Don't hassel the peruna

Kyllä ei mieltä pahoiteta, kun perunaa on ruokana. Siitä tietää ikääntyvänsä. Oman ikäkauteni jengi on kasvanut perunalla niin, että pari vuosikymmentä meni pelkällä riisillä ja makaronilla ihan vaan siitä ilosta, ettei tarvinnut enää perunaa.

Vaan sitten tulee se ikä, jossa alkaa taas peruna kiinnostaa eikä makaroni enää maistu. Se on sopiva ikä kokeilla muutakin kuin keitettyä perunaa.

Hasselbackan perunat

2 kiinteää perunaa per syöjä
suolaa
valkopippuria
korppujauhoja
ruokaöljyä
parmesaania raasteena

Kuori perunat ja etsi uunivuoka, johon ne kaikki mahtuvat rinnakkain. Tiskaamisen näkökulmasta vuoan vuoraaminen leivinpaperilla ei ole ollenkaan huono idea.

Tee perunoihin tasaisin välimatkoin viiltoja niin, että mikään viilto ei mene pohjaan saakka. Mitä tiheämpään ja syvempään uskallat viillot tehdä, sitä paremmin peruna kypsyy. Mutta mitä syvemmät viillot teet ja etenkin, jos teet viillot kahteen suuntaan, sitä suurempi on vaara, että perunat leviävät uunissa ja tuloksena on uppopaistettua muusia.

Laita viillellyt perunat uunivuokaan ja valele ne ruokaöljyllä. Ripottele päälle suolaa ja valkopippuria ja hiero pintaan hiukan korppujauhoja. Paista noin 200-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia. Paiston aikana kannattaa perunoiden pintaan valella hiukan lisää öljyä pari kolme kertaa. Parmesaaniraaste lisätään perunoiden päälle noin 7 minuuttia ennen, kuin perunat ovat valmiita.

Niin, ohje sanoo jotta kiinteä pertsu. Kiinteää kokeiltuani ottaisin kyllä seuraavaksi kokeiluun jonkun jauhoisemman. Jauhoisempi varmasti vaatii sen, että perunat on ladottu tiiviisti rinta rinnan vuokaan, etteivät ne romahda ja luhistu kesken paiston.

Klassikkojälkkäri viidessä minuutissa

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun tajusin hukanneeni hirveän monta vuotta, jotka olisin voinut syödä mahtavan yksinkertaista jälkkäriä. Miten tässä näin kävi?

En ymmärrä, mutta onneksi tämä on helppo korjata, etenkin juuri nyt. Pakkasessa on nimittäin kasoittain marjoja, jotka pitäisi syödä, jotta sinne voi ensi kesänä unohtaa uuden kasan marjoja.

Juuri tämmöiseen marjakasaunohdukseen äitini vinkkasi opiskeluaikoinani rahkan käyttökelpoisuudesta. En järin rahkasta pidä, mutta tässä yhteydessä se muuttuu oudosti tavaraksi, jota ilman ei voi enää elää.

Marjarahka

1 prk maitorahkaa
1 dl kuohukermaa
pari kourallista pakastemarjoja
sokeria

Tämä ei siis ole mikään proteiinipirtelö, vaan ehta syntinen sokeriherkku. Sekoita maitorahka ja kerma keskenään. Lisää marjat joko jäisinä tai sulina joukkoon ja lisää oman maun mukaan sokeria. Vaniljasokeriakin kannattaa lisätä.

Sekoita ja anna maustua hetki jääkaapissa. Jos lisäsit marjat jäisinä, joudut odottamaan niiden sulamista (tai sitten rouskuttelet jäisinä josset jaksa odottaa).

Salaisia paheita

On niitä muitakin kuin suklaa. Ehkä vaikea uskoa, mutta näin se on.

Yksi niistä on tomaatin, puhvelimozzarellan ja balsamicon liitto. Joskus tuli syötyä enemmänkin iltapalaksi, se oli aikaa ennen näitä karppauskotkotuksia sun muita. En tiedä mistä se mieliteko tuli, mutta kaupan bonukset tulivat pitkään lähinnä tuoremehusta, tomaatista, mozzarellapalloista, balsamicosta ja tuoreesta basilikasta. Mahtoi olla kauppiaan menekkiraportit erikoiset.

Tähän ei mitään ohjeita ole. Osta mozzarellaa, tomaatteja, balsamicoa ja mielellään vielä tuoretta basilikaakin, ellei hinta hirvitä. Jos hirvittää, hyvin uppoaa ilmankin. Kaikki muut viipaleiksi paitsi balsamico, jota ripsitään päälle sen mukaan mitä mieli tekee ja lopulta komeus haarukoidaan suuhun.

Loppuillan voi taputella itseään olalle kasvisten syönnistä ja hiilareiden välttelystä. Etenkin jos on sitä lajia, että moisista teoista tykkää itseään olalle taputella.

Mutta mitä tehdä parsakaalille

Viikko esikasvatusta halvassa minikasvihuoneessa takana ja parsakaalin hintelät taimet pyrkivät jo purkista ulos. Ovat kuitenkin niin hinteliä, ettei niitä ulos voisi oikein ottaa. Ja mihin ne edes laittaisi. Pilaanko mahdollisuuden satoon, jos katto tuleekin vastaan? Vai pilaanko mahdollisuuden satoon, jos otan ne minikasvihuoneesta ulos huoneilmaan liian aikaisin.

Myös pillisipulit ovat nousseet pintaan. Kovin näyttävät samanlaisilta kuin salottisipulitkin tässä kasvunsa vaiheessa.

Juuriselleri, chili ja keräsalaatti ottavat lähdön huomattavasti rauhallisemmin ja pysyttelevät toistaiseksi katseilta piiloutuneina. En ihan valtavasti ylläty, jos juuriselleri ja chili tähän myös jäävät, mutta keräsalaatin kyllä odottaisin itävän ennemmin tai myöhemmin.

Sesonki alkaa, onko jotain opittu

Ei ole. Ainakaan paljon.

Käsitys siitä, että jotain voisi tänäkin kesänä viljellä tuli tänä(kin) vuonna vähän yllättäen kesken kouluhommien tekemisen. Ranchin toinen aikuinen yllätti 1) avaamalla keskustelun ja 2) pohtimalla chilinkasvatusta.

Pari kertaa on aiemmin yritetty esikasvattaa asioita. Menestys oli semmoinen, etten viime vuonna edes yrittänyt. 90 % jätti itämättä kokonaan ja ne, jotka vaivautuivat itämään, kuolivat ensimmäisten sirkkalehtien ilmestyttyä.

Tänä vuonna hakataan taas päätä esikasvatusseinään. Siinä seinässä on nyt parsakaali (kolmas ja viimeinen yritys), juuriselleri (uutuus), chili, punainen pillisipuli (uutuus) ja keräsalaatti (uutuus).

Parsakaalipussin kyljessä ironisesti sanotaan kyseessä olevan helppo kasvi, joka tuottaa runsaan sadon pienessäkin alassa. Näitä pieniä aloja on kokeiltu kaksi vuotta ilman kaalin kaalia. Voisiko joku tarkentaa mitä oikeastaan tarkoitetaan helpolla ja minkä kokoinen tarkalleen ottaen on pieni ala?

Tässä vaiheessa suunnitelmissa on edellä mainittujen lisäksi laittaa suorakylvöllä keltasipulia (uutuus), porkkanaa (aina palkitseva), punajuurta (palkitseva sekin), palsternakkaa (viime vuoden onnistunut uutuus) ja fenkolia (viime vuoden epäonnistunut uutuus).

Kaupasta tarttui nollasuunnitelulla käteen myös rukolapussi. Kesäiselle minulle muistutukseksi, että keräsalaatilla ja rukolalla ajattelin saada vaihtelua kesän salaatteihin.

Pihalla on talvehtinut kaksi kasvia, rosmariini ja minttu. Naapurin ihmisen pään kokoiset rosmariinipuskat kun ovat talvehtineet pihalla, ajattelin kokeilla samaa menestyksen avainta.

Fiksu suunnittelisi homman jo tässä vaiheessa siten, että olisi varma näkemys siitä, mihin mikäkin istutetaan ja miten ison alan kukin saa. Jokainen ruukku ja laatikko olisi siten optimoitu niin sadon kuin käytönkin kannalta eikä ylimääräisiä kasveja jäisi myöhemmin käteen.

Väsynyt helmi-maaliskuinen minä ei jaksa tänä vuonna moista vielä pohtia ja luottaa siihen, että ulkokasvatuksen kynnyksellä ajatukset kyllä jalostuu.