Kyllä ei kasva kuin %#@&tus

Kolme fenkolin tainta on nyt ranchilta poistettu. Viimeinen niitti niiden kohtalolle oli, kun löysin yhden viiden sentin korkuisen taimen nokasta kaksi etanaa.

Heitin tilalle viimeiset lehtisalaatit (hahhah, edellisetkään ei edes itäneet, saati kasvaneet) ja uutena kokeiluna sinappikaalia eli rukolaa. Samassa paikassa onkin jo kokeiltu paitsi lehtisalaattia, myös keräsalaattia. Nyt kasvaa lähinnä luonne, ei niinkään kasvit.

Niin, vuotena, jona edes aiemmin hienosti satoa tuottaneet kasvit eivät idä, on aina kannattavaa lähteä uusiin eksoottisiin kokeiluihin. Varma sato.

Palsternakat ovat itäneet, mutta kasvu on sen verran hidasta, että jos taimiin tulee ennen lokakuuta vielä kolmaskin lehti, taidan korkata sen kunniaksi kaljan.

Siinä olisi sitten punajuuret. Kasvu on valtavaa, kuten ehkä huomaatte. Mitähän laittaisi tuohon tilalle tylsän näköistä multaa peittämään, jotenkaan ei houkuttele edes ajatella asiaa.

Välillä kuoleman, tai ainakin täydellisen hyytymisen merkkejä osoittaneet chilit sentään näyttävät päätyneen siihen tulokseen, että jonkunlaista kasvua tahtovat tehdä.

Keskustellaan sadosta sitten joskus vuoden päästä, jooko...

Lähinnä kasvaa sienet

Yhteen viljelylaatikkoon on löytänyt tiensä ponnekas sieni, joka tuottaa rouskumaista sientä aina kun silmä välttää. Laiskuuttani en ole yrittänyt sienikirjan avulla sitä tunnistaa, tokko se kuitenkaan on mitään syötävää. Niinpä olen nakellut sienet ranchin aidan yli pöpelikön puolelle.

Timjami kukkii. Tämä on nyt se talvehtinut timjami. En tiedä, onko kukkiminen hyväksi, kun tavoitteena on käyttää kasvia mausteeksi. Mutta kukkikoon nyt. Nuppineulan pään kokoiset hennonvioletit kukat ovat aika söpöjä ja toisaalta kiinnostaa myös nähdä mihin kukinta johtaa. Ja tänä kesänä ostettu kaupan ruukkutimjami voi ihan hyvin ja riittää ainakin toistaiseksi talouden maustamisiin.

Laiska farmari sai perunansa maahan vasta juhannuksena. Kaksi viikkoa myöhemmin laatikko oli jo huomattavan vihreä.

Kaverilta saadut ilmasipulit tekevät jotain, en tiedä mitä. Pitkien pystyjen varsien päähän on tullut tupsut. Ehkä niihin tulee nyt ne sipulit.

Herkkusieni New York

Nyt se on kokeiltu: herkkusieni, joka on täytetty herneillä. Ei paha! Kokeilusuositus kaikille, jotka haluavat yllättää grillaavan, kolesterolinkaipuisen murusensa!

Homma on hyvin yksinkertaista ja voin sanoa, ettei herneitä tarvita ihan tolkutonta määrää. Herneitä ei mene niin paljoa, että niiden maku alkaisi hallita. Ja pekoni nyt pääsee aina oikeutetulle paikalleen.

Herkkusienet newyorkilaisittain

4 hyvin isoa herkkusientä
8 pekonisiivua
4 - 8 palkoa tuoreita herneitä
Koskenlaskijaa

Poista sienien kanta ja sullo sisään herneitä, mutta älä ihan täyteen. Tuppaa sitten Koskenlaskijaa ikään kuin tulpaksi, painele reippaasti peukalolla niin, että paketti on suhteellisen tiivis. Kääri sitten pari pekonisiivua ympärille ja käytä halutessasi hammastikkua koko paketin sulkemiseen. Grillaa kaikilta kanteilta, kunnes pekoni on mukavan rapeaa.

Suoraan sanoen, vaikka diggailenkin pekonia ihan huolella, nämä herneet kyllä keventävät sienisettiä juuri sopivasti. Melkein mieluummin näin kuin vanhalla tavalla, eli pelkällä Koskenlaskijalla ja pekonilla.

Orastusta sekä laatikossa että mielessä

Kyllä vaan pari aurinkoista ja kesäistä päivää on tehnyt ihmeitä laatikoissa. Siemen orastaa niin, että alkaa orastaa toiveikkuus kasvattajansakin mielessä. Eläköön!

Jotain kummaa on tapahtumassa chilintaimille takapihalla. Uudet lehdet näyttävät ihan hyvältä, mutta vanhemmista lehdistä näyttää häviävän väri.

Sama värin katoaminen vaivaa basilikaa. Eihän kasvi nyt mitenkään voi haalistua auringossa. Chilinpoikaset ja basilika ovat lähekkäin, ehkä ne eivät vain siedä toisiaan ja siksi ankeutuvat. Lie kokeiltava erottamista, basilikalle koittaa muutto.

Se ruukun kylkiä hivelevä kaupan ruukkuminttu osoittaa selviä virkoamisen merkkejä. Vanhat vetelät varret on hiljalleen syöty ja kaikessa hiljaisuudessa niiden joukkoon on kasvanut uutta vartta. Tämän hetken ruukkuminttu olisi ihan hyvä aluskasvillisuus jollekin puulle vaikkapa. Kesä näyttää, nouseeko aluskasvillisuus suoranaiseksi rikkaruohoksi, kuten moni on mintusta uhkaillut.

Kaverilta saadut ilmasipulit ovat rauhalliseen tahtiin kasvaneet ja nyt on joukkoon ilmestynyt vähän eri näköisiä varsia. Ehkä nämä varret on nyt niitä, mihin sipulit ilmestyvät!

Ja tässä vielä lisää toiveikkuutta herättävä timjami: viime talven ruukussa ulkovarastossa talvehtinut timjamisotku todellakin vaikuttaisi hitaasti puskevan uusia pieniä vihreitä lehtiä. Viherrys saa miettimään, olisiko ollut viisasta joko syksyllä viimeisenä tai kevättalvella leikata vanhat pitkät varret pois. Olisikohan se silti alkanut vihertää uudelleen ja olisiko viherrys tullut uusien varsien muodossa.

Sitä voi kokeilla ensi talvena, kun tämän kesän kaupan ruukkutimjami kohtaa ensimmäisen talvensa. Se päätyköön kokeilukasviksi, tämä viime kesän vastaava - sikäli kun hengissä syksyllä edelleen on - saa talvehtia samoin kuin viime talven eli leikkaamattomana.

Perunasalaattia vähän virkeämmin

Nakit ja perunasalaatti tuntuvat kuuluvan ihmeellisen moneen juhlapyhään tässä maassa. Ja mikäs siinä. Hyvä nakki on herkkua. Kaupan perunasalaatti vain jostain syystä alkaa herkästi vähän tympäistä. Omien versioiden tekeminenkään siitä ei jaksa innostaa.

Toisaalta, koko perunasalaatin konseptia voisi miettiä toisella tavalla. Periaatteessahan mikä tahansa salaatti, jossa on perunaa, on perunasalaatti. Ja kas, käyttöäkin alkaa löytyä heti muistakin ajankohdista kuin kalenterin määräämistä.

Oikeastaan tämä salaatti pitäisi tehdä ihanista uusista perunoista, mutta tositäti ei talviperunaakaan kavahda. Kyllä ei perunan voittanutta ole.

Perunasalaatti

puoli pussia pakasteherneitä
2 - 3 kiinteää perunaa
2 kananmunaa
0,5 dl parmesaaniraastetta
tuoretta basilikaa
tuoretta persiljaa
tuoretta minttua
1 dl oliiviöljyä
2 rkl valkoviinietikkaa
sormisuolaa
mustapippuria
(pinjansiemeniä tai pistaaseja)

Keitä kananmunat koviksi ja perunat kypsiksi. Sitä odotellessa revi yrttien lehdet pienemmiksi ja raasta parmesaani. Kiehauta n. puolen minuutin ajan myös herneet.

Sekoita tarjoilukulhon pohjalla oliiviöljy, valkoviinietikka ja vähän suolaa keskenään. Paloittele perunat ja laita kulhoon, sekoittele niin, että perunat saavat öljyseoksesta hyvin makua.

Paloittele kananmunat ja lisää joukkoon, samoin kuin herneet ja tuoreet yrtit. Lisää suolaa ja pippuria oman maun mukaan, sekoittele varovasti, ettei kananmunat ja perunat hajoa liikaa. Jos haluat, lisää vielä vähän pinjansiemeniä tai pistaasipähkinöitä.

Nakkaa vielä parmesaaniraasteet päälle ja sitten kohti napaa!

Yrteissä ja oliiviöljyssä ei kannata tässä säästellä. Peruna imee öljyä aika hienosti, etenkin jos paloittelet ja sekoitat ne öljyseokseen vielä hieman kuumina. Yrteissä kannattaa etsiä oma tie. Runsas basilika vaatii vähän reilummin minttua, että minttu pääsee joukosta esiin. Lehtipersiljakin on vienon makuinen, peruspersiljan rautainen maku voi tulla helpommin esiin.

Kasvaa, ei kasva, kasvaa, ei kasva

Viljelylaatikoihin heitellyt siemenet eivät ole itäneet. Pari viikkoa mennyt, alan olla aavistuksen huolissani. On toki ollut viileää, mutta eikö nyt edes jostain pitäisi jo olla joku elon merkki?

Kaupan ruukkuminttu on jotenkin, no, vetelän oloinen tapaus. Elää, kasvaneekin, mutta veltto kuin mikä. Ruukun vetovoima on vahva.

Kaverin lahjoittama viljelypalstaminttu sen sijaan on huomattavan paljon ryhdikkäämpi kaveri, vaikka päätyi huonoon laatikkoon, vähän heikohkoon multaan jota sitäkin on turhan ohut kerros.

Kaupan ruukkutimjami voi hyvin, joskin joku outo vetovoima siihenkin näyttää vaikuttavan.

Kaverin palstalta on kotoisin myös oregano ja valkosipuli. Jälkimmäisestä en tiedä edes tuleeko se sato juurimukulaksi kuten tavallisella sipulilla vai miten tätä oli ajateltu käytettävän. Ei niin, että itse edes käyttäisin.

Loppuun vielä kasvikauneutta. En oikein välitä ruohosipulista, mutta onhan se nyt kovin kaunis.

Jonkunmaalainen pyttipannu ja muita niksejä

Jääkaapin vihanneslaatikko vääjäämättä vanhenevine sekalaisine sisältöineen on ikuinen pohja kaikelle ruokapoliittiselle suunnittelulle. Yhden tai kaksi sieltä saa yleensä aika helposti kulutettua illan ateriaan, mutta repertuaarin lavetessa alkaa työpäivän rasittamien aivosolujen kapasiteetti olla käytetty.

Mihin upottaa jämät varhaiskaalista, palsternakasta, juuriselleristä, porkkanat, sipuli ja parsakaali?

Vastaus löytyy ainakin Intiasta. Kaikki kuutioiksi, pannulle öljyä ja noin neljä kertaa suuremmat keot erilaisia mausteita, kuin mitä oikeasti uskaltaisit laittaa. Öljy ja mausteet kuumaksi, kuutiot joukkoon, vähän kasvisfondia ja vettä ja puolen tunnin päästä edessäsi on murkinaa, joka on sekä herkullista, halpaa että terveellistä.

Toinen päivän niksi on uusiokäytössä sekin. En voi lakata suosittelemasta salaattilinkoa, joka melkeinpä salaattia paremmin istuu sienien putsauksen lisäksi myös tuoreiden kirsikoiden pesuun.

Sehän on ihan hyvä

Klassinen lausahdus, joka sopii muun muassa tilanteisiin, joissa lopputulos ei ollut yhtään odotettu, samoin kuin tilanteisiin, joissa lopputulokselta ei alun alkaenkaan odotettu kovin kummoisia.

Parsarisotto tankoparstasta, sisältää parmesaania ja mascarponea. Mikä voisi mennä vikaan?

Monikin asia, mutta vaikka mikään ei menisi vikaan, maku jäi silti ihmeellisen kauas odotuksista. Pääsee tämä silti toiseenkin testiin. Matkan varrella on asioita, joita voisi tehdä toisin.

Parsarisotto

oliiviöljyä
voita
1 sipuli
1 dl risottoriisiä
2 dl valkoviiniä
2 dl kasvislientä
3 rkl sitruunamehua
1 nippu vihreää tankoparsaa
1 rkl mascarpone-juustoa
1 dl parmesaania
tuoretta timjamia
mustapippuria

Jos jaksat ensin haalia kaikki kasaan ja hoitaa esipilkkomiset, itse risotto valmistuu nopeasti ja näppärästi. Laita paistinpannulle voi ja oliiviöljy. Raasta parmesaani. Kuori parsat ja pilko ne sentin parin paloiksi, jätä kuitenkin nuput kokonaisiksi. Nypi timjamin lehdet irti varsista. Pilko sipuli hienoksi silpuksi.

Kuumenna öljy ja voi. Lisää sipuli ja riisi ja sekoittele pari minuuttia tai siihen asti, että sipuli alkaa olla läpikuultavaa ja joissain riisinjyvissä näkyy pientä ruskistumista. Lisää pannulle osa kasvisliemestä ja osa valkoviinistä. Anna kiehua hiljalleen.

Kun neste alkaa olla kadonnut, lisää loput kasvisliemestä ja valkoviinistä. Laita joukkoon myös tankoparsan palat.

Kun neste on taas kadonnut, tarkista, että riisi on kypsää. Lisää sitten mascarpone, vajaa puolet parmesaaniraasteesta, sitruunamehu, timjami ja pippuri. Sekoittele, kunnes kaikki on tasaisesti sekaisin ja kuumaa. Valmista tuli!

Vaikka mascarponesta tykkäänkin, jätän ensi kerralla mascarponen kokonaan pois. Parsankin aion ensi kerralla keittää perinteisesti kokonaisena (silti kuorittuna), pilkkoa vasta sitten ja nakata palat risottoon vasta parmesaanin kanssa amaan aikaan.

Esikasvattajan kohtalo

Esikasvatuslaatikko lähti tänään biojäteastiaan. Laatikon 24 kolosesta tuli ulos neljä chilintainta, joista kolme on edelleen elossa. Kyllä en tätä investointia edelleenkään suosittele.

Yksi niistä kolmesta chilintaimesta näyttää siltä, että siitä voisi tullakin jotain. Yksi siis kuoli heti alkuunsa. Siemeniä meni esikasvatuslaatikkoon 12. Mistään muusta esikasvatusyrityksestä ei tullut yhtään mitään.

Huikea onnistumisprosentti.

Kaupasta ostettu ja reilun viikon jääkaapissa viihtynyt ruohosipuli vaikutti jo sisätiloissa vähän flegulta. Kevätaurinko villiinnytti niin, että nakkasin yrtit pihalle olkkarin lattiaa koristamasta ja hyvinpä on ruohosipulikin pihalla viihtynyt.

Vajaa kourallinen sormen mittaisia varsia sojottaa rohkeasti kohti taivasta. Vaikea sanoa onko kyseessä kuolinkouristus vai kyteekö jossain vielä toivo.

Kaupan ruukkuyrttiminttu päätyi kukkaruukkuun sekin ja muutaman päivän olohuone-elämän jälkeen sekin päätyi pihalle. Se on edelleen vihreä, mutta miten jokainen yrtti rosmariinia lukuun ottamatta tuntuu olevan kuin spagetti al dente?

Viime vuoden kaupan ruukkuyrttirosmariini viihtyi kukkaruukussaan ranchilla viime kesän kivasti. Koska 10 metrin päässä asuvan naapurin talvet pihalla ruukuissaan norkoilleet rosmariinit olivat isompia kuin ihmisen pää, kokeilin samaa.

Ainoa elinvoimaisen näköinen asia rosmariiniruukussa on sammal.

Kokeilin samaa taktiikkaa myös timjamin kanssa. Toisin kuin rosmariini, timjami on ollut umpiruukussa. Siksi yritin saada mullan syksyllä mahdollisimman kuivaksi ja nakkasin purkin ulkovarastoon, jossa se altistui valolle ja pakkaselle, vaan ei tuulelle eikä vedelle.

Kaiken kuolleen keskellä on jotain vihreää. Onko se merkki toivosta vai kuolinkorinaa viiveellä? Miten pitkään pitäisi antaa toivon kyteä?

Kirsikkapuu onnistui virittämään muutaman kukan, mutta mitään sakuraa ei täällä kyllä todellakaan juhlittu.

Yritin sormella sohia kukkia hellävaroen, kaikkia vuoron perään. Kirsikoita ei varmaan kannata tänä vuonna odotella. En tunne itseäni toiveikkaaksi edes sen suhteen, että ensi vuonna kirsikankukkajuhlaan olisi aihetta.

Kaunis, joskin kylmähkö, kevätsää kannusti hölmöilemään ja istuttamaan siemenet viljelylaatikoihin. Kyllä. Kaikki kerralla. Taas. Ja hallaahan voi hyvinkin vielä olla ja yöt ovat muutenkin olleet kylmiä, päivätkään eivät mitään bikinikeliä.

Laatikoihin odotellaan tänä vuonna punajuurta, pillisipulia, keltasipulia, palsternakkaa, keräsalaattia, fenkolia ja paria erilaista porkkanaa. Myös kaverin palstalta saadut kolme ilmasipulia lepäilevät laatikoissa ja hyvin lepäilevätkin. Vaikuttavat terhakoilta ja vihreiltä. Vaikea sanoa ovatko parissa viikossa kasvaneet milliäkään.

Kukkaruukuissa ranchilla notkuu (kirjaimellisesti) tällä hetkellä kuolleen ruohosipulin lisäksi lehtipersilja ja minttu. Myös tänä keväänä ostettu kaupan ruukkurosmariini on takapihalla ja vaikuttaa viihtyvän mukavasti.

Ranchin varjoisa etupiha sai pari uutta kukkalaatikkoa, enää pitäisi keksiä mitä niihin työntää.

Myös parvekelaatikko on tämän vuoden uutuus. Koska joka nurkka ei voi puskea perunaa, ostin muutaman neilikan. Kanssakaupunkilaiset saivat taas vähän hupia, mutta Purjebägien lähettilaukku veti ihan mukavasti neljä kukkaruukkua, yhden parvekelaatikon kannakkeineen ja kolme kukkaa.

Hei älä koskaan ikinä...

... tee colamarinadia kirsikkacolasta.

Kyllä oli liipasimella, etten tarttunut puhelimeen ja ensimmäistä kertaa elämässäni tilannut pizzaa kotiinkuljetuksella. Kun kahdesta lähteestä vakuuteltiin kirsikkacolassa marinoidun lampaanpaistin nimeen, tottakai minä höynä uskoin ja kokeilin.

En kokeile koskaan enää enkä suosittele sitä muillekaan. Tässä meni kaikki päin honkia. Haluatko nähdä miten naamat ruokapöydässä venähtävät? Tällä se onnistuu!

Kirsikkacolamarinoidut karitsan paahtopaistit

2 karitsan paahtopaistia
0,25 dl sitruunamehua
vajaa tölkki kirsikkacolaa
0,25 dl soijakastiketta
1 oksa tuoretta rosmariinia
mustapippuria

Sekoita sitruunamehu, cola, soijakastike, silputtu rosmariini ja rosmariini keskenään. Laita liha marinoitumaan marinadiin vähintään yöksi jääkaappiin.

Rehellisyyden nimissä, tuore rosmariini ei tässä maistu millään tavalla. Jos kerran päätit kokeilla, älä tuhlaa rahojasi tuoreeseen, kun kuivalla rosmariinilla saat ihan yhtä paljon makuelämystä. Kirsikkacolalla saat myös melkoisen häiriintyneen värisen lampaanlihan.

Ota lihat marinadista ja pyyhi ylimääräiset nesteet pois. Kaada marinadi kattilaan. Ja kaada muuten sitten vähän turhan isoon. Cola kuohahtaa pahasti kiehahtaessaan. Kahdessa sekunnissa silmiesi alla se tulee yli ja palaa niin hyvin keraamiseen lieteen kiinni, että vietät kaksi tuntia hinkaten liettä puhtaaksi. Ei, en suinkaan ole itse kokeillut, mistäs niin päättelit...

Hauduta marinadia kattilassa noin 15 minuuttia. Kuumenna paistinpannussa öljyä ja paista paahtopaisteja siinä noin 10 minuuttia, välillä käännellen. Valele välillä marinadia lihan pintaan. Anna lihan levätä paistamisen jälkeen folion sisällä 5 - 10 minuuttia.

Sellaista lampaan paahtopaistia en Suomesta ole kaupasta löytänyt, että se tällä paistamisella mureaa olisi. Vaikka paketissa kuinka puhuttaisiin karitsasta, lampaaksi asti se on silti ehtinyt elää. Toivoa siis on, jos oikeasti onnistut jostain karitsaa löytämään. Muiden kannattaa ottaa ne terävimmät veitset laatikosta ja kaivaa pöytälaatikosta pizzataksin numero.

Voi olla, että tämä ei olisi täysin toivoton tekele, jos kirsikkacolan vaihtaisi tavalliseen. En takaa lopputulosta. En aio myöskään kokeilla.

Onnea ja menestystä valitsemallasi uralla.

Makua herkkusieneen

Nyt se löytyi: ohje, jolla herkkusieniin kerrankin saa jotain makua. Ei paljon, mutta sekin vähä kelpaa.

Lisäplussat tälle tulee arkiystävällisyydestä ja vaihtelusta peruslisukkeisiin.

Paahdetut herkkusienet ja fenkoli

1 paketti pieniä herkkusieniä
öljyä
1 iso fenkoli
1 chili
hiukan tuoretta inkivääriä

Pese herkkusienet. Iso apu tässä on salaattilinko. Jos tykkäät sienistä, mutta et niiden puhtaaksi rapsuttelusta pullasudilla, investoi salaattilinkoon. Pilko chili ja raasta inkivääri. Siivuta fenkoli niin ohueksi kuin ikinä pystyt.

Kuumenna öljy paistinpannussa ja nakkaa joukkoon sienet. Pyörittele hetki, että saavat väriä. Lisää fenkolisiivut pannulle. Paista miedolla lämmöllä ja sekoittele. Jos saat fenkoleita alimmaiseksi, aina paras. Lisää joukkoon chilit ja inkivääriraaste. Lisää myös hiukan suolaa.

Kun fenkoli on pehmeää, on valmista. Mitä ohuemmat siivut sait, sitä nopeammin valmistuu.

Rosvopaisti onnistuu muuten sähköuunissakin

Itsehän en aiemmin ole varsinaista rosvopaistia syönyt, mutta talouden toinen aikuinen on itse sellaista pitkän kaavan mukaan tehnyt ja lausunto oli: jos en tietäis miten on tehty, menis täydestä.

Täydestä ei ehkä mene kaikkein tarkimmille, koska tavallinen uuni kypsentää lihan varsin tasaisesti, kun taas kuoppaan haudatun paistin kypsyydestä ei voi koskaan olla varma eikä kokonainen paisti keskimäärin ole koskaan tasaisen kypsä.

Jos lampaanlihan maku ei sellaisenaan maistu, tämä rosvopaisti kannattaa jättää väliin ja hauduttaa sen sijaan punaviinissä lampaan paahtopaisteja ja juureksia. Tämmöinen iso, paksu paisti kun ei koskaan pysty imemään sellaista määrää marinadia, etteikö lampaan ominaismaku jäisi hallitsevaksi. Voit toki kokeilla marinadiruiskulla, mutta jotenkin sellainen tuntuu vähän brutaalilta.

Kaupunkilaisen rosvopaisti

1 lampaanviulu/putkiluupaisti
reilusti kuivattua rosmariinia ja timjamia
merisuolaa
1 sitruuna
leivinpaperia, foliota ja sanomalehtiä

Jos tähtäät tästä sunnuntai-ateriaa, aloita tästä torstaina. Tee lampaaseen muutama viilto. Syvempi viilto vie maun syvemmälle, muttei tee lammasta nättiä. Päätä itse kumpaa priorisoit. Sekoita mausteet keskenään ja purista niiden joukkoon sitruunasta mehua. Raasta myös sitruunasta kuorta ja sekoita se mausteiden joukkoon. Hiero marinadi lampaan pintaan ja anna lihan maustua jääkaapissa pari päivää.

Paistopäivänä nouse ylös varhain. Kääri lammas ensin leivinpaperiin ja sitten 4 - 6 aukeamaan sanomalehteä. Kastele sanomalehti märäksi ja kääri märkä paketti folioon. Foliossa ei kannata säästellä, pari kerrosta on sopiva. Laita paketti uunivuokaan tai pellille ja paista 150-asteisessa uunissa 2 tuntia, laske sen jälkeen uunin lämpöä 100 asteeseen ja anna paistin olla uunissa vielä 6 - 7 tuntia.

Paiston jälkeen kannattaa antaa paistin levätä hetki pöydällä. Sen jälkeen hankalin osa on saada paistin ympäriltä kuuma märkä sanomalehti pois. Onnea ja menestystä siihen.

Elämän elintärkeä eliksiiri

Kahvi. Viikonloppu on omatoimikahvin ja kahvitaivaan aikaa. Mutteripannu, maidonvaahdotin ja toisinaan loraus vaniljasiirappia. Ja isoin muki mitä talosta löytyy (saisi olla suurempikin).

Arkisin sitten arkisemmin. Jooga-aamuina kahvin tekee työpaikan alakerran kahvila, jonka kiltti barista työntää käteen ison latten. Sen lohdullisuus alati turpoavan sähköpostin inboxin äärellä on korvaamaton.

Pyöräilyaamuina teen karhunpalveluksen kollegoille keittämällä kukonlaulun aikaan pannullisen sellaista tervaa, että heikoimpien sisuskalut huutaa hoosiannaa. Eikös se tee hyvää sille moccamasterillekin, vähän samaan tapaan kuin pyykinpesukoneelle tekee hyvää käyttää välillä 90 asteen pitkiä pesuja?

Kaalistakin voi olla lisukkeeksi

Ikääntymisen huomaa muutamista jutuista, jotka tulee ikään kuin hiipien ja jonain aamuna vain havahtuu, että mitään ei enää ole tehtävissä. Vähän kuin yhdessä yössä olisi tullut kymmenen vuotta lisää.

Yksi merkki on se, että liikunnan jälkeen ihan oikeasti venyttelee. Ja venyttelee välillä vaikkei olisi liikkunutkaan. Parikymppisenä tiesi, että sitä pitäisi tehdä, mutta tarvetta ei ollut. Jos olet nyt parikymppinen, ymmärrät sanani noin 20 vuoden kuluttua.

Toinen merkki on se, että kaali muuttuu äkisti ihan relevantiksi osaksi ruokalistaa. En muista kuulleeni yhdenkään parikymppisen huokaisseen, miten ihana ja kiinnostava joku kaaliresepti on.

Mutta tämä on kuitenkin hyvin kiinnostava ja jäi kertakokeilusta osaksi säännöllistä lisukevalikoimaa.

Kaali-fenkolipaistos

puolikas savoijinkaali

1 - 2 fenkolia

2 - 2,5 dl kermaa

1 tl suolaa

hiukan cayennepippuria

Suikaloi kaali ja fenkoli. Savoijinkaali on melko voimakkaan makuinen, joten fenkolia uskaltaa laittaa vähän reilumminkin, myös sellainen, joka ei varauksetta fenkolia fanita.

Laita isoon kattilaan suikaloidut kaali ja fenkoli, kerma ja mausteet. Kuumenna kiehuvaksi ja anna hautua hiljalleen kannen alla välillä sekoittaen noin 15 minuuttia. Haudutusaika riippuu sekä kerman määrästä että suikaleiden paksuudesta. Mitä ohuempi suikale, sitä vähemmän kermaa. Kun kerma on imeytynyt kaaliin ja kaali ja fenkoli ovat pehmenneet, paistos on valmis lautaselle.

Otahan muuten iisisti sitten cayennepippurin kanssa. Voi tuntua siltä, että kaali imee suolaa kuin sieni, mutta cayenne erottuu paistoksesta kirkkaasti ja kauas pienissäkin määrin.

Toinen havainto iän karttumisesta on se, että lapsen kun vie Hoploppiin, se nukkuu yön ja on seuraavana päivänä täynnä energiaa. Vie keski-ikäinen kevään ekalle lenkille ja se nukkuu kaksi päivää liikuttamatta evääkään.

Kukkaa pukkaa, vaikka vähän räntää roimiskin

Kirsikka ei vaikuta lannistuvan pienestä vappuisesta räntäsateesta. Lehdet punnertavat kohti aurinkoa, oli aurinkoa tai ei. Viime päivinä juurikaan ei.

Alkaa myös olla sen verran keväinen tunnelma kotona, että kaupan ruukkuyrtit joutuvat nyt kukin vuorollaan kokeilemaan kasvua kukkaruukussa.

Sekä minttu, basilika että lehtipersilja ovat parin päivän ruukkuelämän jälkeen yllättävän reippaita. Huomaan optimismin kasvavan: ehkä nämä pysyvät hengissä edes muutaman viikon.

Lehtipersiljan kanssa samaan ruukkuun päätyi ruohosipuli, joka puolestaan ei ole ollenkaan reippaan oloinen, joskaan ei nyt varsinaisesti näytä olevan kuolemassakaan. Ehkä sitä vain vähän väsyttää. Odotukset ruohosipulin suhteen eivät alun alkaenkaan olleet kovin kummoiset, reppana on nimittäin ennättänyt olla viikon verran kaupasta tultuaan kotona, enimmän osan ajasta jääkaapissa.

Nopeiden tilanteiden alkupala

Minikrustadit ovat aina vetäneet puoleensa. Ne ovat jotenkin justiinsa passelin kokoisia pikkunaposteluun. Sisällekin saisi vaikka mitä herkkua, mutta siinä se ongelma onkin: mitä ihmettä sinne sisään voisi lykkiä. Yksinkertaisimmillaan se onnistuu maustetulla tuorejuustolla, mutta kehittyneempiäkin mahdollisuuksia on.

Vapun syöminkejä ennakoiden piti tehdä pieni kokeilu.

Ehdottoman hyvät puolet näissä on se, että ne on nopeita tehdä. Hitaimmat ja hankalimmat vaiheet ovat kananmunan keittäminen ja krustadien täyttäminen. Huonompaa on vastavuoroisesti se, että jos haluaa krustadinsa kivan rapeina, täytön ja syömisen väliin ei parane jättää ylimääräistä luppoaikaa.

Toisaalta, eikös se ole sitten täydellinen syy napostella surutta keittiövuoron aikana. Vai löytääkö joku paremman?

Rapukrustadit

1 kovaksi keitetty kananmuna

1 pkt (24 kpl) minikrustadeja

n. 100 g jokiravunpyrstöjä

2 rkl ranskankermaa

2 rkl kevytmajoneesia

0,25 tl dijon-sinappia

hiukan ruohosipulia ja tilliä silputtuna

suolaa

Leikkaa ravunpyrstöjä hiukan pienemmiksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään, murskaa keitetty kananmuna ja lisää joukkoon ja täytä krustadit seoksella. Tarjoile heti.

Krustadien löytyminen voi osoittautua hankalaksi. Suunnista keksihyllylle. Yleensä krustadit ovat joko ylä- tai alahyllyllä, koskaan en ole tavannut niitä paraatipaikoilta. Varaudu siis tarkkaan syynäämiseen. 

S-sarjan kaupoissa vaikuttaisi täällä päin olevan vain kämmenen kokoisia krustadeja. Miten sellaisen oikein syö? Täytteethän on pitkin naamaa, jos isoa krustadia pitää ryhtyä osissa nakertamaan. K-sarjan kaupoissa vaikuttaisi olevan enemmän krustadiosaamista ja hyllyssä raavaan työmiehen peukalonpään kokoisia minikrustadeja.

Täytteen osalta vapuksi vaihtuu ranskankerma mahdollisimman kovaksi vaahdoksi vaahdotettu kuohukerma, koska ravinnerajoittunut. Mukaan voisi sipaista myös sambal oelekia, jota ei kyllä tällä hetkellä jääkaapista löydy. 

Kananmunaa voi laittaa paljon vähemmänkin, minä nyt vain satun tykkäämään siitä. Samalla ranskankerman ja majoneesin yhdistelmä tuntui kaipaavan edes jotain vähän kevyempää.

Esitappamisen alkeet

Kuten epäilin, ei esikasvattaminen ole toistaiseksi osoittautunut aiempia kertoja tuottavammaksi.

Tarkkasilmäisimmät saattavat havainnoida ihmeen pontevaa viherrystä kuvan ylälaidassa. Ne ovat chilejä. Todennäköisesti kuolevat, kun otan ne tuosta laatikosta ulos. Ulos ne pitäisi kokonsa vuoksi ottaa eilen.

Vasemman laidan kykerö yrittää olla fenkoli. Muita lajikumppaneita ei ole näkynyt.

Ja näkymättömissä näette keräsalaattia, juuriselleriä ja pillisipulia. Parsakaalit tekivät sen, mikä ei yllätä ketään. Siirsin ne esikasvatuslaatikosta isompiin purkkeihin, joissa parsakaalit homehtuivat ja kuolivat, eivät välttämättä tässä järjestyksessä.

Aurinkoisen viikonloppuaamun kunniaksi piipahdin kaverin tolkuttoman isolla vuokraranchilla eli kasvipalstalla. Kaveri on melkoinen hortonomi ja isolle palstalle mahtuu kaikenlaista jännää niin, että pieniruokainen sinkkutalous pystyisi halutessaan hämmentävän suureen omavaraisuusasteeseen.

Ihmettelin yhtä kasvia, joka oli jo varsin kookas. Sipulihan se. Ilmasipuli. Tekee sipulin varren nokkaan ilmaan roikkumaan. Hyvin jännittävää. Kaveri kaivoi kolme tainta ylös, tuikkasi pussiin ja minä sain vihdoin ja viimein pitkään odottelemani inspiraation käydä kuopimassa rivariranchia.

Siellä olikin hyvä määrä kuollutta lehteä ja kaikenlaista muuta kovien kevättuulien heittelemää ryönää.

Kuopimisen lopuksi vetäisin talvisen yrttikokeilun esiin. Kuvassa on ylhäältä alas katsottuna minttu, rosmariini ja timjami.

Minttu ei ikinä lähtenyt viime kesänä kunnolla kasvuun, mutta pysytteli sentään hengissä. Talven se vietti suojaamatta takapihalla. Todennäköisyys, että se tänä vuonna reipastuisi: 0.

Rosmariini on ollut suojaamatta purkissaan pihalla. Naapurin saman kohtelun kokeneet rosmariinit ovat kasvaneet ihmisen pään kokoisiksi puskiksi. Todennäköisyys, että omalla pihalla tapahtuisi sama: 0.

Timjami on umpipurkissa eikä siksi jäänyt talveksi taivasalle. Sen sijaan se hibernoi takapihan varastossa, jossa se altistuu muulle ulkoilmalle paitsi sateelle ja tuulelle. Todennäköisyys, että viime kesänä hyvin palvellut timjami tarjoaa makuelämyksiä tänäkin kesänä: 1/100000.

Kevät on paitsi ankean harmauden ja liian kirkkaan valon aikaa, myös kirsikan ihmeheräämisen hetki. Täällä odotellan kukkia. Marjoja tuskin on tiedossa, vaikka toisinaan suunnittelen kokeilevani sisäsiittoista pölytystä pumpulipuikolla kukinnan aikana.

Kevät ja kananpojat

Siihen käsitykseen olen jäänyt, että kevätkananpoika on hieno juttu. Suuri makuelämys ja ihan jotain muuta kuin perusbroikku, jolla harmaa kansa arkisin napansa täyttää.

Kokeilun jälkeen en liity hehkuttajien joukkoon. Ei niin, että se pahaa olisi, mutta L'uomu Nokan tuotteista löytyy varsin hyviä broilerpaloja, jotka ovat maultaan aivan yhtä hyviä, mutta paljon helpompia syödä.

Mutta onhan se komeempaa somessa remuta tehneensä safkaksi kevätkananpoikaa kuin broileria. Vaikka epäilen, että jotain Ross-hybridiä nämä kevätkananpojatkin ovat.

Sinappimaustetut kevätkananpojat

2 kevätkananpoikaa
1 rkl vahvaa sinappia
0,25 dl hunajaa
1 tl öljyä
1 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
3 tl timjamia

Yhdistä keskenään marinadin ainekset eli sinappi, hunaja, öljy, sitruunamehu, suola, pippuri ja timjami. Hiero marinadi kananpoikien rintaan. Voit tehdä sen nahan päälle, mutta liha saa paremmin makua, jos teet viillon kananpoikien nahkaan, teet sormella pienen kolon nahan alle ja levität marinadin koloon. Älä turhaan yritä saada marinadista kovin nestemäistä, kuivempi pysyy kanan päällä paremmin. Anna kananpoikien levätä marinadissa jääkaapissa vähintään seuraavaan päivään.

Alkuperäisessä ohjeessa neljälle kananpojalle ohjeistettiin laittamaan 1 dl dijon-sinappia ja 0,5 tl timjamia. Jos olet yhtään sinappia ikinä käyttänyt ymmärrät, että mikään määrä timjamia ei kuuna kullan valkeana tuon sinappimäärän läpi nouse, joten oletan tuon olleen vain epäonninen typo.

Ota kananpojat huoneenlämpöön 1 - 2 tuntia ennen paistamista. Työnnä paistomittari kananpojan koiven paksuimpaan kohtaan. Yritä välttää tilannetta, jossa paistomittari on kiinni luussa, koska luu lämpeää nopeammin.

Paista kananpoikia noin 180-asteisessa uunissa 35 - 45 minuuttia. Kana on kypsää, kun mittari näyttää 75 astetta.

Juustokakku ja kinder, näinköhän

Kuulemma on ollut kova kohu kinderjuustokakusta. Kinderistä kovasti tykkään, samoin juustokakuista, joten arvaatte miten kävi. Kokeiluun meni.

Ihan en kyllä kinderiä tästä kakusta tunnista, mutta pahaahan kakku ei silti suinkaan ole. Käyttämäni ohje ei ihan ollut toimiva, joten tuunasin vähän, niin saat fiksumman.

Yllättävä ongelma oli ihan tavallisten suklaakeksien löytäminen hehtaarimarketista. Kaikenlaista hemmetin fiiniä erikoiskeksiä kyllä oli yhtä jos toista, mutta kun tähtäimessä oli ihan tavallinen suklaakeksi suklaamurusilla, ei onnistunut. Ehkä vääränlainen keksi johti kinderelämyksen putteeseen.

Jos pelkäät liivateta, älä. Liivatteella tehty juustokakku on huomattavasti helpompi kuin uunissa paistettu. Parilla jutulla onnistut varmasti.

1. Valitse ensikokeiluun ohje, johon ei tule kananmunan valkuaisista tehtyä vaahtoa. Se on nirso sekä lämmölle että sekoittamistavalle. Lämpöongelma tulee siitä, että liivatelehti on sulatettava kuumaan nesteeseen. Kuumaa nestettä ei voi kermavaahtoonkaan heti lisätä, mutta valkuaisvaahto haluaa vielä viileämpää. Ja viileä alkaa jo jähmettyä, joten liika odottelu jättää liivatepallukoita kakkuun. Lisäksi valkuaisvaahto pitää käännellä ja sekoittaa hyvin hellästi kakku"taikinaan". Kermavaahto ei laita pahakseen, vaikka sekoittaisit taikinan kasaan vatkaimella, jolla saat helpoiten ja tasaisimman tuloksen.
2. Kun aloitat tekemään liivatelehtiä vaativaa juustokakkua, katso ihan ensimmäisenä montako lehteä tarvitset ja laita ne heti kylmään veteen likoamaan. Sen jälkeen voit rauhassa lukea ohjetta ja lähteä tekemään ohjetta alusta alkaen. En ole kuullut, että liivatelehti voisi olla liian pitkään likoamassa. Voit siis rauhassa antaa liivatteen liota ihan niin pitkään kuin sinulla menee.

Kinderjuustokakku

200 - 225 g suklaakeksejä
75 g voita
4 liivatelehteä
4 dl kuohukermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
250 g valkosuklaata
3 rkl vettä
150 g maitosuklaata

Laita liivatelehdet kylmään veteen ja irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Murskaa suklaakeksit ja sulata voi, sekoita keksimurska ja voi keskenään. Näppärin tapa murskata keksit on laittaa ne pakastepussiin, pussi toisen pakastepussin sisään ja hakata niitä kaulimella. Kun voi ja keksimurska on sekaisin, painele seos vuoan pohjalle ja laita vuoka jääkaappiin.

Vaahdota 2 dl kuohukermaa. Sekoita vaahtoon joukkoon tuorejuusto ja tomusokeri. Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa ja sekoita tuorejuustoseokseen.

Kuumenna vesi lähes kiehuvaksi. Ota liivatelehdet kylmästä vedestä, rutistele kädessä niin kuivaksi kuin saat ja laita ne kuumaan veteen. Sekoita niin, että liivate sulaa kokonaan. Sekoita tuorejuustoseosta ja valuta liivatelehtinestettä hiljalleen seokseen koko ajan sekoittaen.

Kun tuorejuustoseos on tasaista, ota vuoka jääkaapista, valuta tuorejuustoseos pohjan päälle ja laita vuoka takaisin jääkaappiin, jossa sen kannattaa antaa olla yön yli, mutta jos on kiire ja kova himo, neljäkin tuntia riittää. :)

Juuri ennen tarjoilua voit tehdä päälle maitosuklaamoussen jäljellä olevasta 2 dl:stä kuohukermaa ja maitosuklaasta. Sen saat, kun vaahdotat kerman, sulatat maitosuklaan ja sekoitat ne keskenään.

Luumu, lammas ja tagine

Villi huhu väittää, että Jari Tervolla olisi tämän kanssa jotain tekemistä. Oli tahi ei, suosittelen silti kokeilemaan.

Luumulammastagine

2 - 3 rkl oliiviöljyä
kuorittuja manteleita
1 - 2 punasipulia
peukalon kokoinen pala inkivääriä
2 tl kurkumaa
2 kanelitankoa
3 tl korianterinsiemeniä
500 g lampaanlihaa
2 rkl juoksevaa hunajaa
suolaa
mustapippuria
2 rkl appelsiinimehua
12 kivetöntä luumua
(tuoretta korianteria)

Kuori ja silppua sipuli. Putsaa lampanaliha ja paloittele se reiluiksi paloiksi. Kuori ja pilko inkivääri, murskaa korianterinsiemenet.

Laita taginen pohjalle oliiviöljy ja kuumenna. Laita sekaan mantelit ja paahda, kunnes ne saavat kauniin värin. Lisää sipulit ja anna niidenkin kuullottua hetki. Lisää vielä inkivääri, kurkuma, kanelitangot ja korianterinsiemenet. Lisää vielä lampaanliha ja sekoittele niin, että lammas saa väriä ja mausteet tarttuvat lihaan.

Lisää sen verran vettä, että lihat peittyvät juuri ja juuri. Kuumenna kiehumispisteeseen, vähennä lämpöä ja anna hautua kannen alla vähintään tunti. Tarkista välillä, ettei nestettä haihdu liikaa.

Lisää sitten luumut ja appelsiinimehu ja anna hautua vielä noin puoli tuntia. Lisää hunaja, suola ja pippuri ja anna hautua vielä 15 min. Kastikkeen pitäisi olla lopulta aika siirappimaista. Jos tuoretta korianteria on, sen lisäämisen aika on nyt.

Koska seuraava tehtävä on sitten syödä.

Hiipivä nälkä, nukkuva rapeus

En ymmärrä miten se ihana, mahtava, makuhermoja kutkuttava rapeus saadaan aikaiseksi paistettuun vuohenjuustoon. Ja tämän viimeisimmän kokeilun jälkeen voin lisätä samaan listaan kampasimpukan.

Ohje sanoi: kuivaa kampasimpukka, suolaa kevyesti, paista öljyssä noin 20 sekuntia/puoli.

20 sekuntia sai kuumalla hellalla aikaiseksi hailakan alun kauniista väristä, rapeudesta ei ollut tietoakaan. Tämä oli ensimmäinen kokeilu kampasimpukalla, mutta vuohenjuustolla olen ehtinyt kokeilla useammankin kerran. Olen kokeillut kuumalla liedellä ja miedolla lämmöllä. Teflonilla ja valuraudalla. Tulos joka kerta yhtä lötkö.

Lötköydestä huolimatta sekä risottokokeilu että kampasimpukkakokeilu saavat jatkoa. Toisin kuin luulin, tämä risottohan olisi ihan kelpoisaa kamaa arki-illallekin, risottoriisin kypsyminen kun vie vain noin 20 minuuttia. Mikä voi vaikuttaa kokkauspäätökseen on se, että se 20 minuuttia kyllä kannattaa seistä risoton vieressä hämmentelemässä. Jos on muksut helmoissa pyörimässä eikä huushollissa muita aikuisia auttamassa viihdytyshommissa, ehkä haluat jättää risotonhämmentämiset toiselle kerralle.

Tattirisotto ja paistetut kampasimpukat

1,5 dl risottoriisiä
1 pieni pussi kuivattuja tatteja
1 sipuli
0,25 dl vermuttia
0,5 dl valkoviiniä
4 dl kasvislientä (fondi + vesi on toimiva yhdistelmä)
tattien liotusvettä
parmesaaniraastetta
kuivattua tai tuoretta persiljaa
mustapippuria
suolaa
4 - 6 kampasimpukkaa

Hienonna sipuli ja lämmitä kasvisliemi. Ota reilun kokoinen paistinpannu, laita siihen öljyä ja kuumenna. Lisää sipulit ja kuullota, kunnes sipulit ovat hiukan pehmenneet.

Puristele tateista enin vesi pois, muista säästää tattien liotusvesi. Lisää sitten riisit ja tatit pannulle ja anna paistua hetki. Kun riisit alkavat näyttää kuultavalta (tai kun ne alkavat näyttää siltä, että saavat vähän väriä), lisää vermutti ja valkoviini. Kuumenna kunnes neste kiehuu ja alenna sitten lämpöä.

Anna nesteen porista, kunnes se on imeytynyt riisiin, sekoittele välillä. Lisää sitten hiukan tattien liotusvettä ja kasvislientä. Tattiliemessä on aika vahva maku, suosittelen laittamaan esim. 0,25 dl tattilientä ja 0,5 dl kasvislientä. Anna taas seoksen kiehua hiljalleen, sekoittele välillä ja kun neste alkaa olla imeytynyt, lisää uudelleen.

Samalla voit kuivata kampasimpukoiden pinnan talouspaperilla ja suolata ne kevyesti. Ota kampasimpukoita varten oma paistinpannu valmiiksi ja laita pannulle hieman öljyä.

Kun riisit ovat likimain kypsiä, lisää persiljaa, parmesaania ja hiukan voita. Mausta pippurilla ja suolalla.

Kuumenna kampasimpukkapannu ja paista kampasimpukoita kuumalla pannulla noin 20 sekuntia per puoli tai kunnes pinta on rapea ja saanut kauniin värin.

Don't hassel the peruna

Kyllä ei mieltä pahoiteta, kun perunaa on ruokana. Siitä tietää ikääntyvänsä. Oman ikäkauteni jengi on kasvanut perunalla niin, että pari vuosikymmentä meni pelkällä riisillä ja makaronilla ihan vaan siitä ilosta, ettei tarvinnut enää perunaa.

Vaan sitten tulee se ikä, jossa alkaa taas peruna kiinnostaa eikä makaroni enää maistu. Se on sopiva ikä kokeilla muutakin kuin keitettyä perunaa.

Hasselbackan perunat

2 kiinteää perunaa per syöjä
suolaa
valkopippuria
korppujauhoja
ruokaöljyä
parmesaania raasteena

Kuori perunat ja etsi uunivuoka, johon ne kaikki mahtuvat rinnakkain. Tiskaamisen näkökulmasta vuoan vuoraaminen leivinpaperilla ei ole ollenkaan huono idea.

Tee perunoihin tasaisin välimatkoin viiltoja niin, että mikään viilto ei mene pohjaan saakka. Mitä tiheämpään ja syvempään uskallat viillot tehdä, sitä paremmin peruna kypsyy. Mutta mitä syvemmät viillot teet ja etenkin, jos teet viillot kahteen suuntaan, sitä suurempi on vaara, että perunat leviävät uunissa ja tuloksena on uppopaistettua muusia.

Laita viillellyt perunat uunivuokaan ja valele ne ruokaöljyllä. Ripottele päälle suolaa ja valkopippuria ja hiero pintaan hiukan korppujauhoja. Paista noin 200-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia. Paiston aikana kannattaa perunoiden pintaan valella hiukan lisää öljyä pari kolme kertaa. Parmesaaniraaste lisätään perunoiden päälle noin 7 minuuttia ennen, kuin perunat ovat valmiita.

Niin, ohje sanoo jotta kiinteä pertsu. Kiinteää kokeiltuani ottaisin kyllä seuraavaksi kokeiluun jonkun jauhoisemman. Jauhoisempi varmasti vaatii sen, että perunat on ladottu tiiviisti rinta rinnan vuokaan, etteivät ne romahda ja luhistu kesken paiston.