Tyynyyn voi aina luottaa

Siitä on nyt jo aikaa vuoden päivät, kun sain jonkun kumman akuutin muiston lapsuudesta: tyynymurot. Ajatus ei jättänyt rauhaan ja kaupan hyllyillä päädyin ensimmäistä kertaa pariin kymmeneen vuoteen murohyllyille.

Kaikkien niiden kymmenien suklaa-, sokeri- ja hunajapäällystettyjen mukamurojen joukkoon olisi ollut helppo vajota syvään epätoivoon. Ylähyllyltä löytyi kuitenkin Elovenan maustamattomia muroja. Tyynymuroja!

Nämä ovat 80-luvun tyynymuroista sittemmin hieman muuttuneet, mutta eivät huonoon suuntaan. Lapsuuden tyynymuroja oli mahdotonta syödä ilman, että viimeiset olivat vettyneet epämiellyttäviksi. 2000-luvun tyynymurot ovat sen verran paksuja, että täti-ihminen ehtii lusikoida kaikki aivan optimivettymisasteessa. Voi onni!

Hirviöpalsternakka villapeitteellä

Sadonkorjuukausi rivariranchilla on alkanut. Enää ei veroteta pelkkiä yrttejä, nyt on siirrytty kovaan kamaan eli viljelylaatikoihin.

Päivän lammaspata sai luonnetta halvan punkun lisäksi rivariranchilta. Käteen jäi porkkanoiden (kutsutaan niitä porkkanoiksi, vaikka näytän kasvattaneen naposteluporkkanoita) lisäksi ihan hirviöpalsternakka.

Itse palsternakka oli pidempi kuin kyynärvarteni. Pelkkä naatti oli pidempi kuin koko käsivarteni. Biojätepussin kapasiteetti ei riittänyt, naatti piti nakata etupihan rappusille naapureiden iloksi roskiskeikkaa odottelemaan.

Sivusalaatin kurkku oli myös rivariranchin kasvatteja. Tai siis toistaiseksi se ainoa kurkkukasvatti.

Maailman nälänhätäongelmaa ei ole ihan vielä ratkaistu.

Padan mausteet eli salottisipuli, rosmariini, timjami ja minttu tulivat nekin takapihalta. Pataruuassa laitan tuoreyrtit mieluummin isoina risuina joukkoon. Silloin niiden suutuntumaltaan ikävät ja maun kannalta turhat elementit on helpompi napsia valmiin padan joukosta pois.

Lammaspata

1 pkt lampaan paahtopaistia pakasteesta (sisältää yleensä 4 pientä paistia)
halpaa punaviiniä
1 palsternakka
1 pala juuriselleriä
2 - 3 porkkanaa
2 - 4 perunaa
1 - 2 sipulia
lihafondia
vettä
0,5 dl soijakastiketta
tuoretta timjamia, rosmariinia tai minttua (tai kaikkia ja vähän jotain muutakin)

Kuori ja paloittele reilun kokoisiksi paloiksi kaikki juurekset, nakkaa palat pataan. Laita myös yrtit pataan. Lorota pataan noin puoli desiä soijakastiketta ja saman verran lihafondia.

Paloittele lampaanpaistit reiluiksi paloiksi ja paista voissa paistinpannulla niin, että palat saavat väriä. Paista palat kahdessa erässä, niin pannu ei jäähdy liikaa. Laita jo paistetut lihapalat pataan.

Kun lihat on padassa, lisää joukkoon reilusti punaviiniä. Reilusti = 4 - 5 dl. Jos juurekset ja lihat jäävät vielä pinnalle, lisää sen verran vettä, että ne lähestulkoon peittyvät nesteeseen.

Kypsennä pataa kannen alla 125-asteisessa uunissa 3 - 5 tuntia. Ota viimeiseksi tunniksi kansi pois tai suurusta neste tarvittaessa maizenalla.

Pataruokien kanssa mikään ei ole niin nokonuukaa. Jos laiskottaa, jätä lihojen paistaminen pannulla väliin. Lampaan voi koska tahansa korvata naudanlihalla, jolloin parasta tähän tarkoitukseen on ulko- tai kulmapaisti. Juureksia voi nakella ihan oman maun mukaan ja mitä jääkaapista sattuu löytymään.

Mitkään määrät eivät ole just eikä melkein, vain soija on sillä lailla herkkä, että liika on liikaa. Suolaa on helpompi lisätä ruuan jo ollessa lautasella kuin yrittää päästä liiasta suolasta eroon.

Kypsennysaikakaan ei ole niin tarkkaa. Jos aikaa ja kärsivällisyyttä riittää, anna olla reilusti uunissa. Lopputuloksena on silloin niin murea liha, että se hajoaa pelkästä katseesta. Ja sellainen liha on seitsemäs taivas.

Vuoden turhakkeesta sienenpurijan perusvälineeksi

Salaattilinko! Kyllä en pystynyt pitkään ymmärtämään miksi pitää kallista luonnonvaraa uhrata moisen kotkotuksen valmistamiseen ja millainen on se taula, joka moisen ostaa.

Kävi ilmi, että talouden toiseksi aikuiseksi tuleva henkilö on juuri sellainen taula.

Salaattilinkona kapine ei ole koskaan erityisemmin vakuuttanut. Tuntuu työläältä kaivaa se (kuivaus)kaapista ja käytön jälkeen taas ripotella osat (kuivaus)kaappiin ihan vain parin salaatinlehden vuoksi.

Kunnes tajusin kokeilla lingota sillä sieniä!

Haet sitten sienesi metsästä tahi kaupasta, ongelma on sama: jotenkin ne kaikki roskat pitäisi saada pikkuruisista sienistä irti. Oma taktiikkani on ollut pullasuti ja teräväkärkinen veitsi, joilla olen rapsutellut röniä ihan kyllästymiseen asti. Kyllästyminen tosin tulee tässä lajissa varsin nopeasti.

Joku laiska ja nälkäinen hetki ei vaan pullasuti ja vähintään puolen tunnin nipertelysessio vaan kiinnostanut. Paiskasin salaattilinkoon reilun kourallisen sieniä, huuhtelin ja huljuttelin niitä veden alla reippaasti ja linkosin huolella ylimääräiset vedet pois.

99 % roskista oli tiessään!

Nämä sienet päätyivät uuniin.

Maissivuoka

1 pkt (n. 140 g) pekonia
n. 200 g sieniä (alkuperäinen ohje: siitake; minä: kanttarelli)
2 esikeitettyä maissintähkää
2 kananmunaa
1,5 dl maitoa
0,5 tl suolaa
mustapippuria
n. 150 g mozzarellaraastetta

Irrota maissinjyvät tähkistä. Helpoiten se käy nostamalla tähkä pystyyn ja leikkaamalla veitsellä.

Pilko pekoni pienemmiksi paloiksi, nosta palat kylmälle pannulle ja kuumenna, kunnes ovat paistuneet rapeiksi. Lisää pannulle sienet ja maissinjyvät, anna paistua hetki. Kaada seos sitten voideltuun uunivuokaan.

Sekoita maito, kananmunat, suola, pippuri ja juustoraaste ja kaada seos maissi-sieniseoksen päälle. Paista 175-asteisessa uunissa noin 35 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kauniin värin.

Kokenut kehäkettu huomaa ohjeessa yhden kompan: juustoraaste uuniin heti alussa ilman foliota. Ehkä omat uunini ovat aina olleet tavallista oikukkaampia yksilöitä, mutta keskimäärin juustoraaste tulee uunista ulos täydellisenä vartissa, kun useimmat ruuat edellyttävät vähintään puolta tuntia, usein tuntia. Siinä ajassa juustoraaste on ehtinyt kärvähtää jo moneen kertaan.

Ratkaisu ongelmaan on vuuan peittäminen vaikkapa foliolla. Folion voi ottaa vuuan päältä pois noin varttia ennen kuin on ajatellut itse ruuan uunista ottaa.

Lisää taginetonta taginea

Edellinen taginekokeilu ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä, mutta ei se mitään. Kokeillaan uudestaan.

Sitruunakanatagine

4 broilerin rintaleikettä tai koipireittä
öljyä
voita
1 - 2 sipulia
1 tl raastettua inkivääriä
1 chilipalko
1 sitruuna
juustokuminaa
paprikajauhetta
sahramia
suolaa
mustapippuria
1 kanelitanko
100 g kuorittuja manteleita
2,5 dl vettä
nippu persiljaa
nippu korianteria

Kuivaa broileripalat ja ruskista lihat kevyesti öljy-voiseoksessa ja siirrä lihat tagineen (minun tapauksessani siis tavalliseen savipataan). Ruskista silputut sipulit, chili ja inkivääri. Lisää niiden joukkoon mausteet, raastettu sitruunan kuori, mantelit, vesi ja silputut yrtit. Lisää vielä sitruunasta puristamasi mehu. Kaada koko seos broileripalojen päälle pataan ja kypsennä pataa 175 asteessa uunissa noin tunti.

Kylkiäisiksi tulisi virallisesti kuskus taginen hengen mukaan, mutta vähemmän ortodoksit keittiöpipertäjät tööttää rinnalle riisiä tai miksei vaikka ohraa.

Omassa keittiössäni tämä sai hyväksynnän toiselle kokeilukerralle. Ensi kerralla vaihdan mantelit johonkin muuhun, kikherneisiin ehkäpä. Myös sitruunaa saa laittaa ihan reippaasti lisää. Mausteiden kanssa ei kannata olla säästeliäs.

Minua kiinnostaisi kokeilla broilerin sijaan ihan kunnon kanaa. Kanan ja broilerin ero on ainakin siinä, että broileri on mureaa hetken kypsentämisellä, kana vaatii pitkän hauduttamisen. Ehkä ensi kerralla innostun kokeilemaan tätä löytäessäni kaupasta oikean kanan ja haudutan tätä tunnin sijaan pari kolme. Siinä tapauksessa muistan toivoakseni myös lisätä nesteen määrää...

Raparperinvihaajan piirakka

Suomalaisuuden syvimpään olemukseen kuuluu lapsuuden ja nuoruuden kesät, joina raparperisato kasvoi kasvamistaan, vaikkei kukaan halunnut niitä varsinaisesti syödä. Poiskaan ei raaski hyvää ruokaa heittää, joten raparpereista on nykyisinkin tarjolla valtavat määrät erilaisia reseptejä, joilla raparperin ylituotannon kanssa kipuilevat voivat yrittää vaimentaa tuskaansa (ja levittää raparperin ilosanomaa tarvittaessa naapureillekin).

Jos nyt satut raparperifarmisi kanssa tutustumaan kivuliaasti kysynnän ja tarjonnan välisiin lakeihin, tässä on yksi, kerrankin toimiva tapa tuhota satoa ja silti nauttia.

Raparperi-valkosuklaapiiras

pohjaan
150 g voita
1 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita

täytteeseen
2 pussia vanhan ajan vaniljakastikejauhetta
4 dl maitoa
100 g valkosuklaata
2 - 3 raparperinvartta

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää muna edelleen vatkaten. Sekoita sitten joukkoon vehnäjauhot ja kaurahiutaleet. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle. Jos taikina on tosi pehmeä, voit käyttää sitä hetken jääkaapissa. Jähmeämpää on helpompi taiteilla reunoille.

Tee reunoista hyvin ohuet. Reuna kypsyy ensimmäisenä ja sitten ollaan tilanteessa, jossa muuten hyvää piirakkaa reunustaa kivikova ja puolipalanut taikinareunus. En ole törmännyt liian ohueen reunaan milloinkaan ja kun vastassa on kuitenkin piirakkavuoan reuna, ei ole kuolemaksi, jos taikina antaa jostain kohtaa vähän periksi.

Sekoita vaniljakastikejauhe ja maito tasaiseksi. Rouhi valkosuklaa ja lisää vaniljakastikkeeseen. Kaada sitten seos taikinan päälle vuokaan.

Pese ja kuori raparperit ja leikkaa niistä noin puolen sentin paksuisia siivuja. Painele siivut vaniljakastikeseokseen ja paista piirasta 200-asteisessa uunissa 30 - 35 minuuttia.

Ja kyllä. Jatkossa suostun syömään raparpereja vain, jos ne sijaitsevat vaniljan ja valkosuklaan välittömässä läheisyydessä. Kauran läsnäolo on pelkkää plussaa.