Papuriisistä vaihtelua perusriisiin

Jos kyllästyttää iänikuinen broileri, kyllästyttää myös iänikuinen riisi. Siispä vaihtelua kiitos, ja mieluiten helposti.

Tässä yksi hyvä vaihtoehto, etenkin kun vähän tuunaa.

Papuriisi

riisiä puolet vähemmän kuin yleensä laittaisit
1 tlk kidneypapupja
2 rkl timjamia
1 sipuli
1 dl kermaa tai 1 tlk kookosmaitoa
kuumaa vettä
4 tl suolaa
2 tl maustepippurijauhetta

Silppua sipuli hienoksi. Laita kattilaan reilusti voita ja paista sipulisilppua voissa sen aikaa, että silppu hiukan pehmenee. Lisää sitten kidneypavut, joista on enin neste valutettu pois. Huuhdella ei tarvitse. Lisää myös timjami, kerma/kookosmaito, kuumaa vettä ja maustepippuri. Sekoittele ja anna kiehua hiljalleen.

Tarkkaile, ettei neste lopu kesken, lisää kermaa/kookosmaitoa ja vettä tarpeen tullen. Keittele, kunnes riisi on kypsää ja nesteet imeytyneet niin, ettei lautaselle tule riisivelliä.

Suolan kanssa kannattaa olla suhteellisen avokätinen, joskin suolaa ehtii hyvin lisätä vielä lautasellakin. Kiehumaan voi laittaa mukaan myös chilin, joka kyllä kannattaa sitten noukkia pois ennen tarjoilua.

Paistipaisto ja pussi

Piti keksiä virkaa hirven sisäpaistille, ja joulun pyhinähän sille käyttöä löytyi, kinkku kun ei varsinaisesti ole koskaan kiinnostanut. Siispä paistopussi ja lämpömittari esiin ja hommiin. Vaikka eipä tuossa järin kummoista urakkaa ollut, kurjinta oli uunista kantautuva tuoksu ennen kuin mitään oli edes likimain lähestymässä lautasta.

Hirvipaisti

n. 1,5 kg hirven sisäpaistia
1 pkt pekonia
katajanmarjoja
mustapippuria
suolaa
timjamia

Murskaa mausteista kuiva mausteseos. Paista paistin pintaan kaunis väri ja hiero mausteseos lihan pintaan. Lado pekonisiivut paistin päälle, laita lämpömittari paikoilleen lihan paksuimpaan kohtaan ja nosta paisti paistopussiin. Anna paistua ensin 150-asteisessa uunissa, kunnes lämpömittari näyttää 75 astetta. Kiehauta sitä odotellessasi tummasta oluesta ja riistafondista kastike paistille.

Karehrikkonää

Lampaasta tulee harvoin tehtyä muuta kuin paahtopaisteja. Potka on todettu hyväksi, mutta siinäkin on ongelmansa.

Ensimmäinen on potkan koko. Yhden potkan takia ei viitsi uunia koko päivää kuumana pitää. Kahta enempää ei pataan mahdu. Kaksi potkaa on kahdelle aikuiselle aivan liian paljon, mitä tehdä jäljelle jääneelle. Ei lammasta jaksa monta päivää syödä.

Toinen on rasva. Potkassa on rasvaa, joka antaa makua, mutta sitä on koko lailla paljon. Ja koska lihaakin on paljon, se ehtii lautasella vähän jäähtyä, ja arvaapas miten hyvää on jäähtynyt lampaanrasva lautasella...

Kokeiluun päätyi tällä erää lampaan kare, joka ensin sai kylkiinsä marinadin, sitten päätyi kääntyilemään pannulle ja lopulta lepuuttamaan luitaan uuniin. Tämä on siinä mielessä kurja, että vaatii melko paljon keittiön infrastruktuurilta, mutta myös syöjältä. Huonoksi en silti kokeilua tuomitse.

Lampaankare

800 g lampaankaretta
reilu nippu tuoretta oreganoa
1 iso rosmariinin oksa
1 dl oliiviöljyä
suolaa
hunajaa

Sekoita öljy, oregano, suola, rosmariini ja hunaja morttelissa ja pyörittele kare seokseen. Anna maustua jääkaapissa yön yli.

Paista kareen pintaan paistinpannulla voissa kaunis pinta. Laita sitten vuokaan, lyö kylkeen paistomittari ja 200-asteiseen uuniin. Kun mittari näyttää 58 astetta, se on medium. Jos tykkäät lampaastasi kypsempänä, odota mittarin lukemaa 62.

Anna kareen vetäytyä hetki folion sisällä ennen syömistä.

Jos jotain vinkkiä tässä haluaisin antaa niin se on se, että älä kaada vuokaan lihan päälle paistonestettä ja -rasvaa. Kyllä ei käyttäydy kauniisti uunissa se.

Helppoa ja nopeaa luksusta

Ainakin tavallaan. Rapukeitolla on sydämessäni ikuinen paikka. Tutustuin siihen varttuneessa iässä Savonlinnassa, jonne olin mennyt elämäni ensimmäistä kertaa oopperajuhlille. Parin ystävän kanssa olimme liikkeellä jos ei nyt ihan ykköset yllä, niin aika lähellä kuitenkin. Meillä oli pöytä ihanassa ravintolassa ja otin riskin: alkuruuaksi rapukeittoa.

Olisin voinut syödä sitä samaa rapukeittoa myös pääruuaksi ja jälkiruuaksikin.

Kotvan vietin selvittääkseni, miten saman saisi kotioloissakin, ja sitten se löytyi. Varoituksen sana. Tämä vaatii paljon aikaa ja näpertelyä, mutta kun keiton pohja on kerran tehty, sen voi pakastaa ja sen jälkeen se varsinainen keitto syntyy 20 minuutissa.

Keiton pohjana toimii rapuliemi. En ole kokenut ravunkeittäjä ja rapuliemitarkoitukseen olen käyttänyt pakastettuja rapuja. Parastahan olisi, jos olisi järjestänyt rapujuhlat ja jäljellä olisi vain iso kasa kuoria. Rapulientä kannattaa kerran tehdessään tehdä paljon. Homma on työlästä ja aikaa vievää eikä sitä todellakaan huvita olla alituiseen tekemässä. Vaiva kuitenkin kannattaa, sen voin luvata.

Rapuliemi

noin 20 ravun kuoret
2 sipulia
2 porkkanaa
pieni fenkoli
pala juuriselleriä
4 - 5 rkl tomaattipyrettä
1 timjamin oksa
laakerinlehti
1 nippu tilliä
1 nippu persiljaa
kokonaisia valkopippureita
2 dl valkoviiniä
loraus konjakkia
1,5 l kalalientä
voita

Kuivata ja paahda kuoria noin 150-asteisessa uunissa noin 1,5 tuntia. Murskaa kuivat kuoret pieneksi.

Pilko sipuli, porkkana, fenkoli ja juuriselleri pieniksi kuutioiksi. Kuullota niitä voissa ja lisää konjakki. Pilko tilli ja persilja ja lisää kasvisten joukkoon. Lisää vielä kalaliemi ja valkoviini ja anna kiehua pienellä lämmöllä noin 1,5 tuntia.

Lisää loput mausteet ja anna kiehua vielä 30 min. Siivilöi liemi ja keitä kasaan.


Rapukeitto

voita
1 sipuli
pala juuriselleriä
2 - 3 rkl ketsuppia
6 dl rapulientä
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl kulutusmaitoa
2 dl kermaa vaahdotettuna
cayennepippuria
jokiravunpyrstöjä
nippu tuoretta tilliä
suolaa

Silppua sipuli ja selleri mahdollisimman pieneksi. Kuullota niitä hetki voissa ja lisää sitten ketsuppi. Anna muhia hetki ja lisää sitten rapuliemi. Keitä hetki.

Sekoita vehnäjauhot maidon joukkoon ja lisää seos kattilaan. Anna kiehua hetki. Lisää cayennepippuria (varovasti) ja halutessasi hiukan konjakkia. Lisää vielä kermavaahto, silputtu tilli ja ravunpyrstöt. Anna kuumeta lähes kiehuvaksi ja koita sitten olla syömättä ihan koko kattilallista kerralla.

Jos haluat rapukeittosi virheettömän sileänä, siivilöit sen ennen kermavaahdon lisäämistä etkä laita ravunpyrstöjä. Tillinkin voi laittaa kattilaan silloin jo varhaisessa vaiheessa, niin sen saa siivilöityä pois.

Valkoista jouluksi

Firman pikkujoulut lähestyivät ja teki jotenkin taas mieli vähän leipoa jotain. Akkainaviisista löytyikin taas kiinnostavaa kokeiltavaa: appelsiini-valkosuklaajuustokakku.

Juustokakkuja ennenkin tehneet tuntevat ilmiön. Kuvissa niin muhkean näköinen juustokakku tulee omasta irtopohjavuuasta ulos ihmeellisen lituskaisena ja lättänänä. Tämä sekä firman henkilöstömäärä mielessä päätin tehdä puolitoistakertaisen annoksen.

Se oli virhe.

Kävi ilmi, että tässä ohjeessa täytettä olikin hyvin runsaasti ja puolitoistakertaista ei ollut mitenkään mahdollista saada vuokaan. Kätevä emäntä ratkaisi dilemman kääräisemällä leivinpaperista ja maalarinteipistä kauniit pikku lisäreunat vuokaansa.

Kakku pysyi lisäreunojen sisällä, mutta sitten tuli seuraava ongelma. Miten tuon peittää foliolla tai kelmulla? Ei mitenkään.

Kakun lopulta levätessä jääkaapissa olin jo huokaista helpotuksesta, kun tajusin, etten ollut uhrannut ajatustakaan sille faktalle, että paakkelssi pitäisi vielä saada roudattua töihin. Julkisilla. Sääennuste näytti seuraavalle päivälle melkoista myrskytuulta ja sadetta. Ja kirsikkana kakussa: bussipysäkkini on tietyön alta siirretty eikä mukana todellakaan siirtynyt katos.

Kirjallisuus tuli tässäkin avuksi. Amazonin kirjapahvista ja maalarinteipistä askartelin universumin tyylikkäimmän kakkuexpressin ja lopulta seisoin myrskytuulen ja sateen riepoteltavana bussipysäkillä puoli kuudelta aamulla.

Töissä pelkäsin pysyykö kakku kasassa, kun siihen ei tullut lainkaan liivatetta, mutta sen sijaan appelsiinimehua. Näin sieluni silmin itseni kaatamassa kakkua työkavereiden juomalaseihin.

Vaan kasassa pysyi ja työkavereilta tuli kiitosta! Ja koska olin pikkujouluista kotona todella aikaisin ja vieläpä selvin päin, väitän näiden pikkujoulujen onnistuneen omalta osaltani paremmin kuin hyvin. Hurraa!

Appelsiini-valkosuklaajuustokakku

200 g digestive-keksejä
75 g voita
3 rkl appelsiinimehua
200 g valkosuklaata
400 g appelsiinituorejuustoa
4 tl vaniljasokeria
1,5 dl sokeria
4 kananmunan valkuaista
4 dl kuohukermaa

Murskaa keksit ja sulata voi, sekoita keksimurska ja voi keskenään ja painele irtopohjavuoan pohjalle.

Sulata suklaa ja sekoita sulaan suklaaseen appelsiinimehu, vaniljasokeri ja lopulta vielä tuorejuusto.

Vaahdota kerma melko napakaksi vaahdoksi. Vaahdota sitten sokeri ja munanvalkuaiset keskenään marenkivaahdoksi. Vaahto on sopivaa, kun se on vitivalkoista, kiiltävää ja niin jämäkkää, ettei se tule ulos kulhosta, vaikka kulhon kääntäisi ylösalaisin.

Sekoita ensin tuorejuustoseokseen kermavaahto varovaisesti, kääntele sitten marenkivaahtokin joukkoon. Kaada sitten koko komeus keksipohjan päälle, tasoittele pintaa ja peittele foliolla. Anna jäähtyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Älä ota härkää sarvista

Tartu sen sijaan häntään! Siellä täällä, harvakseltaan mutta kuitenkin, olen törmännyt häränhäntiä ylistäviin lausuntoihin. Skeptisesti olen lausuntoja silmäillyt enkä asiaan ajatusta enempää uhrannut, koskapa ei häntiä ole järin kaupoissakaan näkynyt. Miksi vauhkoontua jotain, jonka hankkiminen on työn ja tuskan takana.

Viimeisen parin vuoden ajan olen kuitenkin kiihtyvällä tahdilla havainnut häntiä paloina ja kokonaisina eri kauppojen lihatiskeillä. Saatavuus on siis jotenkin puolihuomaamatta parantunut selvästi.

Ja lopulta koitti päivä, jona häränhäntiä jääkaappiin ilmestyi ja pataan ne päätyi.

Eivätkä päätyneet viimeistä kertaa! Kyllä ei pysty epäonnistumaan, jos lihassa on riittävästi rasvaa ja se muhii uunissa tuntikausia.

Häränhäntäpata

5 - 6 reilun kokoista häntäpalaa (n. 700 - 900 g)
2 sipulia
2 - 4 porkkanaa
3 rkl fariinisokeria
4 rkl härkäfondia
3 - 4 dl punaviiniä
3 rkl balsamicoa
4 rkl soijakastiketta
reilusti timjamia

Pilko porkkanat ja sipulit reilun kokoisiksi paloiksi. Paista niitä hetki voissa pannulla ja laita pataan. Paista myös häntäpaloihin kaunis pinta ja laita pataan.

Lisää pataan mausteet ja nesteet. Lisää vielä lopuksi tarvittaessa vettä. Nestettä pitäisi olla siten, että muut ainekset ovat kutakuinkin kokonaan nesteen pinnan alla. Nosta pata uuniin ja anna hautua 200-asteisessa uunissa tunnin. Laske uunin lämpötila sitten 150-asteeseen ja anna hautua vielä 3 tuntia.

Luullisen ja rasvallisen lihan syöminen on aina vähän työlästä. Voit hiukan helpottaa urakkaa vähän siivoamalla häntien pinnasta kalvoa pois, mutta sotkuiseksi menee lautasella siitä huolimatta. Tästä määrästä häntää tulee illallinen kahdelle aikuiselle, kolmelle jos ovat laatua, jolle laadulla on määrää isompi merkitys.

Mutta herkkua se on joka tapauksessa.

Viisas pääsisi vähemmällä

Vähemmän fiksu ei jaksa lukea ohjetta ja päätyy siten tekemään voitaikinan alusta alkaen itse arki-iltana, jolloin olisi sanalla sanoen muutakin tekemistä.

Ja kun tekoon ryhtyi kävi ilmi, että värkkäämistä oli muutenkin vähän normaalia enemmän. Ei lopputulos huono ollut ollenkaan, mutta ehkä kuitenkin käyttäisit sitä kaupan pakastealtaan voitaikinaa.

Savuporopiirakka

1 pkt voitaikinaa
1,5 dl raakaa pitkäjyväistä riisiä
lihaliemikuutio tai lihafondia
nokare voita
1 sipuli
mustapippuria rouheena
0,25 dl soijakastiketta
150 - 200 g savuporoa
1 dl kuohukermaa
2 keitettyä kananmunaa
1 raaka kananmuna

Keitä riisi lihaliemikuution tai lihafondin kanssa kypsäksi.

Silppua sipuli ja kuullota se voissa. Kun sipuli on hetken kuullottunut, lisää rouhittua mustapippuria ja soijakastike. Kiehauta hetki, kunnes enin neste on haihtunut.

Sekoita kypsä riisi, pilkottu savuporo, keitetyt kananmunat hienonnettuna, kuohukerma, soija-sipuliseos ja raaka kananmuna keskenään.

Kaulitse voitaikina ohueksi isoksi levyksi. Kaada riisi-porotäyte levyn päälle niin, että puolet levystä jää tyhjäksi. Käännä sitten tyhjä puoli täytteen päälle kanneksi, painele reunat kiinni ja voitele kananmunalla.

Paista 200 asteessa 30 - 40 minuuttia.

Jos värkkäily on ilosi, tee voitaikina ihan itse. Omin kätösin.

Voitaikina

2 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
125 g kylmää voita
0,5 dl kylmää vettä

Sekoita jauhot, suola ja leivinjauhe keskenään. Nypi puolet kylmästä voista taikinaan. Kaada sitten joukkoon kylmä vesi ja vaivaa ripeästi tasaiseksi taikinaksi.

Kaulitse taikina ohuehkoksi levyksi. Leikkaa loppuvoista ohuita siivuja ja peitä niillä puoli levyä. Käännä tyhjä puoli voisiivujen päälle ja kauli ohuemmaksi.

Taittele kaulitun taikinalevy kolmasosaan ja kauli taas ohuemmaksi. Taittele taikinalevy vielä toisen kerran kolmasosaan ja kauli ohueksi levyksi. Taittele sopivasti, kääri tuorekelmuun ja anna levätä jääkaapissa kelmun sisällä 1 - 2 tuntia.

Erilaiset empiiriset kokeilut kaikilla käteen osuvilla kaulimilla sekä niiden viransijaisilla on johtanut tulokseen, jonka mukaan paras kaulin on tyhjä lasinen viinipullo.

Onneksi niistä ei tässä huushollissa ole puutetta.

SKD(L)

Tunsin pakottavaa tarvetta saada otsikkoon l-kirjaimen, joten leivinjauhe pääsi otsikkoon asti. Puujalkojen viljely on ydinosaamistani.

Piti keksiä jotain kuljetuskelpoista, joten keksin keksit. Yhdestä ohjeesta löytyi sekä suklaata, kinuskia että kaurahiutaleita, joten päätös oli käytännössä tehty puolestani. Miten kätevää!

*rrrrr*

Suklaa-kinuskikeksit

2,5 dl kaurahiutaleita

2,5 dl vehnäjauhoja

1,5 dl fariinisokeria

2 tl leivinjauhetta

150 g voita

150 g maitosuklaata

100 g Daim-rakeita

100 g mantelirouhetta

3 rkl vehnäjauhoja

2 dl kinuskikastiketta

Sekoita keskenään kaurahiutaleet, 2,5 dl vehnäjauhoja, fariinisokeri ja leivinjauhe. Sulata voi ja sekoita se kuivien aineiden kanssa tasaiseksi. Painele vuoan pohjalle leivinpaperia ja sen päälle kaurahiutaleseos. Paista 175-asteisessa uunissa 10 - 15 minuuttia.

Rouhi maitosuklaa karkeaksi rouheeksi. Sekoita sen joukkoon Daim-rakeet, mantelirouhe ja vehnäjauhot ja lopuksi vielä kinuskikastike. Sekoita tasaiseksi.

Kun kaurapohja tulee ulos uunista, levitä suklaa-kinuskiseos sen päälle ja laita koko komeus takaisin uuniin noin 15 minuutin ajaksi. Jäähdytä paistos kunnolla ennen kuin lähdet yrittämään sitä pois vuoasta. Viileänä se on jäykkä ja jämäkkä ja nousee leivinpaperin avulla helposti ja rikkoutumatta.

Kaupasta kinuskikastike löytyy sitten harhailun jälkeen maitokaapista ja Daim-rakeet eivät leivontahyllystä vaan karkkihyllystä. Kaurahiutaleista minun mielestäni ainoat oikeat ovat isoja kaurahiutaleita, mutta tässä saattaa tavalliset pikkuhiutaleet olla jopa toimivampia.

Kaurapohjasta kannattaa tehdä hyvin ohut, puolen sentin paksuinen voi olla sopiva. Suklaa-kinuskiseosta tulee pohjaan nähden aika naftisti ja sitä on hiukan hankala levittää, mutta koska rakeet myydään 100 gramman pusseissa, tämä on kauppateknisesti aika kätevä määrä. Ja kyllä sillä pärjää.

Mutta nyt pitää lopettaa, pitää keskittyä tämän keksin pupertamiseen.

Terveellistä kasvisruokaa

Mutta ei just tänään. Niinpä perunan ja punajuuren kavereiksi pääsi sekä kerma, voi että sinihomejuusto.

Ja se liitto oli taivaallinen lähtien uunista kantautuvista tuoksuista. Ainoa ikävä asia on punajuuren taipumus värjätä kädet ja kumihanskojen aiheuttamat vaikeudet käyttää terävää veistä turvallisesti.

Punajuuri-perunavuoka

2 punajuurta
3 reilun kokoista perunaa
1 kananmuna
2 dl kermaa
rakuunaa
170 g sinihomejuustoa
voita

Kuori punajuuret ja perunat ja siivuta ne ohuiksi viipaleiksi. Voitele uunivuoka ja lado siivut vuokaan: yksi kerros perunaa, yksi punajuurta ja yksi sinihomejuustoa, sitten sama alusta. Kaada välillä joukkoon kermaa, johon on sekoitettu yksi muna ja reilusti rakuunaa. Nakkaa vuuan päälle vielä muutama nokare voita.

Paista paistosta 200-asteisessa uunissa noin tunti. Punajuuri kypsyy hitaasti, joten mitä paksumpia punajuurisiivuja, sitä varmemmin uunissa menee reilu tunti. Kannattaa myös varautua peittämään vuoka viimeistään puolen tunnin jälkeen foliolla. Vuokien pinnoilla on ikävä taipumus kärähtää uunissa.

Sinihomejuusto ei ole henkilökohtainen suosikkini, mutta pienissä määrin se kyllä maistuu. Tämän kanssa olin vähän peloissani, paketillinen Aura-juustoa on kuitenkin aika paljon. Punajuuri oli kuitenkin vahvempi elementti eikä homejuustoa olisi lautaselta välttämättä edes hoksannut, jos ei olis tiennyt.

Suolaa en - poikkeuksellisesti - suosittele lisäämään. Aura-juuston kanssa sitä olisi voinut lisätäkin, mutta moni muu sinihomejuusto on niin suolainen, että menee helposti yli. Jos suolaa kaipaa lisää, sitä voi ripsiä annoksen päälle ja pelastaa tilanteen helposti. Jos suolaa on ehdottomasti liikaa, on ateria sitten siinä eikä mitään ole enää tehtävissä siinä vaiheessa, kun ruoka on lautasella.

Tästä tulee löysähkö paistos. Jos haluat lautaselle näyttävän peruna-punajuurikakun, nipistä vähän kermasta pois ja lisää toinen kananmuna. Kannattaa myös vähän painella paistosta tiiviimmäksi ennen uuniin laittamista. Näin saat niin töpäkän vuuan, että pystyt leikkaamaan veitsellä siistin näköisiä kuvioita, jotka pysyvät nätisti pystyssä lautasella.

Meillähän ei tämmöistä hifistelyä harrastella. Kerma on kaveri.

Viskisiepon lintulauta

Vanhoista kunnon jallupullista voi tehdä omiakin versioita. Kaappiin jostain syystä eksynyt sekundaviski pääsi paistinpannulle jallun päästessä välillä pikku lomalle.

Näissä määrissä ei sen paremmin jallu kuin viskikään erityisemmin maistu, joten hifisti kokeilee varmasti veden korvaamista valitsemallaan prosessoidulla tavaralla.

Viskipullat (ja taas lähinnä se kastike, itse pullat eivät nestettä kaipaa)

50 g voita
2 - 3 rkl vehnäjauhoja
1 tölkki (2 dl) demi glacea
1 dl ruokakermaa
2 rkl härkäfondia
0,5 - 1 dl viskiä
1 - 2 dl vettä

Sulata paistinpannulla voi ja ruskista siinä vehnäjauhot. Kumoa joukkoon demi glace ja lisää vesi ja fondi. Sekoittele, kunnes kastike on sileää. lisää hiukan mustapippuria ja suolaa ja anna hautua 15 - 30 minuuttia. Lisää viski ja kerma, sekoita ja lisää tarvittaessa mausteita. Nostele lihapullat lopuksi joukkoon ja sitten vaan ronskisti ääntä kohti.

Lihapullien teko on sen verran ripeää hommaa ja etenkin jos ne kypsentää uunissa, vapautuu kädet turaamaan kastikkeen kanssa niin, että koko paketti on hyvinkin arki-iltaan sopivaa hommaa. Mikset piristäisi mielialaa marraskuisena maanantaina vaikkapa, jos ajatus viskistä kastikkeeseen jemmattuna saa hymyn huulille.

Aikkauhia

On se hirveetä.

Siis se, miten ihanaa liha on, kun sen on ensin pilkkonut, sitten pikaiseen paistanut ja sitten antanut muhia uunissa matalalla lämmöllä päivän verran. Mikä on vähemmän ihanaa on riistan hinta kaupassa. Toivottavasti edes jollain tasolla kohtuullinen osa niistä euroista kilahtaa metsästäjien takataskuihin.

Oli siis puolentoista kiloa hirvipaistia, joka yhden syksyisen päivän aikana muuntui makuelämykseksi, joka suli jo vähän ennen suuta.

Sadesunnuntain hirvipaisti

1 - 1,5 kg hirvenlihaa
2 sipulia
1 - 2 porkkanaa
selleri
0,5 dl riistafondia
2 dl vettä
puoli pulloa halpaa punaviiniä
voita
katajanmarjoja
maustepippureita
2 laakerinlehteä
suolaa

Leikkaa liha reilun kokoisiksi kuutioiksi ja paista niihin voissa pannulla kevyesti kaunis pinta. Laita paistetut lihat isoon pataan ja pilko joukkoon porkkana, sipuli ja selleri. Lisää katajanmarjat, pippurit, suola, laakerinlehdet, riistafondi ja vesi. Kaada lopuksi perään punaviiniä, kunnes lihat juuri ja juuri peittyvät.

Anna hautua noin 110 - 120 asteisessa uunissa 5 - 6 tuntia.

Ja anna sitten makuhermoille kunnon juhlat!

Aikuisten lihapullat

Olinhan minä niistä kuullut kerran jos toisenkin, mutten ollut koskaan törmännyt ohjeeseen, miten niitä tehdään. Onneksi on olemassa ystävät, etenkin erityisen hyvät sellaiset saattavat sille päälle sattuessaan jakaa jallupullien ohjeen.

Jallupullat (tai lähinnä se kastike, jossa jallua myös on)

50 g voita

1 dl vehnäjauhoja

2 dl demi glacea

2,5 dl vettä

2 rkl härkäfondia

1 dl kermaa

0,5 dl jaloviinaa

Sulata voi pannulla ja lisää siihen vehnäjauhot. Kun jauhot ovat ruskistuneet hiukan, lisää demi glace ja sekoita tasaiseksi. Sekoita joukkoon vesi ja fondi ja anna kastikkeen kiehua hiljalleen noin puoli tuntia. Lisää lopuksi kerma, jaloviina ja kypsät lihapullat.

Lihapullaohjeita on maailma pullollaan, joten en jaa sellaista tässä. Jos oma suosikki pullaohje on vielä löytymättä, pyydän vain pitämään mielessä, että eri ohjeita tutkiessa paras on se, missä on vähiten muuta roipetta kuin jauhelihaa. Yksinkertaisimmillaan hyvät lihapullat tulevat jauhelihasta, suolasta ja yhdestä kananmunasta.

Kun puhutaan jauhelihapihveistä tai lihapullista, rasvaton jauheliha ei ole paras. Tässä jos missä on hyvä hetki kokeilla sikanautaa. 

Suuri Ruokakriitikko innostuu kyllä jaloviinasta, mutta ei niinkään tästä kastikkeesta. Niinpä jatkossa jallupullat tehdään täällä ilman demi glacea, johon Suuri Ruokakriitikko kriittisyytensä lähteen identifioi.

Huuli rullalle

Sian kylki sopii muuhunkin kuin pekoniksi. Koska välttelin tenttikirjan avaamista, mikä on aina viisas veto, ryhdyin riskillä kyllästettyyn siankylkiprojektiin.

Ohjetta katsellessa idea tuntui tosi hyvälle, mutta kun paistinpannulle oli ehtinyt seesamiöljy, omena ja maapähkinävoi, alkoi tuntua tosi vahvasti pizzataksi-illalle. Kyllä ei tuntunut ollenkaan lupaavalta!

Olin kuitenkin väärässä. Maapähkinävoin maussa on jotain, joka ei saa varauksetonta hyväksyntääni, joten kun sen kanssa ottaa tässä iisisti, homma toimii kuin... jaa no. Metrinen halko.

Siankylkirulla

noin kilo siankylkeä, ilman luita
1 rkl suolaa
2 tl korianterinsiemeniä
1 tl kuminansiemeniä
1 tl mustapippuria
0,5 tl chiliä

Täyte
1 omena
2 salottisipulia
1 rkl seesamiöljyä
ruokaöljyä
2 rkl muscovadosokeria
2 - 3 rkl maapähkinävoita
1 rkl soijakastiketta
2 rkl hienonnettua tuoretta korianteria

Ihan ensimmäisenä suosittelen tekemään kaiken etsimisen ja pilkkomisen, koska kädet ravassa on kurja havaita, että nyt muuten tarttis sitä sun tätä eikä ole mitään aavistusta minkä kaapin pohjalla mikäkin lymyää. Siispä.

Kuori ja pilko omena suht pieniksi kuutioiksi. Hienonna salottisipuli ja tee sama tuoreelle korianterille. Laita suola, korianterinsiemenet, kuminat, mustapippuri ja chili mortteliin. Etsi jostain narua, jolla voit sitoa kyljen rullalle, ja leikkaa valmiiksi narusta pätkiä sitomiseen. Etsi uunivuoka ja paistinpannu. Sitten hommiin.

Jauha morttelissa mausteet hienoksi ja hiero mausteseos siankyljen pintaan molemmin puolin. Kuumenna öljyt paistinpannussa ja kuullota sipuli. Lisää omenanpalat ja muscovadosokeri ja kääntele hetki, ota samalla virrat pois levyltä. Lisää maapähkinävoi, soija ja hiukan suolaa. Lisää vielä hienonnettu korianteri ja sekoittele.

Käännä kylki niin, että rasvapuoli jää alapuolelle. Levitä omenaseos lihan päälle, kääri kylki rullalle ja sido kiinni. Nosta kylki uunivuokaan ja paista 225 asteessa 20 minuuttia. Kyljen pintaan pitäisi tulla kaunis väri.

Laske uunin lämpö sitten 125 asteeseen, kaada vuokaan hieman vettä ja anna lihan kypsyä 4 - 5 tuntia. Voit välillä valella vuokaan kertyvällä nesteellä lihaa.

Kääri lopuksi kypsä rulla folioon vetäytymään. Voit vetäytymisen aikana tehdä paistoliemestä kastikkeen.

Kastikemaistereille vinkiksi, että soosia varten kannattaa varata kermaa. Myös on hyvä varautua ensin vähän kahmomaan ylimääräisiä rasvoja pois, koska paistonesteestä merkittävän osan muodostaa kirkas, siasta sulanut rasva.

Tämän kokonaisuuden maku on tällaisenaan melko vieno. Sen paremmin omena, soija kuin maapähkinävoikaan ei erottunut muita voimakkaampana ja omenan läsnäolo muistui mieleen vasta aterian loppupuolella. Maku oli harvinaisen tasapainoinen eikä mikään noussut selkeään johtorooliin.

Kylki on lihana nirsolle syöjälle siinä mielessä hankala, että rasvaa ja lihaa on vähän sikin sokin, joka aiheuttaa lisätöitä lautaselle niille, jotka ei läskiä halua suuhunsa.

Tätä voisi harkita tekevänsä modifioituna porsaan ulkofileestä. Ehdottomana edellytyksenä on silloin se, että jostain saa ulkofileen, jossa on koko paksu rasvahattu jäljellä. Kaupan versioissa rasvahattu on  pääsääntöisesti leikattu pois ja jäljelle jätetty vain ohut, hyödytön kalvo-osa. Jos oikeanlaisen ulkofileen löytäisi, voisi sen leikata auki niin, että omenaseoksen saisi sisään, sitoa narulla kiinni ja paistaa sitten rasvahattu päällimmäisenä.

Miksi, oi miksi, täällä pääkaupunkiseudun periferiassa ei ole kauppahallia!

Ajankohtaiskatsaus

Lihaton lokakuu jatkuu, mutta tähän talouteen se ei ole vaikuttanut. Protestoisin kovemmin, mutta silloin pitäisi tasa-arvon nimissä huomioida myös movember, ja siihen en ole omassa huushollissani vielä valmis.

Joten ostoskoriin löytyi halpaa lihaa eli porsasta. Tällä kertaa klassikoita, kyljyksiä.

Viskikyljykset

4 porsaankyljystä
voita
4 rkl viskiä
2 rkl soijakastiketta
1 rkl dijonsinappia (tai 2 rkl tavallista sinappia)
2 rkl muscovadosokeria
1 rkl tomaattisosetta
1 rkl worchestershire-kastiketta

Viillä kyljysten rasvareunus poikki muutamasta kohdasta. Näin kyljykset eivät käpristy paistaessa.

Sekoita viski, soijakastike, sokeri, sinappi, tomaattisose ja worchestershire keskenään pienessä kattilassa. Anna seoksen kiehua hiljalleen viitisen minuuttia.

Paista kyljyksiin kauniin värinen pinta. Nosta kyljykset sitten uunivuokaan, sivele päälle hiukan viskiglaseerausta ja anna kyljysten paahtua 175-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Anna kyljysten levätä folion alla noin 10 minuuttia ennen ruokailua.

Koko paketti valmistuu sen verran ripeästi, että uskaltaa ryhtyä hommaan arki-iltanakin.

Ensi kerralla meillä tehdään tämä ulkofilepalan kanssa soveltaen. Ensi kerralla jääkaapista myös toivottavasti löytyisi sitä dijonia, jota nytkin piti niin varmasti olla, vaan jota ei sitten ollutkaan.

Suuri porsaan ystävä en ole, porsaan liha on usein kuivaa ja mautonta, mutta viime aikaiset kokemukset päin honkia leikatuista naudan marmoriulkofilepihveistä eivät varsinaisesti enää kiinnosta. Halvemmalla saa parempaa.

Niinpä tämä on varsinainen sikailuviikonloppu. Huomenna uuniin päätyy sian kylki. Juuri niin. Luit oikein. Kylki. Se hirveän rasvainen kappale.

Poroa ei aina tarvitse käristää

Älä käsitä väärin, poronkäristys on todella hyvää. Mutta on se nyt kumma jossei porosta mitään muuta saa aikaiseksi kuin iänikuin käristeen.

Onni lykästi kaksi kertaa: ensin työmatkalla löytyi todella hyvä ravintola yksinäisen illallisen pelastajaksi ja sitten kotikulmien marketin pakastealtaasta löytyi materiaalia toistaa ravintolaelämys.

Olen hyvin tietoinen hakukoneiden ajatuksesta siitä, mitä poron paahtopaistille pitäisi tehdä. Enkä estele, jos haluatte niiden mukaan edetä. Mutta kuulkaa, kun mikään ei luo sydämeen paremmin lämpöä synkkänä syksyisenä iltana kuin pitkään hautunut liha. Unohda siis hetkeksi nopea paistaminen ja mediumpaisti, antaudu ajalle ja ylikypsälle lihalle.

Poron paahtopaisti

3 - 4 poron paahtopaistia
0,5 dl riistafondia
n. 3 dl tummaa olutta
vettä
suolaa

Siisti hieman paahtopaisteja, jos ne ovat kovin kalvoisia. Laita paahtopaistit pataan ja lisää riistafondia ja tummaa olutta, kunnes paistit ovat suunnilleen nesteen peitossa. Mausta suolalla, voit halutessasi nakata pataan myös laakerinlehden, katajanmarjoja tai maustepippureita.

Anna paistien hautua enintään 100-asteisessa uunissa vähintään 5 tuntia.

Ota paistit uunista juuri ennen ruokailua. Nosta paistit paistonesteestä ja kuivaa enimmät nesteet pois. Paista paistien pinta nopeasti pannulla voissa rapeaksi ja kauniiksi. Nauti.

Ehtoisa kokki tai muuten kokeilunhaluinen taikoo oheen kastikkeen vaikkapa punaviinistä ja puolukoista, portviinistä tai tummasta oluesta.

Tänä viikonloppuna on enimmäkseen syöty palsternakkaa

Lokakuu. Sadonkorjuu olisi varmaan pitänyt tehdä jo ajat sitten, mutta koska työ, koska koulu, koska paljon tekosyitä, todelliset yritykset sadon hyödyntämiseen vasta nyt.

Joten nyt on sitten enimmäkseen syöty palsternakkaa. Samoin kuin porkkanoissa, myös palsternakassa kokovaihtelu on valtavaa. Maasta on noussut naatteineen lähes minun mittainen hirviöpalsternakka, joka on nyt syöty.

Palsternakkaa on tuhottu niin uunijuuresten joukossa että lihapadassa. Myös ensi viikonloppuna ohjelmassa joko uunijuureksia tai lihapataa, joiden olennaisena osana toimii palsternakka...

Porkkanat on kaikki nyt syöty, mutta punajuuria löytyy viljelylaatikoista vielä yksi. Että sitä ensi viikonloppua odotellessa.

Myös kurkkusato on syöty. Kurkkuja tuli yksi (1).

Se päätyi salaattiin.

Salottisipulitkin on ehditty syödä. Ensi vuonna kokeilen tavallista sipulia, tämä salotti oli aavistuksen verran pettymys.

Sitruunamelissaa olen dilkannut ystävälle, heittänyt roskiin ja käyttänyt juomaveden maustamiseen, mutta sitä olisi runsain mitoin edelleen. Ei kellään sattuis olemaan tarvis, se *rkele on kaksivuotinen...

Kaasun kaipuu

Edellisessä kodissani saattoi olla selvästi vähemmän neliöitä, mutta ainakin yhdessä asiassa kaipaan sitä. Wokkaamisessa. Nykyisen kotini keraaminen liesi on kuin lehmän pieru kesäisellä niityllä mitä wokkaamiseen tulee.

Niin on pitänyt tyytyä tavalliseen paistinpannuun ja yrittää unohtaa muisto paremmasta.

Vegewokki

pieni pussi cashew-pähkinöitä

2 - 4 varsiselleriä

2 - 3 herkkusientä

puolikas paprika

1 chili

0,25 dl soijakastiketta

2 - 4 rkl sweet hot thai chili -kastiketta

Siivuta ohuiksi siivuiksi sienet, sellerinvarret, paprika ja chili. Kuumenna wokkipannussa (tai paistinpannussa) hiukan ruokaöljyä ja paahda siinä hetki pähkinöitä. Nakkaa perään siivutetut kasvikset ja anna paahtua hetki kuumalla lämmöllä. Lisää sitten soijakastike ja sweet hot thai chili sauce ja anna hautua sen aikaa kannen alla, että kaikki alkavat olla vähän pehmeitä.

Itse tykkään tästä eniten riisinuudelin kanssa, mutta kukin tyylillään. Sellainen on havainto tästä paketista, että jostain syystä varsiselleri on tässä tosi hyvää, vaikka muuten kartan sitä kuin ruttoa.

Myös sen verran voin vihjaista, että tämän ruuan olennaisin osa on sweet hot thai chili sauce. Ilman sitä tämä ei jotenkaan vain ole oma itsensä ja selleri maistuu liian sellerille.

Aika on osoittanut, että kasviksiksi tähän käy melkein mikä vain. Porkkanaa käytän usein, sen siivuttamisessa vain saa olla tarkkana, että saa riittävän ohutta. 

Tyynyyn voi aina luottaa

Siitä on nyt jo aikaa vuoden päivät, kun sain jonkun kumman akuutin muiston lapsuudesta: tyynymurot. Ajatus ei jättänyt rauhaan ja kaupan hyllyillä päädyin ensimmäistä kertaa pariin kymmeneen vuoteen murohyllyille.

Kaikkien niiden kymmenien suklaa-, sokeri- ja hunajapäällystettyjen mukamurojen joukkoon olisi ollut helppo vajota syvään epätoivoon. Ylähyllyltä löytyi kuitenkin Elovenan maustamattomia muroja. Tyynymuroja!

Nämä ovat 80-luvun tyynymuroista sittemmin hieman muuttuneet, mutta eivät huonoon suuntaan. Lapsuuden tyynymuroja oli mahdotonta syödä ilman, että viimeiset olivat vettyneet epämiellyttäviksi. 2000-luvun tyynymurot ovat sen verran paksuja, että täti-ihminen ehtii lusikoida kaikki aivan optimivettymisasteessa. Voi onni!

Hirviöpalsternakka villapeitteellä

Sadonkorjuukausi rivariranchilla on alkanut. Enää ei veroteta pelkkiä yrttejä, nyt on siirrytty kovaan kamaan eli viljelylaatikoihin.

Päivän lammaspata sai luonnetta halvan punkun lisäksi rivariranchilta. Käteen jäi porkkanoiden (kutsutaan niitä porkkanoiksi, vaikka näytän kasvattaneen naposteluporkkanoita) lisäksi ihan hirviöpalsternakka.

Itse palsternakka oli pidempi kuin kyynärvarteni. Pelkkä naatti oli pidempi kuin koko käsivarteni. Biojätepussin kapasiteetti ei riittänyt, naatti piti nakata etupihan rappusille naapureiden iloksi roskiskeikkaa odottelemaan.

Sivusalaatin kurkku oli myös rivariranchin kasvatteja. Tai siis toistaiseksi se ainoa kurkkukasvatti.

Maailman nälänhätäongelmaa ei ole ihan vielä ratkaistu.

Padan mausteet eli salottisipuli, rosmariini, timjami ja minttu tulivat nekin takapihalta. Pataruuassa laitan tuoreyrtit mieluummin isoina risuina joukkoon. Silloin niiden suutuntumaltaan ikävät ja maun kannalta turhat elementit on helpompi napsia valmiin padan joukosta pois.

Lammaspata

1 pkt lampaan paahtopaistia pakasteesta (sisältää yleensä 4 pientä paistia)
halpaa punaviiniä
1 palsternakka
1 pala juuriselleriä
2 - 3 porkkanaa
2 - 4 perunaa
1 - 2 sipulia
lihafondia
vettä
0,5 dl soijakastiketta
tuoretta timjamia, rosmariinia tai minttua (tai kaikkia ja vähän jotain muutakin)

Kuori ja paloittele reilun kokoisiksi paloiksi kaikki juurekset, nakkaa palat pataan. Laita myös yrtit pataan. Lorota pataan noin puoli desiä soijakastiketta ja saman verran lihafondia.

Paloittele lampaanpaistit reiluiksi paloiksi ja paista voissa paistinpannulla niin, että palat saavat väriä. Paista palat kahdessa erässä, niin pannu ei jäähdy liikaa. Laita jo paistetut lihapalat pataan.

Kun lihat on padassa, lisää joukkoon reilusti punaviiniä. Reilusti = 4 - 5 dl. Jos juurekset ja lihat jäävät vielä pinnalle, lisää sen verran vettä, että ne lähestulkoon peittyvät nesteeseen.

Kypsennä pataa kannen alla 125-asteisessa uunissa 3 - 5 tuntia. Ota viimeiseksi tunniksi kansi pois tai suurusta neste tarvittaessa maizenalla.

Pataruokien kanssa mikään ei ole niin nokonuukaa. Jos laiskottaa, jätä lihojen paistaminen pannulla väliin. Lampaan voi koska tahansa korvata naudanlihalla, jolloin parasta tähän tarkoitukseen on ulko- tai kulmapaisti. Juureksia voi nakella ihan oman maun mukaan ja mitä jääkaapista sattuu löytymään.

Mitkään määrät eivät ole just eikä melkein, vain soija on sillä lailla herkkä, että liika on liikaa. Suolaa on helpompi lisätä ruuan jo ollessa lautasella kuin yrittää päästä liiasta suolasta eroon.

Kypsennysaikakaan ei ole niin tarkkaa. Jos aikaa ja kärsivällisyyttä riittää, anna olla reilusti uunissa. Lopputuloksena on silloin niin murea liha, että se hajoaa pelkästä katseesta. Ja sellainen liha on seitsemäs taivas.

Vuoden turhakkeesta sienenpurijan perusvälineeksi

Salaattilinko! Kyllä en pystynyt pitkään ymmärtämään miksi pitää kallista luonnonvaraa uhrata moisen kotkotuksen valmistamiseen ja millainen on se taula, joka moisen ostaa.

Kävi ilmi, että talouden toiseksi aikuiseksi tuleva henkilö on juuri sellainen taula.

Salaattilinkona kapine ei ole koskaan erityisemmin vakuuttanut. Tuntuu työläältä kaivaa se (kuivaus)kaapista ja käytön jälkeen taas ripotella osat (kuivaus)kaappiin ihan vain parin salaatinlehden vuoksi.

Kunnes tajusin kokeilla lingota sillä sieniä!

Haet sitten sienesi metsästä tahi kaupasta, ongelma on sama: jotenkin ne kaikki roskat pitäisi saada pikkuruisista sienistä irti. Oma taktiikkani on ollut pullasuti ja teräväkärkinen veitsi, joilla olen rapsutellut röniä ihan kyllästymiseen asti. Kyllästyminen tosin tulee tässä lajissa varsin nopeasti.

Joku laiska ja nälkäinen hetki ei vaan pullasuti ja vähintään puolen tunnin nipertelysessio vaan kiinnostanut. Paiskasin salaattilinkoon reilun kourallisen sieniä, huuhtelin ja huljuttelin niitä veden alla reippaasti ja linkosin huolella ylimääräiset vedet pois.

99 % roskista oli tiessään!

Nämä sienet päätyivät uuniin.

Maissivuoka

1 pkt (n. 140 g) pekonia
n. 200 g sieniä (alkuperäinen ohje: siitake; minä: kanttarelli)
2 esikeitettyä maissintähkää
2 kananmunaa
1,5 dl maitoa
0,5 tl suolaa
mustapippuria
n. 150 g mozzarellaraastetta

Irrota maissinjyvät tähkistä. Helpoiten se käy nostamalla tähkä pystyyn ja leikkaamalla veitsellä.

Pilko pekoni pienemmiksi paloiksi, nosta palat kylmälle pannulle ja kuumenna, kunnes ovat paistuneet rapeiksi. Lisää pannulle sienet ja maissinjyvät, anna paistua hetki. Kaada seos sitten voideltuun uunivuokaan.

Sekoita maito, kananmunat, suola, pippuri ja juustoraaste ja kaada seos maissi-sieniseoksen päälle. Paista 175-asteisessa uunissa noin 35 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kauniin värin.

Kokenut kehäkettu huomaa ohjeessa yhden kompan: juustoraaste uuniin heti alussa ilman foliota. Ehkä omat uunini ovat aina olleet tavallista oikukkaampia yksilöitä, mutta keskimäärin juustoraaste tulee uunista ulos täydellisenä vartissa, kun useimmat ruuat edellyttävät vähintään puolta tuntia, usein tuntia. Siinä ajassa juustoraaste on ehtinyt kärvähtää jo moneen kertaan.

Ratkaisu ongelmaan on vuuan peittäminen vaikkapa foliolla. Folion voi ottaa vuuan päältä pois noin varttia ennen kuin on ajatellut itse ruuan uunista ottaa.

Lisää taginetonta taginea

Edellinen taginekokeilu ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä, mutta ei se mitään. Kokeillaan uudestaan.

Sitruunakanatagine

4 broilerin rintaleikettä tai koipireittä
öljyä
voita
1 - 2 sipulia
1 tl raastettua inkivääriä
1 chilipalko
1 sitruuna
juustokuminaa
paprikajauhetta
sahramia
suolaa
mustapippuria
1 kanelitanko
100 g kuorittuja manteleita
2,5 dl vettä
nippu persiljaa
nippu korianteria

Kuivaa broileripalat ja ruskista lihat kevyesti öljy-voiseoksessa ja siirrä lihat tagineen (minun tapauksessani siis tavalliseen savipataan). Ruskista silputut sipulit, chili ja inkivääri. Lisää niiden joukkoon mausteet, raastettu sitruunan kuori, mantelit, vesi ja silputut yrtit. Lisää vielä sitruunasta puristamasi mehu. Kaada koko seos broileripalojen päälle pataan ja kypsennä pataa 175 asteessa uunissa noin tunti.

Kylkiäisiksi tulisi virallisesti kuskus taginen hengen mukaan, mutta vähemmän ortodoksit keittiöpipertäjät tööttää rinnalle riisiä tai miksei vaikka ohraa.

Omassa keittiössäni tämä sai hyväksynnän toiselle kokeilukerralle. Ensi kerralla vaihdan mantelit johonkin muuhun, kikherneisiin ehkäpä. Myös sitruunaa saa laittaa ihan reippaasti lisää. Mausteiden kanssa ei kannata olla säästeliäs.

Minua kiinnostaisi kokeilla broilerin sijaan ihan kunnon kanaa. Kanan ja broilerin ero on ainakin siinä, että broileri on mureaa hetken kypsentämisellä, kana vaatii pitkän hauduttamisen. Ehkä ensi kerralla innostun kokeilemaan tätä löytäessäni kaupasta oikean kanan ja haudutan tätä tunnin sijaan pari kolme. Siinä tapauksessa muistan toivoakseni myös lisätä nesteen määrää...

Raparperinvihaajan piirakka

Suomalaisuuden syvimpään olemukseen kuuluu lapsuuden ja nuoruuden kesät, joina raparperisato kasvoi kasvamistaan, vaikkei kukaan halunnut niitä varsinaisesti syödä. Poiskaan ei raaski hyvää ruokaa heittää, joten raparpereista on nykyisinkin tarjolla valtavat määrät erilaisia reseptejä, joilla raparperin ylituotannon kanssa kipuilevat voivat yrittää vaimentaa tuskaansa (ja levittää raparperin ilosanomaa tarvittaessa naapureillekin).

Jos nyt satut raparperifarmisi kanssa tutustumaan kivuliaasti kysynnän ja tarjonnan välisiin lakeihin, tässä on yksi, kerrankin toimiva tapa tuhota satoa ja silti nauttia.

Raparperi-valkosuklaapiiras

pohjaan
150 g voita
1 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita

täytteeseen
2 pussia vanhan ajan vaniljakastikejauhetta
4 dl maitoa
100 g valkosuklaata
2 - 3 raparperinvartta

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää muna edelleen vatkaten. Sekoita sitten joukkoon vehnäjauhot ja kaurahiutaleet. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle. Jos taikina on tosi pehmeä, voit käyttää sitä hetken jääkaapissa. Jähmeämpää on helpompi taiteilla reunoille.

Tee reunoista hyvin ohuet. Reuna kypsyy ensimmäisenä ja sitten ollaan tilanteessa, jossa muuten hyvää piirakkaa reunustaa kivikova ja puolipalanut taikinareunus. En ole törmännyt liian ohueen reunaan milloinkaan ja kun vastassa on kuitenkin piirakkavuoan reuna, ei ole kuolemaksi, jos taikina antaa jostain kohtaa vähän periksi.

Sekoita vaniljakastikejauhe ja maito tasaiseksi. Rouhi valkosuklaa ja lisää vaniljakastikkeeseen. Kaada sitten seos taikinan päälle vuokaan.

Pese ja kuori raparperit ja leikkaa niistä noin puolen sentin paksuisia siivuja. Painele siivut vaniljakastikeseokseen ja paista piirasta 200-asteisessa uunissa 30 - 35 minuuttia.

Ja kyllä. Jatkossa suostun syömään raparpereja vain, jos ne sijaitsevat vaniljan ja valkosuklaan välittömässä läheisyydessä. Kauran läsnäolo on pelkkää plussaa.

Pata, pippuri ja syksyinen sunnuntai

Paljon paremmaksi ei tilanne voi siitä enää muuttua. Tai no. Ainahan voisi olla syysmyrsky, kirja, viltti, suklaa ja punaviini... mutta ei nyt mennä kohtuuttomaksi.

Hyvään sunnuntaihin kuuluu tähän aikaan vuodesta pitkään hautuneet ruuat. Niissä parasta on se, että aineksiin ei tarvitse varata valtavaa määrää euroja. Ikävintä on se, että tuoksut uunista tulee paljon ennen kuin itse ruoka.

Lyhyt oppimäärä lihasta niille, joille kauppojen pursuilevat hyllyt ovat hepreaa.

Pihviin parasta on marmoroitunut liha. Sen tietää kaikki. Sitä kysytään lihatiskillä paljon. Jos marmorilihaa on, myyjä alkaa sitä ottaa, jolloin asiakas sanoo, ettei hän halua noin rasvaista lihaa. Vaan kun marmoroitunut liha on nimenomaan sitä, missä lihasyiden välissä on rasvaa. Juuri se tekee lihasta mureaa ja herkullista.

Tuossa on hyvä esimerkki marmoroituneesta lihasta. Myyjä ei kaupassa ehdoin tahdoin yritä huijata. Yritä luottaa siihen ensi kerralla.

Jos teet pataa, osta halpaa lihaa. Sekä naudasta että porsaasta halvemmat ruhon osat ovat sitkeimpiä ja vaativat pidempää aikaa lämmössä. Pitkä odottelu kuitenkin palkitaan: juuri tämä loihtii eteesi lihaa, joka hajoaa pelkän katseen voimalla. Älä pelästy rasvaa. Se on ystäväsi. Se on avaintekijä, kun lihan mausta puhutaan. Aika uunissa sulattaa rasvan eikä lautaselle päädy kurjia köntsiä.

Tee pataa reilu satsi. Uunin lämmittäminen ja lämpöisenä pitäminen tunteja ei ole ilmaista. Jäljelle jäänyt pataherkku seuraa seuraavan viikon lounaille ja kas: taas säästit sekä rahaa että makuhermoja. Vai onko jonkun lounaskuppila muka sekä halpa että maukas?

Jos ohjeiden seuraaminen ahdistaa, voit loihtia loistopadan pelkällä mututuntumalla. Pilko lihaa ja erilaisia juureksia, nakkaa pataan, lorottele perään niin halpaa punkkua kuin kehtaat ostaa, vettä ja lihafondia, heittele vielä mausteita joukkoon ja lykkää komeus uuniin muutamaksi tunniksi.

Tässä ohjeita tuekseen kaipaavalle yksi omista suosikeistani.

Pippurinen lihapata

n. 800 g naudan lihaa (ulko- tai kulmapaisti on hyvä, sisäpaistikin käy)
sipuli
1 Mustapekka-pippurijuusto
2 dl ruokakermaa
3 dl vettä
2 - 4 rkl soijakastiketta
suolaa
voita

Kuutioi tai suikaloi liha. Palat voi jättää reilun kokoisiksi. Ruskista lihapalat voissa. Jos olet laiska, jätät ruskistamisen väliin.

Joudut ruskistamaan lihat ainakin parissa erässä. Kun ensimmäinen erä on jo padassa ja toinen ruskistumassa pannulla, lisää pannulle silputtu sipuli. Sipulinkaan ei tarvitse olla seitinohutta. Kun sipulit alkavat saada vähän väriä, murentele pannulle seuraksi vielä Mustapekka ja kaada vielä lopuksi joukkoon vesi.

Kun juusto on suunnilleen sulanut, voit kaataa pannun sisällön pataan. Anna padan muhia uunissa 175 asteessa tunti. Ei haittaa, jos on pidempäänkin, patojen kanssa asiat eivät ole niin nokonuukaa.

Lisää sitten kerma ja soijakastike ja sekoittele pataa hiukan. Lykkää pata takaisin uuniin noin vartiksi.

Tämä klassikko istuu hyvin riisinkin seuraksi, mutta parhaimmillaan toisen rakkaan klassikon eli keitetyn perunan kanssa.

Sipulista hilloa

Tai siis hilloketta. En ole suuri sipulin ystävä, mutta voihan tuota nyt toisinaan johonkin kokeilla. Hilloke vaikutti riittävän vaarattomalta ja löytyi grilliraamatun siitä naudanpihvin kupeesta.

Sitä suositeltiin grillatun pihvin seuraksi, joten tuumasta toimeen.

Punasipulihilloke

2 punasipulia
1 rkl fariinisokeria
oliiviöljyä
3 rkl balsamicoa
mustapippuria
suolaa

Siivuta punasipulit ohuiksi siivuiksi ja paista niitä melko kovalla lämmöllä oliiviöljyssä noin 5 minuuttia. Lisää hieman suolaa ja mustapippuria ja anna muhia matalalla lämmöllä vielä noin 20 minuuttia. Lisää sitten balsamico ja fariinisokeri, sekoita kunnes seos on tahmeaa.

Hilloke on mukavan pirteä seuralainen pihville, sellaisenaan se ei ainoaksi lisukkeeksi istu. Keitä siis perunat seuraksi edelleen.

Oodi paahtuneelle paprikalle

Paahdettu paprika on ihana asia. Taidokas ystäväni saa sen tehtyä tavallisella uunillakin, mutta näin kesäaikaan grilli hoitaa homman ihan hetkessä meille tumpelommille. Paahdetun paprikan rinnalle kun grillaa vähän muutakin, on lopputuloksena tämän kesän ehdoton hittiherkku rivariranchilla.

Paprika-maissirelissi

1 - 2 punaista paprikaa
2 maissintähkää
reilu kasa tuoretta basilikaa
balsamicoa
oliiviöljyä
karkeaa ruokasuolaa

Grillaa paprikan kuoret mustiksi ja maisseihin väri. Kun paprika on mustaa, kääri se kelmuun ja anna olla muutama minuutti. Se auttaa saamaan kuoren irti vaivatta.

Leikkaa maissintähkistä maissit irti ja silppua basilika karkeaksi silpuksi. Poista paprikasta mustunut kuori ja leikkaa paprika paloiksi. Sekoita kaikki keskenään, lisää hiukan karkeaa ruokasuolaa, ripottele pari ruokalusikallista oliiviöljyä ja saman verran balsamicoa.

Tämä on mahtava makuelämys minkä tahansa grillisapuskan seuraksi ja tästä määrästä tulee sen verran, että muuta lisuketta ei välttämättä edes tarvitse. Jos grillaat lihaa, grillaa kuitenkin maissi ja paprika ensin. Relissin värkkääminen on helppoa, mutta värkkääminen vie hetken.

Anteeksi, ohjeidentekijät

Aina minä päädyn kuikuilemaan erilaisia ruokaohjeita ja reseptejä ja sitten päädyn tekemään jotain ihan muuta, kuin mitä ohjeessa on. Tai ainakin aika usein siinä niin käy.

Tällä kertaa silmiin pisti yksinkertaisen salaatin ohje: pinaattia, fetaa ja herneitä. Kuinka vaikeaa se voi olla?

Aika vaikeaa. Kaupasta ei löytynyt pikkupinaattia ja jossain sanottiin, että oikea pinaatti pitäisi kiehauttaa. Googlen avulla löysin kuitenkin jonkun, jonka mielestä alle kymmensenttisiä pinaatinlehtiä ei tarvitsisi kiehauttaa, ja koska se tuki omaa laiskuuttani, otin sen ohjenuoraksi.

Pelkkä pinaatti, feta ja herne vain vaikutti vähän laihalta, kun tarkoitus oli saada kahdelle aikuiselle kevyt illallinen. Siispä tuunaamaan.

Pinaatti-fetasalaatti

reilu nippu pinaattia
100 g fetaa
pari kourallista tuoreita herneitä
muutama kirsikkatomaatti
muutama salaatinlehti
oliiviöljyä
mustapippuria
sormisuolaa

Pilko, pieni ja sekoita keskenään. Suosittelen äärettömän lämpimästi maustamaan pippurilla ja sormisuolalla. Ilman niitä tämä jäi jotenkin vaisuksi. Pikku ripaus molempia nosti mukavasti makuja esiin.

Uimasalaatti

Tai sitten ei. Jäniksille ei salaatinjämät ole edelleenkään kelvanneet. Toisaalta, tässäpä sain hienon esimerkin teille siitä, minkä vuoksi ulkona ei koskaan kannata käyttää umpinaisia kukkaruukkuja.

Otin suosiolla jänisten salaattibaarin pois. Syökööt heinää.

Miltä maistuu herkkusieni

Ja kuka keksi kutsua sitä herkuksi, koska itse taistelen edelleen löytääkseni tuosta kalman värisestä otuksesta jotain makua. Se mitätön maku, mikä siitä on irronnut, ei ihan ensimmäisenä saa mieleen herkkua, mutta alas on kuitenkin sienet saatu.

Yleensä pekonin avulla.

Myös musta Koskenlaskija auttaa.

Jossain olin näkevinäni vihjeen, että newyorkilaisittain laitettuna sieni olisi täytetty sekä juustolla että herneillä ja sitten paketoitu pekoniin. Sitä sitten seuraavaksi kokeilemaan.

Grillisienet

2 sientä per syöjä
mustaa Koskenlaskijaa
2 siivua pekonia per sieni

Irrota sienistä kanta ja laita reilusti Koskenlaskijaa tilalle. Kääräise komeus parilla pekonisiivulla siistiin pakettiin, kiinnitä tarvittaessa hammastikulla. Grillaa joka puolelta melko miedolla lämmöllä, vie noin 15 minuuttia.

Tyhjien lautasten blogi

Kun on riittävä nälkä, käy näin.

Arjen mielikuvitukseton varma nakki ei aina ole nakki, vaan pasta ja broileri. Jos olen yksin, saatan jättää sen broilerinkin siitä laiskuuttani pois.

Broileri-vuohenjuustopasta

broileria paloina tai suikaleina
pastaa
tuoretta basilikaa
aurinkokuivattua tomaattia
vuohenjuustoa

Paista broilerit kypsiksi, tee samoin pastalle. Kaada pastasta vesi pois ja kaada paistetut broilerit joukkoon. Pilko joukkoon reilusti aurinkokuivattua tomaattia, tuoretta basilikaa ja vuohenjuustoa oman maun mukaan. Sekoita, anna lämmetä liedellä hetki ja sitten oletkin valmis syömään.

Ei tarvitse ainakaan satoa odotella

Punajuuri lie ainoa, josta sapuskaa pöytään oikeasti tulee.

Tässä laatikossa pitäisi kasvaa fenkoli, salvia, korianteri ja porkkana. Niiden sijaan siellä näyttää voivan hyvin yksi (1) sieni.

Ehkä ei pitäisi olla niin kriittinen. Kaupasta ostettu salvia vetäisi ensitöikseen levyksi, mutta on myöhemmin alkanut kasvattaa levähtäneiden oksien päitä kohti aurinkoa.

Korianteri on kutakuinkin syöty ja nyt suunnittelen kokeilevani miltä korianterin juuret maistuvat. Joku somekokki hihkui jossain akkainlehdessä kuinka korianterin juuret ovat niin hyvän makuisia.

Porkkanasta tulee hyvä jos edes yksi porkkana. Fenkolilla on näyttävät varret, mutta sitä varsinaista fenkolia ei vanhoilla silmilläni noista kasveista löydä kyllä parhaalla tahdollakaan.

Jos edellinen laatikko näyttää saharalta, seuraava on sademetsä. Punajuuren isot lehdet ovat kivan näköisiä ja jonkun elukan mieleen rei'istä päätellen. Sitruunamelissa siinä keskivaiheilla on ihan levinnyt käsistä ja takana on jumalaisen näyttävää palsternakan vartta. Kymppi vetoa, että palsternakkaa ei kuitenkaan mullan uumenista tulla löytämään.

Pikkulodjan kurkut kukkivat näyttävästi ja runsain kukin, mutta missä ne kurkut...

Perunat voi myös grillata

Tässä huushollissa perunat tuppaa herkästi jäämään vähän raaoiksi, joten itse suosittelen perunoiden keittämistä ensin.

Rosmariiniperunat

uusia perunoita keitettynä
tuoretta rosmariinia
sormisuolaa
ruokaöljyä

Puolita keitetyt perunat, paitsi jos ne ovat pieniä, sormenpään kokoisia, jolloin ne toimivat mukavasti sellaisenaan. Sekoita tuoretta rosmariinia ruokaöljyn kanssa maustemuumissa. Valele perunat rosmariiniöljyssä. Laita grilliparilalle öljyä ja tuoreen rosmariinin oksa ja pariloi perunoihin kaunis väri. Mausta vielä sormisuolalla pariloinnin jälkeen.

Toimii hienosti myös timjamin kanssa!

Savusta peruna

Se kannattaa.

Savustettu peruna on ihana. Ainoa hankaluus on savustuksen aiheuttama kuivahko kuori, mutta tämän makuelämyksen vuoksi... ihan sama.

Ihan pienillä, peukalonpään kokoisilla perunoilla voisi kokeilla savustaa ne suorilta tai hyvin nopeasti esikeitettynä. Takeet voin toistaiseksi antaa vain kokonaan keitettyjen perunoiden savustamiselle.

Kätsä emäntä savustaa kalan ja perunat samalla kertaa, tulee koko sapuska yhtä matkaa.

Korostinko jo, että tämä on äärettömän vahvan suosituksen ja vähintään lehmän kokoisen peukun keittiökokeilu?

Mangoa pääruuaksi

Tai pääruuan seuralaiseksi. Grillioppaan karibialainen kylki oli saanut seurakseen mojo-kastikkeen, joka kiinnosti lähinnä mahdollisuutena tuhota villiintymään päin olevaa korianteria.

Kokeilu oli kiinnostava ja tehdään toistekin, joskin pienillä säädöillä. Jos kokeilet, vähennä etikan ja etenkin öljyn määrää! Maku on myös sen verran voimakas, että tätä tehdään korkeintaan pari kertaa kesässä.

Mangomojokastike

1 kypsä mango
1,2 dl oliiviöljyä
4 rkl valkoviinietikkaa
4 rkl sitruunamehua
reilusti tuoretta korianteria
1 chili
sormisuolaa
mustapippuria

Kuutioi kypsä mango pieniksi kuutioiksi. Kätevimmin se käy melko pienellä veitsellä. Leikkaa ensin mangon liha irti keskustan siemenestä. Viillä sitten hedelmälihaan pitkiä viiltoja kuoreen asti, mutta ei kuoren läpi. Tee sitten samanlaiset viillot vastakkaiseen suuntaan. Liu'uta sen jälkeen veitsi varovaisesti hieman kuorta vasten painaen niin, että hedelmäliha irtoaa kuutioina.

Pilko chili ja sekoita kaikki ainekset keskenään, mausta sormisuolalla ja mustapippurilla.

En ymmärrä miten tässä ohjeessa on näin hirveä määrä oliiviöljyä. Missään tapauksessa en sitä noin paljoa laita, nyt heittelin sitä suhteellisen reippaalla kädellä, mutta enintään puoli desiä. Etikkaa laitoin osapuilleen ohjeen verran ja se oli liikaa. Suolaa voi tähän laittaa melko huolettomasti, makea mango puskee silti läpi.

Tämä on makuna sen verran kummallinen, etten suosittele tätä ainoaksi lisukkeeksi. Parhaiten tuntuu istuvan grillatun kanan kanssa, miksei muunkin grillatun lihan, etenkin jos teet Karibian alueen keittiökokeiluja.

Maustemuumilla mehua

Tai no ei kyllä siis mehua, mutta jotain makua iänikuiseen vesijohtoveteen, jota saa, joutuu, pitää ja tulee juoda järjettömiä määriä kuumina kesäpäivinä.

Monta päivää tuijottelin rehevöitynyttä sitruunamelissaa ja mietin, mitä sille tekisi. Kärsivällisyys googlen kanssa kesti noin viisi sekuntia ja jätti päällimmäiseksi muistikuvan siitä, että juomat.

Mistä juomat? En edelleenkään omista kunnollista blenderiä (tai edes huonoa sellaista), koska himoitsemani malli maksaa kotimaisia kasvihuonemansikoita äitienpäivän alla ja muutamat platinatekohampaat päälle. Toisaalta hyvä smoothie on enemmänkin kevyt lounas kuin varsinainen janojuoma.

Muistin marinadien tekoon tarkoitetun maustemuumin ja kävin pörheikköön käsiksi. Sakset napsaisivat pari pientä mintunlehteä matkan varrelta mukaan ja muumiin päätyi sitruunamelissan lisäksi siis minttua, sitruunamehua ja vettä. Hetki sheikkaamista ja homma on siinä.

Ranchia kun katselee näyttää siltä, että sitruunamelissavettä saa lipitellä tänä kesänä sitten vähän enemmän.

Ei vieläkään jäniksiä

Kymmenen päivää on mennyt, eikä etupihalle dumpattu salaatinjämä ole edelleenkään kelvannut jäniksille.

Sen sijaan se alkaa näyttää ihan syöntikelpoiselta, näin ihmissilmin (ja -suin)!

Kuka söi basilikan

Jossain on nyt todella hyvänmakuisia ötököitä, mutta missä?

Myöskään etupihan salaattikokeilu ei ole äärettömän hyvinvoiva. Takapihan helteet ja aurinko ei juuri tunnu salaattiressua enää lohduttavan.

Tilli on päätynyt kruunutilliksi sekä etu- että takapihalla. Parsakaalin lehtien väritys on harmaaseen ja valkoiseen viehtyneelle mieluisa yllätys. Itse kaalista ei ole toistaiseksi tietoakaan.

Kurkku on alkanut kukkia! Löysin myös yhden (1) pienenpienen kurkunalun! Joka kukasta ei siis tule kurkkua, vain niistä, joiden juuressa on pieni pullistuma. Eikä niistäkään ole aiempien kokemusteni mukaan jokaisesta ihan syöntikokoista tullut.

Sitruunamelissa näyttää tykkäävän helteistä ja on kasvattanut lähes kämmenen kokoiset lehdet. Kuvassa taka-alalla hengaileva palsternakka on sekin jo kunnioitettavan kokoinen. Kun vain tietäisi, onko siellä sitä palsternakkaa... Viime kesän perunakatastrofi (kaksimetriset naatit, ei ensimmäistäkään perunaa) hiipii vääjäämättä mieleeni.

Punajuuria on sentään tulossa. Sen näkee.

Optimisti näkee oikean laidan fenkolissa ihan pikkiriikkisen fenkolinalun. Siis todella optimisti. Fenkolien viereen kasvanut kasvi, josta en tiennyt onko se fenkoli, tilli vai rikkaruoho, on nyt tunnistettu. Se on tilli. Istutin tillit istutusnauhassa, joka on siis paperinen nauha, jonka sisällä tillin siemenet ovat. Nauha laitetaan sellaisenaan multaan. Miten olen voinut onnistua sössimään yhden tillin ihan eri puolelle pihaa?

Rosmariini kasvaa hyvää tahtia ja sitä tuhotaan marinadeissa jatkuvasti. Naapurin ruukuissa olevat ihmisen pään kokoiset rosmariinipuskat talvehtivat pihalla ruukuissaan niillä sijoillaan. Aion yrittää samaa.

Myös timjamia käytetään marinadeissa, usein rosmariinin kaverina. Myös basilika-timjamiyhdistelmää on kokeiltu.

Salvia tuntuu viihtyvän, mutta ottaa aika rennosti. Väliäkö tuolla, se vain on vähän ikävää, että lehdet ovat ihan mullassa ja ne pitää pestä varsin huolellisesti ennen käyttöä.

Korianteri pääsi salvian kanssa kuvaan vain puolivahingossa, koska se kynittiin palattuamme muutaman päivän lomalta. Se oli kasvattanut muutaman oikein tukevan ja komean kukkavarren, jotka piti kyniä pois. Loppuosa korianterista on ottanut salviasta mallia ja lepäilee multaa vasten.