Nyt on ihan hyvä kesä

Te vain luulette, että tämä olisi jotenkin syvältä. Vaan näyttäisivätkö parsakaali ja salottisipuli kuumana hellepäivänä ollenkaan tältä.

Tuskin. Ergo. Hyvä kesä.

Ainoa tilli kylässä

Ranchi on saanut pari päivää nauttia harvinaisesta ilmiöstä, joka osoittautui auringoksi. Onneksi huomenna tilanne korjaantuu taas pariksi päiväksi, ettei tule kasveille auringonpistosta...

Minttu on ruukussaan ihan yhtä säälittävän kokoinen rääpäle kuin aiemminkin. En sitä siitä syytä. Maanantaina töihin polkiessani päälläni oli trikoot, sadehousut, toppi, pitkähihainen paita, verkkatakki, sadetakki ja fleecehanskat. En minäkään kasvaisi, jos olisin kasvi.

Etupihan parsakaalilaatikossa parsakaalit kasvavat vauhdilla. Ne on jo kertaalleen harvennettu ja epäilen, että toinenkin harvennus tarvitaan. Olen aina liian helläkätinen harvennuksessa. En kai tahdo uskoa, että mikään voisi kasvaa ja kun moni sitten kasvaakin, en raski niitä harventaa pois. Sadonkorjuuseen tuskin koskaan päästään.

Tässä on "the only dill in the village". Persiljat siinä kyljessä sentään yrittävät. Muu viherrys taitaa olla taas ja edelleen niitä ihmeen apiloja. Arvata saattaa, sadonkorjuun aika ei vielä ole koittanut.

Punabasilika näyttää heittäneen henkensä suomalaisessa suvisäässä. Tavallinen basilika näyttäisi voivan paremmin, mutta henkseleiden paukutteluun ei silti ole aihetta. Basilikat on niin pieniä, etten raski niitä vielä käyttää. Rosmariinin hengissä pysymisestä olen aidosti iloinen. Se näyttää niin kivalta, etten raski sitä käyttää.

Ruukkuun heitetyt persiljat alkavat näyttää persiljalta ja kaupan ruukkutimjami on ihmeen hyväkuntoinen. Timjamista jo muutaman oksan rohkenin käyttää, sitä vartenhan se alunperin ostettiinkin. Ruukkuun se päätyi vain siksi, että sellainen oli vapaana.

Toisessa isossa viljelylaatikossa on taimena ostetut persilja ja sitruunamelissa (vihreähköt puskat keskellä). Etualan punajuuret ovat kasvaneet mukavasti ja paikkaistutetut siementkin ovat itäneet, joskaan eivät niin, että rohkenisivat näyttäytyä kuvassa. Taka-alan palsternakkaviljelmä näyttää kohtalaiselta.

Pienen viljelylaatikon salottisipuli voi todella hyvin. Avomaankurkku siinä naapurissa voi hyvin, mutta paikkaistutuksesta ei näytä olleen mitään iloa. Yksi kulma ammottaa tyhjyyttään.

Toisessa isossa viljelylaatikossa seurataan korianterien elämää. Oikeassa laidassa keskellä on kaupasta ostettu ruukkukorianteri, jonka heitin laatikkoon huvin ja urheilun vuoksi, vaikka mitkään aiemmat kokeilut eivät rohkaisseet sitä tekemään. Se on kuitenkin vihreä ja tuuhea. Samaa ei voi sanoa keskellä ja vasemmassa laidassa olevista taimitarhasta ostetuista koriantereista, jotka näyttävät tekevän kuolemaa. Etualan porkkanat sentään näyttävät voivan hyvin eikä taka-alan fenkoleillakaan tunnu menevän huonosti (vielä).

Revi siitä

Nyhtöpossu eli pulled pork on 2010-luvun kuumin keittiöhitti. Ilmeisesti uusavuttomilla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä a) rasvaisesta lihasta b) pitkään hauduttamalla saa aikaiseksi. Trendi onneksi korjaa tämän epäkohdan kätevästi.

Varmaan ne on niitä samoja tyyppejä, jotka aikoinaan tuli rehvakkaasti lihatiskille pyytämään marmorifilettä ja kun aloin kyseistä herkkua vaa'alle latoa, pyydettiin vaihtamaan upeasti marmoroitunut liha siinä vieressä olevaan kirkkaan punaiseksi ilman vaikutuksesta muuttuneeseen täysin rasvattomaan, sitkeään pihvintekeleeseen. Kyllä ei voi ihminen tämmöistä järjettömyyttä ymmärtää.

Kun Henri Alen twiittaa pari tuntia uunissa paistettavan, rasvareunuksisen porsaan ohjeen, jengi menee pähkinöiksi ja ihmettelee, miten on mahdollista saada näin hyvää ruokaa, vaikka itse teki ja vaikka ei yhtään osaa ruokaa tehdä. Missä nämä ihmiset ovat kasvaneet? Mitä he ovat oikein saaneet ruuaksi nuorina? Ilmeisesti ainakaan joulukinkku ei ole tuttu konsepti.

Nyhtöpossua kai useimmiten ollaan työntämässä purilaisen täytteeksi, mutta sopiipa tuo mainiosti myös fajitaksen sisuksiin. Aiempi nyhtöpossukokeilu oli äärettömän epäonnistunut johtuen siitä, että laiskuus ajoi valitsemaan kaupasta valmiin nyhtöpossun. Kun ylikypsästä lihasta yleensä lähtee jumalainen tuoksu, tästä yksilöstä lähtevä dunkkis sai voimaan pahoin.

Tilanne ei parantunut ollenkaan, kun lihaa yritettiin syödä. Sellaisenaan skoonenperunoiden kanssa sitä ei yksinkertaisesti pystynyt syömään. Sen jokaisen lihanvalmistajan käyttämän käsittämättömän kamalan oranssin marinadin oli joku ilmeisesti onnistunut konsentroimaan entistäkin voimakkaammaksi maultaan. Lisäksi suolaa oli niin, että vähintään yksi valtameri oli varmasti uhrattu yhteen pieneen lihakimpaleeseen.

Konsepti oli kuitenkin hyvä, vain maustaminen oli mennyt todella rajusti metsähallituksen puolelle. Siispä maustamaton kassler kaupasta kotiin ja omilla mausteilla makukokemusta paremmaksi. Tässä on vain yksi ongelma: miten pystyn huomenna olemaan syömättä kaikkia tähteeksi jääneitä lihoja ennen kuin huushollin toinen aikuinen tulee nälkäisenä kotiin?

Nyhtöpossu texmex-tyyliin

800 g porsaan kassleria
5 dl kokista
5 dl vettä
1 lihaliemikuutio
1 dl ketsuppia

Kiehauta kaikki aineet. Lisää joukkoon lihapala ja keitä kaksi tuntia. Nosta liha liemestä ja kääri kelmuun ja sen jälkeen vielä folioon. Älä heitä keitinlientä pois! Anna lihan vetäytyä vähintään 20 minuuttia, voit myös antaa sen jäähtyä ihan kunnolla. Oikeasti suosittelisin keittämisen jälkeen laittamaan lihan vielä muutamaksi tunniksi uuniin enintään 100 asteeseen ennen jäähdyttämistä. Nesteineen päivineen.

1 - 2 dl keitinlientä
1 dl kokista
1 rkl sokeria
2 rkl soijakastiketta
hiukan chilitahnaa

Keitä kaikkia aineita noin 5 minuuttia. Grillaa tai paahda uunissa lihan pintaan kaunis väri. Revi liha riekaleiksi ja siirrä riekaleet liemen joukkoon. Sekoita ja syö.

Voiko juuston kanssa epäonnistua

Riittävästi kun laittaa juustoa, alkaa heikomminkin maistuva vihannes olla suorastaan maanpäällinen taivas! Tai no, itse tykkään parsakaalista muutenkin, mutta nyt se vasta pääsi oikeuksiinsa. Ja samalla arkiruokarepertuaariin sekä vakkari- että vippilistalle.

Rakuuna-parsakaalipaistos

500 g parsakaalia
suolaa
1 prk (n. 2,5 dl) kolmen juuston ruokakermaa
150 g cheddarjuustoa (sitä semmoista, jota voi raastaa)
kuivattua rakuunaa

Pilko parsakaali reilun kokoisiksi paloiksi ja esikeitä palat suolavedessä noin 5 minuuttia. Valuta lävikössä vedet pois. Raasta cheddar.

Laita esikeitetyt parsakaalit uunivuokaan, ripottele päälle reippaalla kädellä rakuunaa, sitten cheddarraaste ja kaada päälle kerma. Paista uunissa 200 asteessa 15 - 20 minuuttia.

Pelkän parsakaalin pupertaminen ei tuntunut äärettömän houkuttelevalta, joten paistoin kanapaloja, jotka nakkasin uunivuokaan alimmaiseksi. Kanat maustoin paistovaiheessa rakuunan lisäksi suolalla, valkopippurilla ja paprikalla. Eikä ollut ollenkaan pöllömpi idea.

Tänne olisi voinut upottaa jääkaapista löytyneen puolikuolleen porkkananpuolikkaankin, mutta koska kiire ja nälkä, ei hermo kestänyt yhtään ylimääräistä kuori-pilketeatteria keittiössä. Lisäksi oli kova polte päästä rassaamaan fillaria pihalle, enimmäkseen siksi, että naapurille on eilen tullut 8-viikkoinen koiranpentu ja toivoin pääseväni koiravauvaa rapsuttelemaan. First things first!

Joo, mut mitä sen kanssa vol2

Grillisesonki tarkoittaa sitä, että ruuan rinnalle tehtävän lisukkeen problematiikka muuttaa luonnettaan. Se, mikä talvella oli vielä ihan ok, ei nyt oikein tahdo istua muuhun pöperöön ja kun kerran grilli on kuumana, tuntuu energian haaskaukselta lämmitellä hellaa. Kesällä ei kiinnosta uunia lämmittää ollenkaan, lämmintä on huushollissa muutenkin.

Tai no. Tänä vuonna ehkä ei.

Pätevä lisukelöytö on maissi.

Grilliraamatussa tätä sanotaan relissiksi, mutta minusta tämän ero tavalliseen salaattiin on kovin marginaalinen. Relissi tuo mieleeni reliikin ja se taas ei kuulosta ollenkaan hyvältä ajatukselta ruokapöydässä.

Maissisalaatti

1 paketti esikeitettyjä maissintähkiä (2 tähkää)
4 keskikokoista tuoretta tomaattia
1 puntti tuoretta korianteria
1 - 2 chiliä
suolaa
mustapippuria
juustokuminaa
sitruunamehua

Grillaa maissintähkiin grillissä hyvä väri ja maku. Anna jäähtyä hetken. Poista tomaateista puinen kantaosa ja siemenet ja kuutioi loput tomaatista pieniksi kuutioiksi. Pilko chili pieniksi paloiksi. Silppua korianteri karkeaksi silpuksi. Leikkaa veitsellä maisseista siemenet irti, murenna siemenet irti toisistaan. Sekoita kaikki keskenään, mausta ripauksella suolaa, mustapippurilla, juustokuminalla ja sitruunamehulla.

Tämä säilyy kohtalaisesti jääkaapissa seuraavaan päivään, mutta on valmistuspäivänä parhaimmillaan.

Kokeiluja fenkolilla, kyllähän sen on johonkin passattava

Herraties mistä syntynyt puolipakonomainen tarve selvittää missä ja mihin fenkoli sopii jatkuu. Suoraan muumitarinasta repäistyn näköinen, hassun makuinen kasvis. Jossain sen bravuuri on.

Ja mielestäni se on tässä (jos joogaleirin fenkolisämpylöitä ei lasketa).

Tällä kertaa se päätyi grilliin. Tai paremmin sanottuna, parilalle pallogrillin päälle, koska fenkolin siivut tipahtaisivat hetkessä ritilän läpi hiilille. Ja sitähän me emme halua. Hiilet syömme nuotioon pudonneina makkaroina sekä tabletteina yläasteen terveydenhoitajan toimesta.

Grillatut fenkolit

tuoreita fenkoleita
oliiviöljyä
sitruunamehua
suolaa
mustapippuria
timjamia
persiljaa

Tarvitset fenkoleita yhtä monta kuin on syöjiä. Halkaise fenkolit melko ohuiksi viipaleiksi. Keitä siivuja suolalla maustetussa vedessä noin 5 min. Valuta keittämisen jälkeen ja sivele siivut öljyllä.

Sekoita keskenään hiukan oliiviöljyä, sitruunamehua, suolaa, mustapippuria, persiljaa ja timjamia.

Paahda parilalla siivuja niin, että ne saavat kauniin värin. Tähän menee viitisen minuuttia. Nosta sen jälkeen fenkolit pois parilalta. Sekoita timjamimarinadi siivujen kanssa ja anna maustua folion alla, kunnes muu ruoka on valmista.

Minusta kokonaisen grillin lämmittäminen näitä varten on hätävarjelun liioittelua. Kuten totesin, ohuet fenkolinsiivut, etenkin öljyttynä, lipsahtavat enemmän kuin helposti grillin ritilän väärälle puolelle, joten parila on tarpeen. Ja parilalla saa aivan yhtä hyvää tulosta aikaiseksi hellankin päällä.

Ja kas, homma helpottui huomattavasti, kun säästyy grillin virittämisen vaiva. Lisäksi tämän ruokalajin sesonkiaika pitenee, kun ei tarvitse kytätä sääennusteita.

Fenkolin anismainen maku tasapainottuu mukavasti sitruunan ja timjamin kanssa. Maku ei kokonaan häviä, mutta makuyhdistelmä on tasapainoinen eikä vahvasti anispainotteinen, kuten fenkolin kanssa helposti muuten. Ihan ainokaisena lisukkeena en tätä siitä huolimatta tekisi, mutta keittäisin muutaman uuden perunan vähemmän ja laittaisin seuraksi myös näitä.

Kokeilun yhteydessä sekin observaatio tehtiin, että grillatun lihan kanssa tämä ei ole parhaimmillaan. Kokeile mieluummin savustetun tai paistetun kalan kanssa.

Siis hetkinen

Tahtoisinpa tietää miksi persiljalle ja tillille pyhitetty viljelylaatikko kasvaa tuuheana apilaa!

Pernodia ei muuten kannata yhdistää maitoon

Kuului toteamus ruokapöydän toiselta puolelta.

Pöydässä oli nimittäin juuri kokeilu, jossa lammas oli maustettu fenkolilla ja korianterinsiemenillä eikä mintulla sen paremmin kuin rosmariinillakaan.

En ymmärrä miksi näitä ohjeita edelleen ojennan kokeiltavaksi, kun joka kerta todetaan sama asia: pitkä marinointi olisi parempi. Mutta kokeiltu on nyt tämäkin.

Grillattu fenkolilammas

2 rkl mustapippuria

2 rkl suolaa

0,5 rkl korianterinsiemeniä

0,5 rkl fenkolinsiemeniä

0,5 kg lampaan lihaa

1 rkl oliiviöljyä

Sekoita mustapippuri, suola, jauhetut korianterinsiemenet ja rouhitut fenkolinsiemenet. Hiero oliiviöljy lihaan ja hiero mausteseos öljyttyyn lihaan. Grillaa liha kypsäksi.

Voit toki kokeilla tätä näinkin, mutta itse laittaisin kyllä suolaa ja pippuria enemmän sekä korianteria kaksinkertaisen määrän. Fenkoli kannattaa pitää ennallaan, se on melko voimakas maku.

Alkuperäinen ohje puhui lammasmedaljongeista, mutta suoraan sanoen meillä täällä ei kyllä ole kaupassa yleensä varsinaisesti varaa valita. Lampaan paahtopaisti ei tähän käy, joten vaihtoehdoksi jäi lampaan ulkofile. Joka muuten kypsyy grillissä nopeammin kuin kuvittelet.

Taistelu taimikaupassa

Kylmistä keleistä huolimatta ranchilla voidaan hyvin. Juhannuksena ei varsinaisesti viljelylaatikot miltään runsauden sarvilta näytä, mutta ponnekasta vihertämistä on ja se tässä vaiheessa riittää.

Etupiha on hankalin paikka. Aurinkoa sinne tulee pari kolme tuntia päivässä. Aikoinani haaveilin omasta etupihan pensasmustikkaviljelmästä, mutta järkeäkös sinne on marjoja laittaa, kun marja tarvitsisi aurinkoa kypsyäkseen. Supersöpöläinen (näin nuorena) parsakaali tuntuu kuitenkin viihtyvän ja harvennuksen aika on tullut (huomenna).

Parsakaalin naapuri tilli on suvainnut tehdä ensimmäisen tilliltä näyttävän lehden. Odotukset ovat kovat. Uuden perunan satokausi on jo alkanut ja tillin kulutus sitä myötä selvässä kasvussa.

Etupihan salaattiruukku ei ole ainakaan kasvupyrähdyksen runtelema. Syytän tästä viime aikojen kylmää säätä. Kosteus on salaatille hyvä, mutta myös lämpö on merkittäjä kasvutekijä ja se on nyt puuttunut.

Punajuuri on kyennyt ilmoista huolimatta jatkamaan kasvuaan. Nopeusennätyksiä ei rikota, mutta punajuurelta se jo alkaa näyttää. Lisäistutus itämättömien paikkaamiseksi ei ole vielä ottanut mallia kookkaammista naapureistaan.

Tässä on palsternakka. Lehden muoto on symppis. Myös sato olisi symppis, toivottavasti siihen päästään.

Avomaankurkku on säästä huolimatta jaksanut punnertaa ensimmäisen oikean lehden. Viereen paikkaistutetut lisäsiemenet eivät ole toistaiseksi ennättäneet pintaan asti.

Fenkoli näyttää sekä porkkanalta että tilliltä, mutta on tässä vaiheessa isompi. Alkoi tehdä mieli fenkolisämpylöitä, joita sain viime kesänä joogaleirillä. Saiskohan huomenna tehtyä...

Tuoreet yrtit on kaupassa niin kalliita, että kotona tuli vahvaa painostusta yrttien kasvattamiseen tänä kesänä. Homma oli tyrehtyä siihen, että minä kuljen matkani bussilla tai fillarilla eikä kumpikaan väline tue taimien roudaamista. Autoilija sen sijaan on lähinnä norkannut golfkentillä, joten kuljetus ja taimi ei ole kohdannut ennen kuin viime viikonloppuna. Sen johdosta yhdessä viljelylaatikossa on nyt hyvin pieni persiljan taimi.

Itse siemenestä istuttamani persiljat näyttävät nekin suloisilta jo. Eivät kuitenkaan syöntikuntoisilta.

Basilikaakin piti saada. Kaksi pienenpientä tainta, toinen tavallista ja toinen punabasilikaa. Laatikkotila alkoi olla rajallinen, joten basilikat saivat ruukun ja toisistaan kämppikset.

Korianteria kuluu etenkin kesäisin meillä paljon. Taimikoriantereita ostettiin kaksi, kumpikin säälittävän pieniä. Etualan korianteri on kaupan ruukkuyrtti, joka näyttää viihtyvän vaakatasossa. No, kunhan ei kuki. Ja näillä ilmoilla ei varmasti kukikaan.

Rosmariinin taimi olikin sitten todella iso ja reipas. Hintakin oli kolminkertainen muihin taimiin nähden. Kyllä nyt sopii grillata lammasta!

Ja lammasta odottelee tämäkin surkean kokoinen vihermintun taimi. Kaikki varoittelevat, että minttu levittää juurensa ja sitä myötä itsensä ihan kaikkialle, joten se kannattaa laittaa ruukkuun, jossa leviämismahdollisuudet ovat rajalliset. Omat aiemmat kokemukseni mintun kanssa ovat johtaneet kuolleeseen minttuun, joten en toistaiseksi voi vahvistaa tietoja mintun räjähdysmäisestä leviämisestä.

En ymmärrä miksi tämä sitruunamelissakin piti ostaa, koska missään milloinkaan ei sitä ole käytetty eikä tarvittu, mutta siinä se nyt yhdessä viljelylaatikossa on.

Timjami on kaupan ruukkuyrtti, joka päätyi ruukkuun lähinnä siksi, että yksi ruukku oli vielä vapaana ja ajattelin, ettei sen kasvatuskokeilu varsinaisesti mitään maksa. Useimmiten ruukkuyrtit ovat nahistuneet ja kuolleet ruukkuihinsa samassa tahdissa kuin mitä olisivat jääkaapissakin tehneet, mutta tämä puntti on kummallisen terhakka.

Johonkin juhannusruokaan tämä timjami ostettiin, mutten muista mihin...

Salviaa grilliin

Tässäpä grilliohje, jota ei sellaisenaan ilman reipasta ylimaustamista kannata toteuttaa. Salvia on mukava maku, mutta marinadista ei kyllä ollut lihassa jälkeäkään. Lisää suolaa, lisää jallua, lisää aikaa broilerille lepäillä marinadissaan tai ehkäpä sitruunamehua jallun tilalle!

Salvia-pekonikanat

ohuita broilerin fileleikkeitä
0,5 dl oliiviölöjyä
tuoretta salviaa
suolaa
pippuria
loraus jaloviinaa
pekonia

Silppua tuore salvia, jätä muutama lehti kokonaiseksi. Sekoita oliiviöljy, silputtu salvia, jaloviina ja mausteet ja hiero broilerin pintaan. Anna marinoitua seuraavaan päivään.

Puhdista enimmät marinadit fileiden pinnasta, ettei marinadi pala grillissä. Laita muutama tuore salvianlehti fileiden päälle ja rullaa fileet rullaksi. Kiedo jokaisen fileen ympärille pari siivua pekonia ja kiinnitä rullat vaikkapa hammastikulla. Grillaa rauhallisesti grillissä melko miedolla lämmöllä kypsiksi.

Oman kokemukseni mukaan mitään ohjetta, jossa sanotaan puolen tunnin tai edes parin tunnin marinoitumisen olevan riittävä, ei tule noudattaa. Vain marinointiin tarkoitettu tyhjiöpakkaus marinoi lihan tunnissa tai parissa, ilman sellaista ei mikään ole ime makua parissa tunnissa. Aina yön yli. Mieluummin kahdenkin yön yli.

Jos lihan pinta on rikottu esimerkiksi nuijalla, ottaa liha makua vastaan nopeammin. Rikkomaton, siisti liha on huomattavan paljon hitaampi.

Tämä marinadi on niin heiveröinen, että yksikin vuorokausi marinadissa oli vähän. Parempi antaa tämän maustua pari päivää ja olla avokätinen suolan ja pippurin kanssa. Itse laitan ensi kerralla joukkoon sitruunamehua.

Keittiöapulaisen vapaapäivä

Helppo tapa päästä keittiöhommissa vähällä on valita ohje, jossa alkoholilla on selvä rooli. Mitä vahvempi alkoholi, sitä varmemmin saa lepuuttaa väsynyttä persustaan sohvalla. Jaloviina, viski ja konjakki noin esimerkkeinä herättää aina kiinnostusta.

Viivi ja Wagner eli viskiribsit

n. 2 kg ribsejä tai 1 kg sian kylkeä luineen (jälkimmäinen on paksumpi ja lihaisampi)
1 rkl chiliä
1 rkl cayennepippuria
1 rkl paprikaa
1 rkl kanelia
suolaa
mustapippuria
tummaa sokeria
6 dl vettä
4 dl omenamehua
1 sipuli
1,5 dl viskiä
voita
reilu 2 dl ketsuppia
2 dl pilkottuja tomaatteja
0,5 dl viinietikkaa
0,5 dl worcestershirekastiketta
1,5 dl tummaa sokeria
suolaa
mustapippuria

Tämän voit tehdä päivää tai kahta aikaisemmin. Asettele kyljet syvään uunivuokaan. Sekoita mausteseos eli chili, cayennepippuri, paprika, kaneli, suola ja mustapippuri. Hiero mausteseos kylkien molemmille puolille. Ripottele kylkien päälle reilusti tummaa sokeria. Kiehauta vesi ja omenamehu ja kaada se kylkien päälle. Kylkien pitäisi lähestulkoon peittyä, kylkien pinnalle saa jäädä sokerikerros kuitenkin. Peitä vuoka foliolla ja paista n. 160 asteessa tunti. Alenna lämpöä sitten 125 asteeseen ja anna hautua kaksi tuntia. Jos teet tämän edellisenä päivänä, ota liemi talteen ja laita jääkaappiin. Myös liha säilyy jääkaapissa päivän tai pari.

Pilko sipuli pieneksi ja kuullota se voissa. Lisää sitten viski. Kun seos on kuumaa, lisää ketsuppi, pilkotut tomaatit, viinietikka, worcestershirekastike, sokeri, suola ja pippuri ja anna kiehua miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia. Sekoita lopuksi koko kastike sauvasekoittimella sileäksi. Tämänkin voit laittaa jääkaappiin seuraavaa päivää odottamaan.

Tästä eteenpäin on jatkettava syöntipäivänä. Tämä osa on myös arkiystävällinen ja hoituu helposti ja ripeästi, kunhan valmistelut on tehty aikaisemmin.

Ota haudutusliemi ja poista päälle kertynyt rasva. Lisää liemeen noin 1,5 dl tummaa sokeria ja keitä liemi kasaan. Grillaa kylkiä ketsuppikastikkeella valellen 5 - 10 minuuttia per puoli ja tarjoa liemen ja kastikkeen kanssa.

Ban. Off. Ee!

Silloin tällöin törmää englanninkielisissä yhteyksissä viittauksiin banoffeesta ja siitä, kuinka se on niin hyvää, vaikka onkin jo kovin passé. Banoffeen käsite tuntuu olevan niin itsestään selvä, ettei sitä yleensä vaivauduta kuvaamaan sen tarkemmin.

Toisaalta banoffee myös ilmeisesti alkaa olla hyvin retro. Nimi viittaa lähinnä banaaniin ja toffeeseen, joista vain toffee on mielestäni hyvää.

Ottaen huomioon miten tavallisena ja mielikuvituksettomana sitä tunnutaan pitävän, ihmeellisen vähän on tarjolla materiaalia kyseisen jälkiruuan tekemiseksi.

Vierailu Englannin entisessä alusmaassa toi banoffeen ensimmäistä kertaa käsin kosketeltavan konkreettiseksi. Mistään multitalentin taidonnäytteestä ei ollut kysymys, mutta herkullista se silti oli. Enkä minä edes pidä banaanista.

Tämä oli silti maanpäällinen taivas.

Pieni tutkimusmatka omaan kirjahyllyyn antoi lisäeväitä lähteä toteuttamaan omaa kokeilua (ja ehkä epätoivoista yritystä päästä takaisin menneisiin lomatunnelmiin). Itse hylkäisin välittömästi kaikki ne viritykset, joissa viitataan uunin käyttöön.

Banoffee

n. 200 g digestivekeksejä
n. 50 g voita
2 - 3 banaania
kinuskikastiketta
n. 2 dl kermavaahtoa
(200 g maitosuklaata)

Periaatteessa banoffee koostuu kerroksesta keksimurskaa (sulaa voita sitomaan murskaa), kerroksesta banaanisiivuja, kerroksesta toffeeta joko ennen tai jälkeen banaanisiivujen ja kermavaahdosta. Jos haluaa suklaisen version, voi maitosuklaata sulattaa joka annoksen päälle.

Banaanit pysyvät paremman näköisinä, jos niiden päälle pirskottaa sitruunamehua. Se hidastaa banaanien tummumista. Kinuskikastikkeen voi ostaa valmiina, mutta sen voi tehdä myös itse kondensoidusta maidosta.

Kondensoitu maito toimii siten, että tölkki pestään ensin ulkopuolelta huolellisesti. Pois etiketti, pois erityisesti kaikki liima. Sitten umpinaista tölkkiä keitetään vedessä 1 - 1,5 tuntia siten, että tölkki on kokonaan vedessä. Varoituksen sana on nyt paikallaan: on nähty, että joskus tölkkiin jäänyt liima siirtyy keittämisen aikana kattilaan, josta se on ollut yhtä haluton lähtemään kuin oli tölkistäkin. En tekisi tätä kokeilua keittiöni kalleimmalla kattilalla.

Hiukan suolaiset digestivekeksit toimivat tässä kuin potku persuksissa. Pieni määrä sulaa voita saa keksimurskan aavistuksen kiinteämmäksi, mutta ei kuitenkaan kovaksi. Ja tuo lisää paljon kaivattuja kaloreita. :)

Omaa suosikkia voi hakea monin tavoin. Perusbanaanin tilalla voi kokeilla yhtä jos toista spessubanskua, mitä kaupoista nykyään löytyy. Joukkoon voi sulattaa suklaata tai laittaa kinuskikastikkeen kanssa suklaakastiketta.

Jos sulatat suklaata, ehdotan, että tarjoilet banoffeen heti. Kovettunut suklaa on nimittäin pirullista lusikoitavaa.

Kermavaahdon korvaan itse vaahtoutuvalla vaniljakastikkeella. Mahdollisia kokeilemisen arvoisia juttuja voisi myös olla hieman löysä kermavaahto vaniljasokerilla ja kanelilla tai sitruunalla maustettuna.

Hedonisti aamiaisella

Aikoinaan päätin parantaa surkeita ruokatottumuksia. Totesin, että yhdenkin hedelmän syöminen päivässä olisi sadan prosentin lisäys syömiini rehuihin eikä varsinaisesti olisi ongelma ajankäytön näkökulmasta. Siis miksi ei?

En osaa sanoa mikä ajatuskuvio siihen johti, mutta itse asiassa päivittäisestä hedelmästä tuli yllättävän aikaavievä. Niinpä suurin hedelmärakkauteni greippi ja kiiwi on nykyään lähinnä viikonloppujen kiireettömien aamiaisten odotetuin elementti.

Sen tekemiseksi tarvitset yhden greipin ja yhden kiiwin. Kun kaupassa niitä hypistelet, muista kaksi asiaa: painava greippi on mehukas greippi ja kovempikin kiiwi käy, mutta pehmeä murskautuu mössöksi.

Ja nyt alkaa näpertely. Leikkaa greippi kahtia ja leikkaa kapeateräisellä, pienellä veitsellä hedelmälihasiivut greipistä irti. Kahdesta mehukkaasta greipistä saa yhdelle greippimehulasin, mutta yhdestä tulee vain pieni shotti. Aina ei voi voittaa.

Kun greippi on näperrelty, halkaise myös kiiwi. Kuori sen jälkeen puolikkaat, poista puumainen kanta toisesta puolikkaasta ja pilko greippisiivujen joukkoon.

Terveysintoilija vetelee c-vitamiininsa sellaisenaan, hedonisti kaivaa jääkaapista vaahterasiirapin ja lorauttaa sitä vitamiiniensa päälle ja käy käsiksi annokseensa vasta sitten.

Ei varmaan tarvitse mainita, kumpi on vallitseva käytäntö omassa keittiössäni.

Söötti kuin parsakaali pienenä

Vai eikö muka ole ehkä suloisin pikku ruuanalku?

Uskomaton itämistahti, joka päivä töistä tullessa etuovella on monta millimetriä pidempiä pikku parsakaalinalkuja tervehtimässä iloisesti. Häntä ei kyllä heilu, joten koirakuumeen loiventajaksi parsakaalista ei ole.

Vieressä kasvava tilli jää kakkoseksi ihan hetkessä. Se tarkoittaa sitä, että ensi vuonna parsakaali ja tilli eivät kasva vierekkäin.

Kesän paras lammasjemma

Burgeri on talvellakin ideaköyhien arki-iltojen iso ilo. Nopeasti tekeytyvät, itse tehdyt supermaukkaat jauhelihapihvit eivät sämpylän väliin ihan hirveästi muuta vaadi.

Grillisesongin kunniaksi kokeiluun päätyi grillattu lammas jauhelihapihvin sijaan. Ensi kerralla pitäisi kokeilla tehdä burgerisämpylätkin itse. Mikä siinä on, että kaupoissa myydään vain sitä yhtä ja ainoaa, vitivalkoista, kuivaa ja sitkeää käntsyä? Kyllä sitä syö ennemmin kuin turpiinsa ottaa ja se kertookin sämpylän tasosta ihan riittävästi.

Innokkaalle grillaajalle marinadien teko on voimalaji. Paitsi jos hommaa maustemuumin.

Muumin huono puoli on koko. Mitään suurperheen teinipetojen ruokkimiseen vaadittavaa määrää sillä ei tee, mutta kyllä sillä tavallisen pienen perheen maustetarpeet täyttää. Kaikki mausteet sisään, korkki tiukasti kiinni, armotonta sheikkausta ja marinadi on täydellinen. Aikaa kuluu kokonaisuudessaan pari minuuttia.

Grillatut lampaanfileburgerit neljälle

4 sämpylää
sinappia
majoneesia
8 viipaletta pekonia
4 viipaletta sinihomejuustoa
400 g lampaan ulkofilettä
1 dl hienonnettua rosmariinia, lehtipersiljaa ja ruohosipulia
1,5 dl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria

Marinoi lampaanfileet. Sekoita yrtit, oliiviöljy, sitruunamehu, suola ja pippuri ja hiero marinadi lampaanfileisiin. Anna maustua, mielellään yön yli (paitsi jos käytät marinointiin erityisesti suunniteltua purkkia, jossa kuulemma tulee tunnissa). Ennen fileiden grillaamista ylimääräinen marinadi kannattaa pyyhkiä lihan pinnasta pois, koska se palaa helposti. Tai siis se palaa aina. Jos tykkäät hiilestä, anna palaa.

Halkaise sämpylät ja grillaa nopeasti puolikkaat rapeiksi. Paista pekonit parilatasolla tai paistinpannulla. Suoraan ritilällä paistaen kannattaa varautua hävikkiin, kun kipristyneet pekonit katoavat painovoiman avustamana hiillokseen ritilän väleistä.

Kasaa burgerit oman makusi mukaan ja nauti!

Projekti Runaw... eh, Punajuuri

Viikonloppu ja tavallista enemmän aikaa patsastella ranchilla ja työnnellä nokkaansa ja Jollaansa viljelylaatikoihin. Ja vähän kukkaruukkuihinkin, joissa tosin ei kukkia ole ollut vuosiin.

Etupihalla oli iloinen yllätys. Tilli kasvaa hitaan oloisesti, mutta parsakaali siinä vieressä on itänyt vain muutamassa päivässä. Tämä laatikko vaatii erityishuomiota, sillä se sijaitsee sateelta suojassa. Voin sössiä tämän yksinkertaisesti kastelun unohtamalla. Ja siinä lajissa olen hyvä.

Etupihan lehtisalaattikin on itänyt. Pitäisiköhän laittaa samoin tein kolmaskin lehtisalaattiruukku tulille.

Nimittäin tästä takapihan salaattiruukusta on jo ehditty napsia salaatti lautaselle. Taaempana näkyvää persiljaa ei ihan vielä kannata lautaselle lähteä noukkimaan.

Porkkanat ovat järjestäytyneet kauniisti riviin ja ottaneet yhteisen kasvukäskyn. Kolmas porkkanarivi päätyi multaan vasta viikko sitten, joten näille tulee vielä isomman sisaruksen velvollisuudet kesän mittaan.

Porkkanan naapuri fenkoli on sekin alkanut ojennella itseään kohti valoa. Taustalla näkyy yksi rivistä hairahtunut, tai sitten se ei ole fenkoli. Hairahtunut näyttää itse asiassa kovasti tilliltä, mutta tilli se ei voi olla. Istutin tillit istutusnauhassa, eli siemenet olivat tiukasti kapean harsonauhan sisällä. Edes minä en voi olla niin tohelo. Luulisin.

Salottisipulit näyttävät muille kasvamisen mallia. Vieressä olevat avomaankurkut sooloilevat eivätkä ota naapuristaan opikseen. Toki ponnistus kasvattaa sirkkalehtien voimalla ihan oikeat lehdet on iso. Kaipa siinä on pieni lepuutus paikallaan.

Palsternakka aloitti hitaasti eikä jatkokaan tunnu olevan kovin paljon kiihkeämpää. Valoa kohti vaan reippaasti, pikku nakat, kyllä te pystytte siihen. Näyttäisi siltä, että harvennushommia on tulossa, ellei luonto hoida asiaa puolestani.

Punajuuret tunnistaa aina. Ne ovat isompanakin kivan näköisiä. Hämmennystä aiheuttaa se, että itse juurimukula kasvaa kummallisen pinnassa. Missään ei kuitenkaan käsketä multaamaan punajuuria samaan tapaan kuin perunat, joten olkoot tänäkin vuonna pinnassa.

Naapuri kommentoi viime vuonna punajuuriprojektiini liittyen, että ovat kyllä kasvattaneet omalla takapihallaan punajuuria, mutta vain saadakseen lehtiä salaattiinsa. Pitää varmaan kysäistä minkä kokoisina lehdet salaattiin kävisivät, jos muutaman kokeilisi tänä vuonna itsekin syödä.

Tänään aloitamme jälkiruuasta

Joskus voi ottaa vähän rennommin ja tarjota alkumaljan myös jälkiruokana. Tai jälkiruuan alkumaljana. Tai toisaalta, jos on kuuma päivä, miksi ei ihan vaan maljoja alkuun, päälle ja jälkeen. Hällä väliä, nyt on kesä.

Ja kun kesä kerran on, ihan hirveästi ei hotsita hellassa huhkia, jolloin saadaan taas hyvä syy kokeilla marjojen ja kuohuviinin yhdistämistä.

Marjamalja

3 liivatelehteä

1 dl vettä

0,75 dl sokeria

3 dl kuohuviiniä

marjoja

Liota liivatelehdet kylmässä vedessä. Laita marjat annosmaljojen tai vaikka juomalasien pohjalle. Sekoita sokeri ja 1 dl vettä ja kiehauta ne, kunnes sokeri sulaa. Puristele lionneet liivatelehdet mahdollisimman kuiviksi ja liota ne kuumaan sokeriveteen. Sekoita. Lisää hetken päästä kuohuviini ja laita maljat jääkaappiin jäähtymään.

Tämähän olisi ollut toki oiva tilaisuus avata kunnon cava, mutta sattui olemaan arki-ilta ja kokonaisen pullon kietaiseminen huiviin ei tuntunut hyvältä ajatukselta. Tavallinen siideri ei oikein innostanut, joten kuohuviiniksi valjastui tällä kertaa Laitilan musta Skumppa. Ei vähiten siksi, että sitä oli jääkaapissa valmiina. Kupla kuin kupla, ihan hyvin toimii.

Kuohuviini, tai tässä tapauksessa kotimainen mikälie, kuohuu kohtuuttoman kovaa, joten älä humauta kaikkea kerralla. Ole varovainen. Kuohuntaa riittää silti. Ja kuohuminen jatkuu, kun kaadat nesteen annosmaljoihin. Se ei haittaa, sillä kuohu ehtii laskeutua ennen jälkkärin jähmettymistä.

Itse suosittelisin hakemaan makua kuohuviiniin. Liivatteella tuunattu kuohuviini, olkoonkin sokeria mukana, ei ole mikään makuelämys, josta hehkuisit vielä ensi viikollakin. Entä jos veden korvaisi mehulla? Lapsiystävällinen vaihtoehto tulisi Pommacista tai vielä parempi, esimerkiksi kuusenkerkkäkuohuviinistä, joka on alkoholiton.

Epäilisin myös tämän olevan parhaimmillaan leveässä, laakeassa lasissa, jossa hyytelön osuus olisi pienempi ja marjojen suurempi. Tämä tekisi ulkonäöstäkin vähän modernimman ja puolimauttoman hyytelön ongelma olisi pienempi.

Muutoin ei voi juuri muuta todeta, kuin että paljon helpompaa ja nopeampaa jälkiruokaa saa hakea. Tällä jos millä saa halutessaan ja astiaston niin salliessa näyttävää nopeasti ja vähän tohelompikin. Kuten vaikka minä.