Raskaat ajat vaativat mielenterveyden huoltamista. Äärimmäisiin kriisitilanteisiin eli useiden isojen ongelmien kulminoituessa samaan aikaan tämä ei sovi. Siihenkin on takataskussani lääke. Sen sijaan tämä on oivallinen tilanteisiin, jossa fysiikan lisäksi pääkoppa on joutunut lujille ja jotenkin pitäisi saada peilistä näkyviin taas ihminen.
Purista silloin viimeiset voimat ja kaiva iso kasa kulhoja esiin. Älä ajattele, seuraa vain ohjetta ja anna palaa.
Tehopalautus psyykelle, Naomin palat
ensimmäinen kerros
100 g voita
0,75 dl sokeria
100 g tummaa suklaata
0,5 dl kaakaojauhetta
1 kananmuna
200 g keksejä murskattuna
1 dl kookoshiutaleita
toinen kerros
50 g pehmeää voita
4 dl tomusokeria
0,5 dl vaniljakastikejauhetta
0,5 dl kylmää vettä
kolmas kerros
80 g tummaa suklaata
50 g pehmeää voita
1 dl tomusokeria
Murskaa keksit. Sulata suklaa, sokeri ja voi. Vaahdota kananmuna. Sekoita suklaaseos (voi olla lämmintä) kananmunavaahtoon koko ajan reippaasti sekoittaen. Sekoita joukkoon sitten kaikki muut ensimmäisen kerroksen aineet. Laita vuoan pohjalle leivinpaperi. Painele koko seos vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin.
Sekoita toisen kerroksen kaikki aineet keskenään kuohkeaksi seokseksi. Helppoa ja nopeaa vatkaimella, ei toivotonta käsinkään. Valuta vaniljaseos ensimmäisen kerroksen päälle ja anna jäähtyä jääkaapissa. Tämän osan voi laittaa ensimmäisen kerroksen päälle heti kakkoskerrosseoksen valmistuttua. Sen sijaan kolmannen kerroksen kanssa kannattaa odotella tunnin verran, että kakkoskerros ehtii edes vähän jähmettyä.
Sulata suklaa ja voi. Lisää tomusokeri ja sekoita tasaiseksi. Levitä hellävaraisesti kakkoskerroksen päälle ohueksi kerrokseksi. Anna levätä jääkaapissa, kunnes on riittävän jähmeä.
Riittävä, koska joka tilanne on erilainen. Kyllähän löysääkin lusikalla syö hienosti ja jos tämä tulee omaan terapiatarpeeseen, mitä väliä miltä se näyttää, kunhan maku on kohdallaan. Kaverille viedessä hyvin jähmettynyt on mukava kuskata ja fiksumman näköinen vielä perilläkin.
Ohjeesta tulee tämmöisenään terapiaa vähän isommallekin kriisiytyneelle yhteisölle. Ohjeen puolittaminen onnistuu, mutta vaatii harkintaa. Jos vuokasi koko ei puolitu, ei kolmoskerrosta voi puolittaa, koska silloin siitä jää jäljelle vain pieni pläntti keskelle. Kakkoskerroksen voi puolittaa jo huolettomammin ja ykköskerroksen puolitus onnistuu mennen tullen. Ykköskerroksen kananmunaa sen sijaan ei kannata ryhtyä puolittamaan, sen voit laittaa kokonaisena vaikka muuta tulisi vain puolet.
Jos olet kova kookoksen ystävä, voi ykköskerrokseen tuikata kookosta reilusti enemmän. Ylipäätään ykköskerros kestää erilaisia variaatioita ja yllätyksiä keittiön ainesosien ja niiden määrien suhteen. Toisin kuin leivonnassa yleensä, tässä se ei ole niin nokonuukaa.
Kakkoskerroksen modifioimisessa kannattaa käyttää harkintaa. Jos kakkoskerros jää kovin pehmeäksi, tulee valmiin leivonnaisen leikkaamisessa ongelmia, koska kolmoskerros jähmettyy melko kovaksi ja pehmeä keskikerros tykkää leikkaamisen yhteydessä pursuilla yli äyräiden.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti