Salaatti on lähtenyt kukoistukseen. Kun päivät ovat lämpimiä ja aurinkoisia, ongelmaksi muodostuu vain kastelemisen muistaminen. Lehdet näyttävät usein illalla nahistuneilta, joten ranchilla on nyt syytä patsastella päivittäin.
Salottisipulin vauhdikkuus johtuu siitä, että istutin viime vuonna siemenestä istuttamani pikkusipulit. Siemenestä itää hitaammin ja sipuli jää usein aika pieneksi, joten en ole ensimmäisen vuoden salottisipuleita laittanut ruokapöytään ollenkaan.
Yritin tänä vuonna työntää sipulit syvälle, mutta kasvu on jo niin kovassa vauhdissa, että mieleen hiipii hyytävä epävarmuus: jäikö ne sittenkin liian pinnalle. Ja jos jäi, onko sillä mitään väliä.
Myös punajuuren muistelen olleen reipas itämisotteissaan jo viime vuonna. Onneksi punajuuri on helppo tunnistaa jo sirkkalehtivaiheessa, muuten olisi ongelmia päätellä onko kyseessä ei-toivottu eläjä vai kaivattu.
Tillilaatikko ja persiljaruukku kumisevat tyhjyyttään. Ei ole yrteillä kiire, ei. Myös palsternakka antaa odottaa itseään. Tosin niillä nurkilla näkyy yksi pieni sirkkalehtipari, mutta minun taidoillani on mahdotonta sanoa muuta kuin että voikukan alulta se ei näytä. Fenkolistakaan ei näy merkkejä vielä.
Taidan iltani ratoksi kokeilla laittaa toisen salaattiruukun, etupihan puolelle tällä kertaa. Etupihalle paistaa aurinko korkeintaan tunnin, aamulla aikaisin. Etupihalla voi kynnyskysymykseksi muodostua myös kulkemisen vapaus. Aidatulle takapihalle ei jänöset eksy, mutta etupihalla on ikuiset avoimet ovet.
Kysyvä ei tieltä eksy eikä kokeileva ilman kokemusta jää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti