Jonkunmaalainen pyttipannu ja muita niksejä

Jääkaapin vihanneslaatikko vääjäämättä vanhenevine sekalaisine sisältöineen on ikuinen pohja kaikelle ruokapoliittiselle suunnittelulle. Yhden tai kaksi sieltä saa yleensä aika helposti kulutettua illan ateriaan, mutta repertuaarin lavetessa alkaa työpäivän rasittamien aivosolujen kapasiteetti olla käytetty.

Mihin upottaa jämät varhaiskaalista, palsternakasta, juuriselleristä, porkkanat, sipuli ja parsakaali?

Vastaus löytyy ainakin Intiasta. Kaikki kuutioiksi, pannulle öljyä ja noin neljä kertaa suuremmat keot erilaisia mausteita, kuin mitä oikeasti uskaltaisit laittaa. Öljy ja mausteet kuumaksi, kuutiot joukkoon, vähän kasvisfondia ja vettä ja puolen tunnin päästä edessäsi on murkinaa, joka on sekä herkullista, halpaa että terveellistä.

Toinen päivän niksi on uusiokäytössä sekin. En voi lakata suosittelemasta salaattilinkoa, joka melkeinpä salaattia paremmin istuu sienien putsauksen lisäksi myös tuoreiden kirsikoiden pesuun.

Sehän on ihan hyvä

Klassinen lausahdus, joka sopii muun muassa tilanteisiin, joissa lopputulos ei ollut yhtään odotettu, samoin kuin tilanteisiin, joissa lopputulokselta ei alun alkaenkaan odotettu kovin kummoisia.

Parsarisotto tankoparstasta, sisältää parmesaania ja mascarponea. Mikä voisi mennä vikaan?

Monikin asia, mutta vaikka mikään ei menisi vikaan, maku jäi silti ihmeellisen kauas odotuksista. Pääsee tämä silti toiseenkin testiin. Matkan varrella on asioita, joita voisi tehdä toisin.

Parsarisotto

oliiviöljyä
voita
1 sipuli
1 dl risottoriisiä
2 dl valkoviiniä
2 dl kasvislientä
3 rkl sitruunamehua
1 nippu vihreää tankoparsaa
1 rkl mascarpone-juustoa
1 dl parmesaania
tuoretta timjamia
mustapippuria

Jos jaksat ensin haalia kaikki kasaan ja hoitaa esipilkkomiset, itse risotto valmistuu nopeasti ja näppärästi. Laita paistinpannulle voi ja oliiviöljy. Raasta parmesaani. Kuori parsat ja pilko ne sentin parin paloiksi, jätä kuitenkin nuput kokonaisiksi. Nypi timjamin lehdet irti varsista. Pilko sipuli hienoksi silpuksi.

Kuumenna öljy ja voi. Lisää sipuli ja riisi ja sekoittele pari minuuttia tai siihen asti, että sipuli alkaa olla läpikuultavaa ja joissain riisinjyvissä näkyy pientä ruskistumista. Lisää pannulle osa kasvisliemestä ja osa valkoviinistä. Anna kiehua hiljalleen.

Kun neste alkaa olla kadonnut, lisää loput kasvisliemestä ja valkoviinistä. Laita joukkoon myös tankoparsan palat.

Kun neste on taas kadonnut, tarkista, että riisi on kypsää. Lisää sitten mascarpone, vajaa puolet parmesaaniraasteesta, sitruunamehu, timjami ja pippuri. Sekoittele, kunnes kaikki on tasaisesti sekaisin ja kuumaa. Valmista tuli!

Vaikka mascarponesta tykkäänkin, jätän ensi kerralla mascarponen kokonaan pois. Parsankin aion ensi kerralla keittää perinteisesti kokonaisena (silti kuorittuna), pilkkoa vasta sitten ja nakata palat risottoon vasta parmesaanin kanssa amaan aikaan.

Makua herkkusieneen

Nyt se löytyi: ohje, jolla herkkusieniin kerrankin saa jotain makua. Ei paljon, mutta sekin vähä kelpaa.

Lisäplussat tälle tulee arkiystävällisyydestä ja vaihtelusta peruslisukkeisiin.

Paahdetut herkkusienet ja fenkoli

1 paketti pieniä herkkusieniä
öljyä
1 iso fenkoli
1 chili
hiukan tuoretta inkivääriä

Pese herkkusienet. Iso apu tässä on salaattilinko. Jos tykkäät sienistä, mutta et niiden puhtaaksi rapsuttelusta pullasudilla, investoi salaattilinkoon. Pilko chili ja raasta inkivääri. Siivuta fenkoli niin ohueksi kuin ikinä pystyt.

Kuumenna öljy paistinpannussa ja nakkaa joukkoon sienet. Pyörittele hetki, että saavat väriä. Lisää fenkolisiivut pannulle. Paista miedolla lämmöllä ja sekoittele. Jos saat fenkoleita alimmaiseksi, aina paras. Lisää joukkoon chilit ja inkivääriraaste. Lisää myös hiukan suolaa.

Kun fenkoli on pehmeää, on valmista. Mitä ohuemmat siivut sait, sitä nopeammin valmistuu.

Kaalistakin voi olla lisukkeeksi

Ikääntymisen huomaa muutamista jutuista, jotka tulee ikään kuin hiipien ja jonain aamuna vain havahtuu, että mitään ei enää ole tehtävissä. Vähän kuin yhdessä yössä olisi tullut kymmenen vuotta lisää.

Yksi merkki on se, että liikunnan jälkeen ihan oikeasti venyttelee. Ja venyttelee välillä vaikkei olisi liikkunutkaan. Parikymppisenä tiesi, että sitä pitäisi tehdä, mutta tarvetta ei ollut. Jos olet nyt parikymppinen, ymmärrät sanani noin 20 vuoden kuluttua.

Toinen merkki on se, että kaali muuttuu äkisti ihan relevantiksi osaksi ruokalistaa. En muista kuulleeni yhdenkään parikymppisen huokaisseen, miten ihana ja kiinnostava joku kaaliresepti on.

Mutta tämä on kuitenkin hyvin kiinnostava ja jäi kertakokeilusta osaksi säännöllistä lisukevalikoimaa.

Kaali-fenkolipaistos

puolikas savoijinkaali

1 - 2 fenkolia

2 - 2,5 dl kermaa

1 tl suolaa

hiukan cayennepippuria

Suikaloi kaali ja fenkoli. Savoijinkaali on melko voimakkaan makuinen, joten fenkolia uskaltaa laittaa vähän reilumminkin, myös sellainen, joka ei varauksetta fenkolia fanita.

Laita isoon kattilaan suikaloidut kaali ja fenkoli, kerma ja mausteet. Kuumenna kiehuvaksi ja anna hautua hiljalleen kannen alla välillä sekoittaen noin 15 minuuttia. Haudutusaika riippuu sekä kerman määrästä että suikaleiden paksuudesta. Mitä ohuempi suikale, sitä vähemmän kermaa. Kun kerma on imeytynyt kaaliin ja kaali ja fenkoli ovat pehmenneet, paistos on valmis lautaselle.

Otahan muuten iisisti sitten cayennepippurin kanssa. Voi tuntua siltä, että kaali imee suolaa kuin sieni, mutta cayenne erottuu paistoksesta kirkkaasti ja kauas pienissäkin määrin.

Toinen havainto iän karttumisesta on se, että lapsen kun vie Hoploppiin, se nukkuu yön ja on seuraavana päivänä täynnä energiaa. Vie keski-ikäinen kevään ekalle lenkille ja se nukkuu kaksi päivää liikuttamatta evääkään.

Nopeiden tilanteiden alkupala

Minikrustadit ovat aina vetäneet puoleensa. Ne ovat jotenkin justiinsa passelin kokoisia pikkunaposteluun. Sisällekin saisi vaikka mitä herkkua, mutta siinä se ongelma onkin: mitä ihmettä sinne sisään voisi lykkiä. Yksinkertaisimmillaan se onnistuu maustetulla tuorejuustolla, mutta kehittyneempiäkin mahdollisuuksia on.

Vapun syöminkejä ennakoiden piti tehdä pieni kokeilu.

Ehdottoman hyvät puolet näissä on se, että ne on nopeita tehdä. Hitaimmat ja hankalimmat vaiheet ovat kananmunan keittäminen ja krustadien täyttäminen. Huonompaa on vastavuoroisesti se, että jos haluaa krustadinsa kivan rapeina, täytön ja syömisen väliin ei parane jättää ylimääräistä luppoaikaa.

Toisaalta, eikös se ole sitten täydellinen syy napostella surutta keittiövuoron aikana. Vai löytääkö joku paremman?

Rapukrustadit

1 kovaksi keitetty kananmuna

1 pkt (24 kpl) minikrustadeja

n. 100 g jokiravunpyrstöjä

2 rkl ranskankermaa

2 rkl kevytmajoneesia

0,25 tl dijon-sinappia

hiukan ruohosipulia ja tilliä silputtuna

suolaa

Leikkaa ravunpyrstöjä hiukan pienemmiksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään, murskaa keitetty kananmuna ja lisää joukkoon ja täytä krustadit seoksella. Tarjoile heti.

Krustadien löytyminen voi osoittautua hankalaksi. Suunnista keksihyllylle. Yleensä krustadit ovat joko ylä- tai alahyllyllä, koskaan en ole tavannut niitä paraatipaikoilta. Varaudu siis tarkkaan syynäämiseen. 

S-sarjan kaupoissa vaikuttaisi täällä päin olevan vain kämmenen kokoisia krustadeja. Miten sellaisen oikein syö? Täytteethän on pitkin naamaa, jos isoa krustadia pitää ryhtyä osissa nakertamaan. K-sarjan kaupoissa vaikuttaisi olevan enemmän krustadiosaamista ja hyllyssä raavaan työmiehen peukalonpään kokoisia minikrustadeja.

Täytteen osalta vapuksi vaihtuu ranskankerma mahdollisimman kovaksi vaahdoksi vaahdotettu kuohukerma, koska ravinnerajoittunut. Mukaan voisi sipaista myös sambal oelekia, jota ei kyllä tällä hetkellä jääkaapista löydy. 

Kananmunaa voi laittaa paljon vähemmänkin, minä nyt vain satun tykkäämään siitä. Samalla ranskankerman ja majoneesin yhdistelmä tuntui kaipaavan edes jotain vähän kevyempää.

Klassikkojälkkäri viidessä minuutissa

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun tajusin hukanneeni hirveän monta vuotta, jotka olisin voinut syödä mahtavan yksinkertaista jälkkäriä. Miten tässä näin kävi?

En ymmärrä, mutta onneksi tämä on helppo korjata, etenkin juuri nyt. Pakkasessa on nimittäin kasoittain marjoja, jotka pitäisi syödä, jotta sinne voi ensi kesänä unohtaa uuden kasan marjoja.

Juuri tämmöiseen marjakasaunohdukseen äitini vinkkasi opiskeluaikoinani rahkan käyttökelpoisuudesta. En järin rahkasta pidä, mutta tässä yhteydessä se muuttuu oudosti tavaraksi, jota ilman ei voi enää elää.

Marjarahka

1 prk maitorahkaa
1 dl kuohukermaa
pari kourallista pakastemarjoja
sokeria

Tämä ei siis ole mikään proteiinipirtelö, vaan ehta syntinen sokeriherkku. Sekoita maitorahka ja kerma keskenään. Lisää marjat joko jäisinä tai sulina joukkoon ja lisää oman maun mukaan sokeria. Vaniljasokeriakin kannattaa lisätä.

Sekoita ja anna maustua hetki jääkaapissa. Jos lisäsit marjat jäisinä, joudut odottamaan niiden sulamista (tai sitten rouskuttelet jäisinä josset jaksa odottaa).

Naparetki jääkaapille

Ennenkin olen vauhkonnut kasvissosekeiton ihanuudesta, keuhkoan nyt vähän lisää.

Olen myös suuri raejuuston ystävä. Kun yhdistää nämä kaksi herkkua, saa aikaiseksi jotain vieläkin parempaa.

Harmi vain, että juuri tänään kotiinpaluu menikin just kuin Strömsössä: ratikka tuli oitis ja bussin lähtöön jäi niin vähän aikaa, ettei edes nopeuden huippu (lue: Kampin keskuksen Alepa) tullut kyseeseen. Kerrankin kun tästä periksellä asumisesta olisi ollut hyötyä.

Pettymys oli tällä kertaa suolainen, kun jääkaapista löytyi fetan jämät. Ei se raejuuston tasolle päässyt, mutta toimi kuitenkin kuin tällipaju piruparoille.

Myös löytyi tuoreen persiljan jämät, pari jämäsipulia, yksi "entiedäkauankotämäkinontäälläollut"-chili ja eilisen minilohikeiton ylijäämäperunat. Oman elämänsä masterchef oli roudannut juuriselleriä, porkkanaa ja kukkakaalia.

Iloinen yllätys oli löytää jääkaapista myös yksi kermapurkki. Niin että nokka vaan rohkeasti sinne jääkaappien perukoille, pöydälle vaan esille kaikki jännät löydökset ja hommiin.

P.S. Minilohikeitto on kahden toimistotyöläisen annos eli 2 perunaa, 1 porkkana, 300 g lohta, 1 laakerinlehti, sekalainen määrä maustepippureita ja 2 dl kermaa.

Kasvispastojen aatelistoa, sija numero kaksi

Kuuluu kesäkurpitsapastalle. Simppeli ja nopea valmistaa, herkkua makuhermoille eikä käy edes terveyden päälle. Karppaajien sielun päälle ehkä sitäkin enemmän, mutta mitä väliä.

Kesäkurpitsapasta

1 pieni kesäkurpitsa

nippu tuoretta persiljaa

1 - 3 rkl oliiviöljyä

suolaa

mustapippuria

tuoretta parmesaania (ei varmaan tarvitse mainita, että paljon)

Kuori kesäkurpitsa ja siivuta siitä ohuita siivuja. Helpoiten käy pienen kesäkurpitsan siivutus, samoin kuin kurkunkin, juustohöylällä. Silppua karkeasti nippu tuoretta persiljaa ja raasta parmesaania. 

Kun pasta alkaa olla valmista, kuumenna oliiviöljy paistinpannulla ja paista siinä kevyesti sekä kesäkurpitsasiivut että persilja. mausta suolalla ja pippurilla, voit myös ripsiä hiukan sitruunamehua joukkoon.

Siivilöi pasta, sekoita kesäkurpitsapaistos joukkoon, kokoa lautaselle ja peitä ihanuus sillä määrällä parmesaaniraastetta, mitä sielusi ja makuhermosi antavat myöten.

Papuriisistä vaihtelua perusriisiin

Jos kyllästyttää iänikuinen broileri, kyllästyttää myös iänikuinen riisi. Siispä vaihtelua kiitos, ja mieluiten helposti.

Tässä yksi hyvä vaihtoehto, etenkin kun vähän tuunaa.

Papuriisi

riisiä puolet vähemmän kuin yleensä laittaisit
1 tlk kidneypapupja
2 rkl timjamia
1 sipuli
1 dl kermaa tai 1 tlk kookosmaitoa
kuumaa vettä
4 tl suolaa
2 tl maustepippurijauhetta

Silppua sipuli hienoksi. Laita kattilaan reilusti voita ja paista sipulisilppua voissa sen aikaa, että silppu hiukan pehmenee. Lisää sitten kidneypavut, joista on enin neste valutettu pois. Huuhdella ei tarvitse. Lisää myös timjami, kerma/kookosmaito, kuumaa vettä ja maustepippuri. Sekoittele ja anna kiehua hiljalleen.

Tarkkaile, ettei neste lopu kesken, lisää kermaa/kookosmaitoa ja vettä tarpeen tullen. Keittele, kunnes riisi on kypsää ja nesteet imeytyneet niin, ettei lautaselle tule riisivelliä.

Suolan kanssa kannattaa olla suhteellisen avokätinen, joskin suolaa ehtii hyvin lisätä vielä lautasellakin. Kiehumaan voi laittaa mukaan myös chilin, joka kyllä kannattaa sitten noukkia pois ennen tarjoilua.

Viskisiepon lintulauta

Vanhoista kunnon jallupullista voi tehdä omiakin versioita. Kaappiin jostain syystä eksynyt sekundaviski pääsi paistinpannulle jallun päästessä välillä pikku lomalle.

Näissä määrissä ei sen paremmin jallu kuin viskikään erityisemmin maistu, joten hifisti kokeilee varmasti veden korvaamista valitsemallaan prosessoidulla tavaralla.

Viskipullat (ja taas lähinnä se kastike, itse pullat eivät nestettä kaipaa)

50 g voita
2 - 3 rkl vehnäjauhoja
1 tölkki (2 dl) demi glacea
1 dl ruokakermaa
2 rkl härkäfondia
0,5 - 1 dl viskiä
1 - 2 dl vettä

Sulata paistinpannulla voi ja ruskista siinä vehnäjauhot. Kumoa joukkoon demi glace ja lisää vesi ja fondi. Sekoittele, kunnes kastike on sileää. lisää hiukan mustapippuria ja suolaa ja anna hautua 15 - 30 minuuttia. Lisää viski ja kerma, sekoita ja lisää tarvittaessa mausteita. Nostele lihapullat lopuksi joukkoon ja sitten vaan ronskisti ääntä kohti.

Lihapullien teko on sen verran ripeää hommaa ja etenkin jos ne kypsentää uunissa, vapautuu kädet turaamaan kastikkeen kanssa niin, että koko paketti on hyvinkin arki-iltaan sopivaa hommaa. Mikset piristäisi mielialaa marraskuisena maanantaina vaikkapa, jos ajatus viskistä kastikkeeseen jemmattuna saa hymyn huulille.

Ajankohtaiskatsaus

Lihaton lokakuu jatkuu, mutta tähän talouteen se ei ole vaikuttanut. Protestoisin kovemmin, mutta silloin pitäisi tasa-arvon nimissä huomioida myös movember, ja siihen en ole omassa huushollissani vielä valmis.

Joten ostoskoriin löytyi halpaa lihaa eli porsasta. Tällä kertaa klassikoita, kyljyksiä.

Viskikyljykset

4 porsaankyljystä
voita
4 rkl viskiä
2 rkl soijakastiketta
1 rkl dijonsinappia (tai 2 rkl tavallista sinappia)
2 rkl muscovadosokeria
1 rkl tomaattisosetta
1 rkl worchestershire-kastiketta

Viillä kyljysten rasvareunus poikki muutamasta kohdasta. Näin kyljykset eivät käpristy paistaessa.

Sekoita viski, soijakastike, sokeri, sinappi, tomaattisose ja worchestershire keskenään pienessä kattilassa. Anna seoksen kiehua hiljalleen viitisen minuuttia.

Paista kyljyksiin kauniin värinen pinta. Nosta kyljykset sitten uunivuokaan, sivele päälle hiukan viskiglaseerausta ja anna kyljysten paahtua 175-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Anna kyljysten levätä folion alla noin 10 minuuttia ennen ruokailua.

Koko paketti valmistuu sen verran ripeästi, että uskaltaa ryhtyä hommaan arki-iltanakin.

Ensi kerralla meillä tehdään tämä ulkofilepalan kanssa soveltaen. Ensi kerralla jääkaapista myös toivottavasti löytyisi sitä dijonia, jota nytkin piti niin varmasti olla, vaan jota ei sitten ollutkaan.

Suuri porsaan ystävä en ole, porsaan liha on usein kuivaa ja mautonta, mutta viime aikaiset kokemukset päin honkia leikatuista naudan marmoriulkofilepihveistä eivät varsinaisesti enää kiinnosta. Halvemmalla saa parempaa.

Niinpä tämä on varsinainen sikailuviikonloppu. Huomenna uuniin päätyy sian kylki. Juuri niin. Luit oikein. Kylki. Se hirveän rasvainen kappale.

Kaasun kaipuu

Edellisessä kodissani saattoi olla selvästi vähemmän neliöitä, mutta ainakin yhdessä asiassa kaipaan sitä. Wokkaamisessa. Nykyisen kotini keraaminen liesi on kuin lehmän pieru kesäisellä niityllä mitä wokkaamiseen tulee.

Niin on pitänyt tyytyä tavalliseen paistinpannuun ja yrittää unohtaa muisto paremmasta.

Vegewokki

pieni pussi cashew-pähkinöitä

2 - 4 varsiselleriä

2 - 3 herkkusientä

puolikas paprika

1 chili

0,25 dl soijakastiketta

2 - 4 rkl sweet hot thai chili -kastiketta

Siivuta ohuiksi siivuiksi sienet, sellerinvarret, paprika ja chili. Kuumenna wokkipannussa (tai paistinpannussa) hiukan ruokaöljyä ja paahda siinä hetki pähkinöitä. Nakkaa perään siivutetut kasvikset ja anna paahtua hetki kuumalla lämmöllä. Lisää sitten soijakastike ja sweet hot thai chili sauce ja anna hautua sen aikaa kannen alla, että kaikki alkavat olla vähän pehmeitä.

Itse tykkään tästä eniten riisinuudelin kanssa, mutta kukin tyylillään. Sellainen on havainto tästä paketista, että jostain syystä varsiselleri on tässä tosi hyvää, vaikka muuten kartan sitä kuin ruttoa.

Myös sen verran voin vihjaista, että tämän ruuan olennaisin osa on sweet hot thai chili sauce. Ilman sitä tämä ei jotenkaan vain ole oma itsensä ja selleri maistuu liian sellerille.

Aika on osoittanut, että kasviksiksi tähän käy melkein mikä vain. Porkkanaa käytän usein, sen siivuttamisessa vain saa olla tarkkana, että saa riittävän ohutta. 

Miltä maistuu herkkusieni

Ja kuka keksi kutsua sitä herkuksi, koska itse taistelen edelleen löytääkseni tuosta kalman värisestä otuksesta jotain makua. Se mitätön maku, mikä siitä on irronnut, ei ihan ensimmäisenä saa mieleen herkkua, mutta alas on kuitenkin sienet saatu.

Yleensä pekonin avulla.

Myös musta Koskenlaskija auttaa.

Jossain olin näkevinäni vihjeen, että newyorkilaisittain laitettuna sieni olisi täytetty sekä juustolla että herneillä ja sitten paketoitu pekoniin. Sitä sitten seuraavaksi kokeilemaan.

Grillisienet

2 sientä per syöjä
mustaa Koskenlaskijaa
2 siivua pekonia per sieni

Irrota sienistä kanta ja laita reilusti Koskenlaskijaa tilalle. Kääräise komeus parilla pekonisiivulla siistiin pakettiin, kiinnitä tarvittaessa hammastikulla. Grillaa joka puolelta melko miedolla lämmöllä, vie noin 15 minuuttia.

Tyhjien lautasten blogi

Kun on riittävä nälkä, käy näin.

Arjen mielikuvitukseton varma nakki ei aina ole nakki, vaan pasta ja broileri. Jos olen yksin, saatan jättää sen broilerinkin siitä laiskuuttani pois.

Broileri-vuohenjuustopasta

broileria paloina tai suikaleina
pastaa
tuoretta basilikaa
aurinkokuivattua tomaattia
vuohenjuustoa

Paista broilerit kypsiksi, tee samoin pastalle. Kaada pastasta vesi pois ja kaada paistetut broilerit joukkoon. Pilko joukkoon reilusti aurinkokuivattua tomaattia, tuoretta basilikaa ja vuohenjuustoa oman maun mukaan. Sekoita, anna lämmetä liedellä hetki ja sitten oletkin valmis syömään.

Hiilari on ystävä

Periaatteessa pasta on aivan ihanaa lähtien ihan perusmakaroneista ja spagetista sinne eksoottisiin virityksiin ja kalliisiin tuorepastoihin.

Pastan ongelma on vain suomalainen lounaskulttuuri, jossa ylikypsää lötköpötköä on tarjolla ihan jokainen päivä, aina yhtä ankeana. Siitä johtuen vaikka illalla tekisi miten fiiniä pastaa, se on aina vähän lounas.

Onneksi arki-iltana ei kaivata mitään konstikasta, kummallista ja komeaa. Riittää, kun se eroaa edes vähän siitä, mitä alakerran amixo tarjoaa. Eikä se vaadi gradutasoista suoritusta. Jo pelkästään pastan valuttaminen vedestä tuo jo selvän edun lounaisiin verrattuna.

Kikhernepasta

4 dl pastaa
(4 - 6 serranokinkkusiivua)
1 sipuli
1 tl inkivääritahnaa
1 tl juustokuminaa
ruokaöljyä
1 prk kikherneitä
0,5 dl sitruunamehua
suolaa
iso kasa pinaatin lehtiä

Keitä pastat ja valuta ne siivilässä. Paahda kinkkusiivuja hetki kuivalla paistinpannulla ja siirrä ne sitten sivuun. Laita pannulle öljy, inkivääritahna ja juustokumina. Sekoittele hetki. Lisää ohuiksi siivuiksi leikattu sipuli ja kuullota hetki. Lisää sitten huuhdellut ja valutetut kikherneet, sitruunamehu, muutama ruokalusikallinen vettä ja hiukan suolaa. Kiehauta sekoitellen hetki ja lisää joukkoon keitetty pasta ja pinaatin lehdet. Sekoita, anna pastan ja pinaatin lämmetä, lisää päälle paahdetut kinkkusiivut ja sitten voikin jo ryhtyä syömäpuuhiin.

"Pekonin kanssa olisi parempi" kuului pöydän toiselta puolelta suuri viisaus, johon yhdyn. Turha on hienostella jonkun serranokinkun kanssa sen paremmin kuin italialaisen äpäräveljensäkään kanssa. Vanha kunnon pekoni olisi parempi.

Inkivääritahnan määrän voi huoletta tuplata, samoin juustokuminan. Jälkimmäisen voi vaikka triplata tai lisätä reilun annoksen jauhettua korianteria. Ja miksei samoin tein muitakin eksoottisia juttuja maustekaapista, joita harvemmin tulee käytettyä.

Pinaatin lehtiä saa todellakin olla hämmentävän suuri kasa. Ne kutistuvat jollain omituisella tavalla niin, että ääriään myöten täysi pannu pinaattia katoaa kolmen farfallen joukkoon viidessä minuutissa. Pinaatin sijaan voisi kokeilla lehtikaalia tai vaikka paksoita.

Kinkun (tai pekonin) kanssa voisi myös paahtaa pähkinöitä, joita nakella annoksen päälle. Kasvisversionkin voisin tästä tehdä, jolloin jättäisin kinkun kokonaan pois tai sitten pariloisin kylkeen halloumia.

Sporttiparsa

Kun sporttilehti julkaisee parsaohjeen, joka istuu arki-illan aikatauluun kuin kahvimuki aamuiseen tahmatassuun, pitää antaa uunilohelle, tuolle jokaisen kouluruokalan ja lounashelvetin raiskaamalle jalokalalle, mahdollisuus.

Mahdollisuuden antaminen ei ollut turha idea, muttei myöskään tällaisenaan tule uudestaan tuotantolinjalle. Pienellä viilauksella homma alkaa kukkua kuin energiajuomaa saanut käkikello.

Parsaa ja lohta

n. 500 g lohifilettä

nippu vihreää parsaa

sitruunamehua

oliiviöljyä

mustapippuria

suolaa

tilliä

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Nosta lohifile foliopalalle. Folion pitää olla niin suuri, että sen pystyy taittelemaan lohen ympärille vielä sittenkin, kun parsat on pakattu lohen päälle. Ripsi lohen päälle sitruunamehua tai jos hifistelet, käytä sitruunalohkoja. 

Napsauta parsoista puumainen varren juuri pois ja kuori syötäväksi jäävä osa. Laita kuoritut parsat lohen päälle ja ripsi oman maun mukaan ensin oliiviöljyä, sitten suolaa, mustapippuria, sitruunamehua ja tilliä. Tuore tilli on aina paras, mutta kuivattu tilli sekä kustannustehokkaampaa että valmista käyttöön suoraan purkista.

Taittele koko paketti folion sisään ja käännä reunat niin, että paketti olisi mahdollisimman tiivis. Paista uunissa 30 - 35 minuuttia.

Itse olin liian varovainen sitruunamehussa ja liian hellämielinen oliiviöljyn kohdalla. Suolaa olisi voinut läimiä ihan kunnolla. Ehkä olisin voinut vaihtaa mustapippurin sitruunapippuriin.

Parsat kyllä kypsyvät tässä ajassa, mutta jäävät hiukan rapsakoiksi. Jos tykkäät parsastasi ihan pehmeänä, kokeilisin pitää uunissa vartin pidempään. Kala ei pääse tässä kuivumaan, kun folio on suljettu kunnolla ja sisällä on hiukan sitruunamehua ja öljyä. Lohen voisi hifistelijä kokeilla vaihtaa nieriään. Tätä voisi kokeilla myös jollain kuivemmalla kalafileellä, jolloin öljyä kannattaa laittaa hiukan enemmän.

Tuleekohan joskus tilanne, jossa parsaa olisi liikaa. Ei tunnu todennäköiseltä.

Voiko juuston kanssa epäonnistua

Riittävästi kun laittaa juustoa, alkaa heikomminkin maistuva vihannes olla suorastaan maanpäällinen taivas! Tai no, itse tykkään parsakaalista muutenkin, mutta nyt se vasta pääsi oikeuksiinsa. Ja samalla arkiruokarepertuaariin sekä vakkari- että vippilistalle.

Rakuuna-parsakaalipaistos

500 g parsakaalia
suolaa
1 prk (n. 2,5 dl) kolmen juuston ruokakermaa
150 g cheddarjuustoa (sitä semmoista, jota voi raastaa)
kuivattua rakuunaa

Pilko parsakaali reilun kokoisiksi paloiksi ja esikeitä palat suolavedessä noin 5 minuuttia. Valuta lävikössä vedet pois. Raasta cheddar.

Laita esikeitetyt parsakaalit uunivuokaan, ripottele päälle reippaalla kädellä rakuunaa, sitten cheddarraaste ja kaada päälle kerma. Paista uunissa 200 asteessa 15 - 20 minuuttia.

Pelkän parsakaalin pupertaminen ei tuntunut äärettömän houkuttelevalta, joten paistoin kanapaloja, jotka nakkasin uunivuokaan alimmaiseksi. Kanat maustoin paistovaiheessa rakuunan lisäksi suolalla, valkopippurilla ja paprikalla. Eikä ollut ollenkaan pöllömpi idea.

Tänne olisi voinut upottaa jääkaapista löytyneen puolikuolleen porkkananpuolikkaankin, mutta koska kiire ja nälkä, ei hermo kestänyt yhtään ylimääräistä kuori-pilketeatteria keittiössä. Lisäksi oli kova polte päästä rassaamaan fillaria pihalle, enimmäkseen siksi, että naapurille on eilen tullut 8-viikkoinen koiranpentu ja toivoin pääseväni koiravauvaa rapsuttelemaan. First things first!

Kokeiluja fenkolilla, kyllähän sen on johonkin passattava

Herraties mistä syntynyt puolipakonomainen tarve selvittää missä ja mihin fenkoli sopii jatkuu. Suoraan muumitarinasta repäistyn näköinen, hassun makuinen kasvis. Jossain sen bravuuri on.

Ja mielestäni se on tässä (jos joogaleirin fenkolisämpylöitä ei lasketa).

Tällä kertaa se päätyi grilliin. Tai paremmin sanottuna, parilalle pallogrillin päälle, koska fenkolin siivut tipahtaisivat hetkessä ritilän läpi hiilille. Ja sitähän me emme halua. Hiilet syömme nuotioon pudonneina makkaroina sekä tabletteina yläasteen terveydenhoitajan toimesta.

Grillatut fenkolit

tuoreita fenkoleita
oliiviöljyä
sitruunamehua
suolaa
mustapippuria
timjamia
persiljaa

Tarvitset fenkoleita yhtä monta kuin on syöjiä. Halkaise fenkolit melko ohuiksi viipaleiksi. Keitä siivuja suolalla maustetussa vedessä noin 5 min. Valuta keittämisen jälkeen ja sivele siivut öljyllä.

Sekoita keskenään hiukan oliiviöljyä, sitruunamehua, suolaa, mustapippuria, persiljaa ja timjamia.

Paahda parilalla siivuja niin, että ne saavat kauniin värin. Tähän menee viitisen minuuttia. Nosta sen jälkeen fenkolit pois parilalta. Sekoita timjamimarinadi siivujen kanssa ja anna maustua folion alla, kunnes muu ruoka on valmista.

Minusta kokonaisen grillin lämmittäminen näitä varten on hätävarjelun liioittelua. Kuten totesin, ohuet fenkolinsiivut, etenkin öljyttynä, lipsahtavat enemmän kuin helposti grillin ritilän väärälle puolelle, joten parila on tarpeen. Ja parilalla saa aivan yhtä hyvää tulosta aikaiseksi hellankin päällä.

Ja kas, homma helpottui huomattavasti, kun säästyy grillin virittämisen vaiva. Lisäksi tämän ruokalajin sesonkiaika pitenee, kun ei tarvitse kytätä sääennusteita.

Fenkolin anismainen maku tasapainottuu mukavasti sitruunan ja timjamin kanssa. Maku ei kokonaan häviä, mutta makuyhdistelmä on tasapainoinen eikä vahvasti anispainotteinen, kuten fenkolin kanssa helposti muuten. Ihan ainokaisena lisukkeena en tätä siitä huolimatta tekisi, mutta keittäisin muutaman uuden perunan vähemmän ja laittaisin seuraksi myös näitä.

Kokeilun yhteydessä sekin observaatio tehtiin, että grillatun lihan kanssa tämä ei ole parhaimmillaan. Kokeile mieluummin savustetun tai paistetun kalan kanssa.

Ban. Off. Ee!

Silloin tällöin törmää englanninkielisissä yhteyksissä viittauksiin banoffeesta ja siitä, kuinka se on niin hyvää, vaikka onkin jo kovin passé. Banoffeen käsite tuntuu olevan niin itsestään selvä, ettei sitä yleensä vaivauduta kuvaamaan sen tarkemmin.

Toisaalta banoffee myös ilmeisesti alkaa olla hyvin retro. Nimi viittaa lähinnä banaaniin ja toffeeseen, joista vain toffee on mielestäni hyvää.

Ottaen huomioon miten tavallisena ja mielikuvituksettomana sitä tunnutaan pitävän, ihmeellisen vähän on tarjolla materiaalia kyseisen jälkiruuan tekemiseksi.

Vierailu Englannin entisessä alusmaassa toi banoffeen ensimmäistä kertaa käsin kosketeltavan konkreettiseksi. Mistään multitalentin taidonnäytteestä ei ollut kysymys, mutta herkullista se silti oli. Enkä minä edes pidä banaanista.

Tämä oli silti maanpäällinen taivas.

Pieni tutkimusmatka omaan kirjahyllyyn antoi lisäeväitä lähteä toteuttamaan omaa kokeilua (ja ehkä epätoivoista yritystä päästä takaisin menneisiin lomatunnelmiin). Itse hylkäisin välittömästi kaikki ne viritykset, joissa viitataan uunin käyttöön.

Banoffee

n. 200 g digestivekeksejä
n. 50 g voita
2 - 3 banaania
kinuskikastiketta
n. 2 dl kermavaahtoa
(200 g maitosuklaata)

Periaatteessa banoffee koostuu kerroksesta keksimurskaa (sulaa voita sitomaan murskaa), kerroksesta banaanisiivuja, kerroksesta toffeeta joko ennen tai jälkeen banaanisiivujen ja kermavaahdosta. Jos haluaa suklaisen version, voi maitosuklaata sulattaa joka annoksen päälle.

Banaanit pysyvät paremman näköisinä, jos niiden päälle pirskottaa sitruunamehua. Se hidastaa banaanien tummumista. Kinuskikastikkeen voi ostaa valmiina, mutta sen voi tehdä myös itse kondensoidusta maidosta.

Kondensoitu maito toimii siten, että tölkki pestään ensin ulkopuolelta huolellisesti. Pois etiketti, pois erityisesti kaikki liima. Sitten umpinaista tölkkiä keitetään vedessä 1 - 1,5 tuntia siten, että tölkki on kokonaan vedessä. Varoituksen sana on nyt paikallaan: on nähty, että joskus tölkkiin jäänyt liima siirtyy keittämisen aikana kattilaan, josta se on ollut yhtä haluton lähtemään kuin oli tölkistäkin. En tekisi tätä kokeilua keittiöni kalleimmalla kattilalla.

Hiukan suolaiset digestivekeksit toimivat tässä kuin potku persuksissa. Pieni määrä sulaa voita saa keksimurskan aavistuksen kiinteämmäksi, mutta ei kuitenkaan kovaksi. Ja tuo lisää paljon kaivattuja kaloreita. :)

Omaa suosikkia voi hakea monin tavoin. Perusbanaanin tilalla voi kokeilla yhtä jos toista spessubanskua, mitä kaupoista nykyään löytyy. Joukkoon voi sulattaa suklaata tai laittaa kinuskikastikkeen kanssa suklaakastiketta.

Jos sulatat suklaata, ehdotan, että tarjoilet banoffeen heti. Kovettunut suklaa on nimittäin pirullista lusikoitavaa.

Kermavaahdon korvaan itse vaahtoutuvalla vaniljakastikkeella. Mahdollisia kokeilemisen arvoisia juttuja voisi myös olla hieman löysä kermavaahto vaniljasokerilla ja kanelilla tai sitruunalla maustettuna.

Tänään aloitamme jälkiruuasta

Joskus voi ottaa vähän rennommin ja tarjota alkumaljan myös jälkiruokana. Tai jälkiruuan alkumaljana. Tai toisaalta, jos on kuuma päivä, miksi ei ihan vaan maljoja alkuun, päälle ja jälkeen. Hällä väliä, nyt on kesä.

Ja kun kesä kerran on, ihan hirveästi ei hotsita hellassa huhkia, jolloin saadaan taas hyvä syy kokeilla marjojen ja kuohuviinin yhdistämistä.

Marjamalja

3 liivatelehteä

1 dl vettä

0,75 dl sokeria

3 dl kuohuviiniä

marjoja

Liota liivatelehdet kylmässä vedessä. Laita marjat annosmaljojen tai vaikka juomalasien pohjalle. Sekoita sokeri ja 1 dl vettä ja kiehauta ne, kunnes sokeri sulaa. Puristele lionneet liivatelehdet mahdollisimman kuiviksi ja liota ne kuumaan sokeriveteen. Sekoita. Lisää hetken päästä kuohuviini ja laita maljat jääkaappiin jäähtymään.

Tämähän olisi ollut toki oiva tilaisuus avata kunnon cava, mutta sattui olemaan arki-ilta ja kokonaisen pullon kietaiseminen huiviin ei tuntunut hyvältä ajatukselta. Tavallinen siideri ei oikein innostanut, joten kuohuviiniksi valjastui tällä kertaa Laitilan musta Skumppa. Ei vähiten siksi, että sitä oli jääkaapissa valmiina. Kupla kuin kupla, ihan hyvin toimii.

Kuohuviini, tai tässä tapauksessa kotimainen mikälie, kuohuu kohtuuttoman kovaa, joten älä humauta kaikkea kerralla. Ole varovainen. Kuohuntaa riittää silti. Ja kuohuminen jatkuu, kun kaadat nesteen annosmaljoihin. Se ei haittaa, sillä kuohu ehtii laskeutua ennen jälkkärin jähmettymistä.

Itse suosittelisin hakemaan makua kuohuviiniin. Liivatteella tuunattu kuohuviini, olkoonkin sokeria mukana, ei ole mikään makuelämys, josta hehkuisit vielä ensi viikollakin. Entä jos veden korvaisi mehulla? Lapsiystävällinen vaihtoehto tulisi Pommacista tai vielä parempi, esimerkiksi kuusenkerkkäkuohuviinistä, joka on alkoholiton.

Epäilisin myös tämän olevan parhaimmillaan leveässä, laakeassa lasissa, jossa hyytelön osuus olisi pienempi ja marjojen suurempi. Tämä tekisi ulkonäöstäkin vähän modernimman ja puolimauttoman hyytelön ongelma olisi pienempi.

Muutoin ei voi juuri muuta todeta, kuin että paljon helpompaa ja nopeampaa jälkiruokaa saa hakea. Tällä jos millä saa halutessaan ja astiaston niin salliessa näyttävää nopeasti ja vähän tohelompikin. Kuten vaikka minä.