Jonkunmaalainen pyttipannu ja muita niksejä

Jääkaapin vihanneslaatikko vääjäämättä vanhenevine sekalaisine sisältöineen on ikuinen pohja kaikelle ruokapoliittiselle suunnittelulle. Yhden tai kaksi sieltä saa yleensä aika helposti kulutettua illan ateriaan, mutta repertuaarin lavetessa alkaa työpäivän rasittamien aivosolujen kapasiteetti olla käytetty.

Mihin upottaa jämät varhaiskaalista, palsternakasta, juuriselleristä, porkkanat, sipuli ja parsakaali?

Vastaus löytyy ainakin Intiasta. Kaikki kuutioiksi, pannulle öljyä ja noin neljä kertaa suuremmat keot erilaisia mausteita, kuin mitä oikeasti uskaltaisit laittaa. Öljy ja mausteet kuumaksi, kuutiot joukkoon, vähän kasvisfondia ja vettä ja puolen tunnin päästä edessäsi on murkinaa, joka on sekä herkullista, halpaa että terveellistä.

Toinen päivän niksi on uusiokäytössä sekin. En voi lakata suosittelemasta salaattilinkoa, joka melkeinpä salaattia paremmin istuu sienien putsauksen lisäksi myös tuoreiden kirsikoiden pesuun.

Esikasvattajan kohtalo

Esikasvatuslaatikko lähti tänään biojäteastiaan. Laatikon 24 kolosesta tuli ulos neljä chilintainta, joista kolme on edelleen elossa. Kyllä en tätä investointia edelleenkään suosittele.

Yksi niistä kolmesta chilintaimesta näyttää siltä, että siitä voisi tullakin jotain. Yksi siis kuoli heti alkuunsa. Siemeniä meni esikasvatuslaatikkoon 12. Mistään muusta esikasvatusyrityksestä ei tullut yhtään mitään.

Huikea onnistumisprosentti.

Kaupasta ostettu ja reilun viikon jääkaapissa viihtynyt ruohosipuli vaikutti jo sisätiloissa vähän flegulta. Kevätaurinko villiinnytti niin, että nakkasin yrtit pihalle olkkarin lattiaa koristamasta ja hyvinpä on ruohosipulikin pihalla viihtynyt.

Vajaa kourallinen sormen mittaisia varsia sojottaa rohkeasti kohti taivasta. Vaikea sanoa onko kyseessä kuolinkouristus vai kyteekö jossain vielä toivo.

Kaupan ruukkuyrttiminttu päätyi kukkaruukkuun sekin ja muutaman päivän olohuone-elämän jälkeen sekin päätyi pihalle. Se on edelleen vihreä, mutta miten jokainen yrtti rosmariinia lukuun ottamatta tuntuu olevan kuin spagetti al dente?

Viime vuoden kaupan ruukkuyrttirosmariini viihtyi kukkaruukussaan ranchilla viime kesän kivasti. Koska 10 metrin päässä asuvan naapurin talvet pihalla ruukuissaan norkoilleet rosmariinit olivat isompia kuin ihmisen pää, kokeilin samaa.

Ainoa elinvoimaisen näköinen asia rosmariiniruukussa on sammal.

Kokeilin samaa taktiikkaa myös timjamin kanssa. Toisin kuin rosmariini, timjami on ollut umpiruukussa. Siksi yritin saada mullan syksyllä mahdollisimman kuivaksi ja nakkasin purkin ulkovarastoon, jossa se altistui valolle ja pakkaselle, vaan ei tuulelle eikä vedelle.

Kaiken kuolleen keskellä on jotain vihreää. Onko se merkki toivosta vai kuolinkorinaa viiveellä? Miten pitkään pitäisi antaa toivon kyteä?

Kirsikkapuu onnistui virittämään muutaman kukan, mutta mitään sakuraa ei täällä kyllä todellakaan juhlittu.

Yritin sormella sohia kukkia hellävaroen, kaikkia vuoron perään. Kirsikoita ei varmaan kannata tänä vuonna odotella. En tunne itseäni toiveikkaaksi edes sen suhteen, että ensi vuonna kirsikankukkajuhlaan olisi aihetta.

Kaunis, joskin kylmähkö, kevätsää kannusti hölmöilemään ja istuttamaan siemenet viljelylaatikoihin. Kyllä. Kaikki kerralla. Taas. Ja hallaahan voi hyvinkin vielä olla ja yöt ovat muutenkin olleet kylmiä, päivätkään eivät mitään bikinikeliä.

Laatikoihin odotellaan tänä vuonna punajuurta, pillisipulia, keltasipulia, palsternakkaa, keräsalaattia, fenkolia ja paria erilaista porkkanaa. Myös kaverin palstalta saadut kolme ilmasipulia lepäilevät laatikoissa ja hyvin lepäilevätkin. Vaikuttavat terhakoilta ja vihreiltä. Vaikea sanoa ovatko parissa viikossa kasvaneet milliäkään.

Kukkaruukuissa ranchilla notkuu (kirjaimellisesti) tällä hetkellä kuolleen ruohosipulin lisäksi lehtipersilja ja minttu. Myös tänä keväänä ostettu kaupan ruukkurosmariini on takapihalla ja vaikuttaa viihtyvän mukavasti.

Ranchin varjoisa etupiha sai pari uutta kukkalaatikkoa, enää pitäisi keksiä mitä niihin työntää.

Myös parvekelaatikko on tämän vuoden uutuus. Koska joka nurkka ei voi puskea perunaa, ostin muutaman neilikan. Kanssakaupunkilaiset saivat taas vähän hupia, mutta Purjebägien lähettilaukku veti ihan mukavasti neljä kukkaruukkua, yhden parvekelaatikon kannakkeineen ja kolme kukkaa.

Esitappamisen alkeet

Kuten epäilin, ei esikasvattaminen ole toistaiseksi osoittautunut aiempia kertoja tuottavammaksi.

Tarkkasilmäisimmät saattavat havainnoida ihmeen pontevaa viherrystä kuvan ylälaidassa. Ne ovat chilejä. Todennäköisesti kuolevat, kun otan ne tuosta laatikosta ulos. Ulos ne pitäisi kokonsa vuoksi ottaa eilen.

Vasemman laidan kykerö yrittää olla fenkoli. Muita lajikumppaneita ei ole näkynyt.

Ja näkymättömissä näette keräsalaattia, juuriselleriä ja pillisipulia. Parsakaalit tekivät sen, mikä ei yllätä ketään. Siirsin ne esikasvatuslaatikosta isompiin purkkeihin, joissa parsakaalit homehtuivat ja kuolivat, eivät välttämättä tässä järjestyksessä.

Aurinkoisen viikonloppuaamun kunniaksi piipahdin kaverin tolkuttoman isolla vuokraranchilla eli kasvipalstalla. Kaveri on melkoinen hortonomi ja isolle palstalle mahtuu kaikenlaista jännää niin, että pieniruokainen sinkkutalous pystyisi halutessaan hämmentävän suureen omavaraisuusasteeseen.

Ihmettelin yhtä kasvia, joka oli jo varsin kookas. Sipulihan se. Ilmasipuli. Tekee sipulin varren nokkaan ilmaan roikkumaan. Hyvin jännittävää. Kaveri kaivoi kolme tainta ylös, tuikkasi pussiin ja minä sain vihdoin ja viimein pitkään odottelemani inspiraation käydä kuopimassa rivariranchia.

Siellä olikin hyvä määrä kuollutta lehteä ja kaikenlaista muuta kovien kevättuulien heittelemää ryönää.

Kuopimisen lopuksi vetäisin talvisen yrttikokeilun esiin. Kuvassa on ylhäältä alas katsottuna minttu, rosmariini ja timjami.

Minttu ei ikinä lähtenyt viime kesänä kunnolla kasvuun, mutta pysytteli sentään hengissä. Talven se vietti suojaamatta takapihalla. Todennäköisyys, että se tänä vuonna reipastuisi: 0.

Rosmariini on ollut suojaamatta purkissaan pihalla. Naapurin saman kohtelun kokeneet rosmariinit ovat kasvaneet ihmisen pään kokoisiksi puskiksi. Todennäköisyys, että omalla pihalla tapahtuisi sama: 0.

Timjami on umpipurkissa eikä siksi jäänyt talveksi taivasalle. Sen sijaan se hibernoi takapihan varastossa, jossa se altistuu muulle ulkoilmalle paitsi sateelle ja tuulelle. Todennäköisyys, että viime kesänä hyvin palvellut timjami tarjoaa makuelämyksiä tänäkin kesänä: 1/100000.

Kevät on paitsi ankean harmauden ja liian kirkkaan valon aikaa, myös kirsikan ihmeheräämisen hetki. Täällä odotellan kukkia. Marjoja tuskin on tiedossa, vaikka toisinaan suunnittelen kokeilevani sisäsiittoista pölytystä pumpulipuikolla kukinnan aikana.

Rauhallinen ilta ranchilla

Olin jo liki lisätä edelliseen postaukseeni, että ranchilla ei ole tapahtunut näkyvää edistymistä.

Iltapatsastelussa havainnoin kuitenkin muutaman kirsikkapuun lehden käpertyneen kummasti rullalle. Kirvoja tai mitä lie, iltapuhteina suihkuttelin mäntysuopaa koko puulle. Pitää ostaa tolua, jos mäntysuopa ei tehoa. Toivottavasti naapurit nyt luulee, että täällä on siivouspäivä.

Torjuntatoimien jälkeen olin jo uinahtaa päivystystuoliini, kun väsyneet silmät havainnoivat selvää edistymistä viljelylaatikossa.

Kurkku!

Kasvukauden kynnyksellä

Äitienpäivälle sattunut, viime viikkoina jokseenkin harvinainen, auringonpilkahduksen hetki on sopiva väli luoda silmäys takapihan ranchille.

Pääsiäinen oli lämmin ja aurinkoinen. En mitenkään pystynyt hillitsemään himojani, joten yhteen ruukkuun oli ihan väkisin viskeltävä lehtisalaatin siemeniä. Siitä on nyt kolme kylmää, märkää viikkoa, jonka aikana yöllä on ollut usein pakkasta ja päivälläkin on saattanut helposti sataa räntää. Ei ehkä yllätä, ettei tässä ihan sadonkorjuuseen vielä päästä.

Yllättävää kyllä, pienet hennot sirkkalehdet ovat sekä pinnalla että hengissä.

Viime kesänä pihaan pystytetyn kirsikkapuun osalta ei ole suurempia odotuksia mitä satoon tulee. Jos se yhdenkin kirsikan tänä vuonna jaksaa punnertaa, taidan soittaa torvifanfaarin. Mutta hienosti se on jaksanut kasvattaa lehtiä ja jopa hiukan kukkia! Se antaa uskoa ensi vuoden mahdollisuuksiin saada ehkä jopa kaksi kirsikkaa.

Tämä "hillittykasvuinen makeakirsikka Stella" päätyi pihaan sammalsyöppöön menehtyneen kuriilienkirsikan tilalle pihan pienremontissa viime kesänä. Valintaperusteina toimi se, että ranchin koko on noin kärpäslätkän luokkaa, joten mikään valtava komistus ei tilaan tahdo istua (sillä oletuksella, että se kasvaisi, ainahan voi käydä myös toisin). Toinen kriteeri oli se, etten enää suostunut mihinkään koristekirsikkaan, jos kerran samalla rahalla voi saada syötävääkin (tuurilla). Sitten se oli vain se spekseihin sopivista puista, joka taimitarhalla näytti omaan silmään parhaalta.

Meillä nämä hommat menee ihan tieteellisellä tarkkuudella.