Kasvispastojen aatelistoa, sija numero kaksi

Kuuluu kesäkurpitsapastalle. Simppeli ja nopea valmistaa, herkkua makuhermoille eikä käy edes terveyden päälle. Karppaajien sielun päälle ehkä sitäkin enemmän, mutta mitä väliä.

Kesäkurpitsapasta

1 pieni kesäkurpitsa

nippu tuoretta persiljaa

1 - 3 rkl oliiviöljyä

suolaa

mustapippuria

tuoretta parmesaania (ei varmaan tarvitse mainita, että paljon)

Kuori kesäkurpitsa ja siivuta siitä ohuita siivuja. Helpoiten käy pienen kesäkurpitsan siivutus, samoin kuin kurkunkin, juustohöylällä. Silppua karkeasti nippu tuoretta persiljaa ja raasta parmesaania. 

Kun pasta alkaa olla valmista, kuumenna oliiviöljy paistinpannulla ja paista siinä kevyesti sekä kesäkurpitsasiivut että persilja. mausta suolalla ja pippurilla, voit myös ripsiä hiukan sitruunamehua joukkoon.

Siivilöi pasta, sekoita kesäkurpitsapaistos joukkoon, kokoa lautaselle ja peitä ihanuus sillä määrällä parmesaaniraastetta, mitä sielusi ja makuhermosi antavat myöten.

Tyhjien lautasten blogi

Kun on riittävä nälkä, käy näin.

Arjen mielikuvitukseton varma nakki ei aina ole nakki, vaan pasta ja broileri. Jos olen yksin, saatan jättää sen broilerinkin siitä laiskuuttani pois.

Broileri-vuohenjuustopasta

broileria paloina tai suikaleina
pastaa
tuoretta basilikaa
aurinkokuivattua tomaattia
vuohenjuustoa

Paista broilerit kypsiksi, tee samoin pastalle. Kaada pastasta vesi pois ja kaada paistetut broilerit joukkoon. Pilko joukkoon reilusti aurinkokuivattua tomaattia, tuoretta basilikaa ja vuohenjuustoa oman maun mukaan. Sekoita, anna lämmetä liedellä hetki ja sitten oletkin valmis syömään.

Hiilari on ystävä

Periaatteessa pasta on aivan ihanaa lähtien ihan perusmakaroneista ja spagetista sinne eksoottisiin virityksiin ja kalliisiin tuorepastoihin.

Pastan ongelma on vain suomalainen lounaskulttuuri, jossa ylikypsää lötköpötköä on tarjolla ihan jokainen päivä, aina yhtä ankeana. Siitä johtuen vaikka illalla tekisi miten fiiniä pastaa, se on aina vähän lounas.

Onneksi arki-iltana ei kaivata mitään konstikasta, kummallista ja komeaa. Riittää, kun se eroaa edes vähän siitä, mitä alakerran amixo tarjoaa. Eikä se vaadi gradutasoista suoritusta. Jo pelkästään pastan valuttaminen vedestä tuo jo selvän edun lounaisiin verrattuna.

Kikhernepasta

4 dl pastaa
(4 - 6 serranokinkkusiivua)
1 sipuli
1 tl inkivääritahnaa
1 tl juustokuminaa
ruokaöljyä
1 prk kikherneitä
0,5 dl sitruunamehua
suolaa
iso kasa pinaatin lehtiä

Keitä pastat ja valuta ne siivilässä. Paahda kinkkusiivuja hetki kuivalla paistinpannulla ja siirrä ne sitten sivuun. Laita pannulle öljy, inkivääritahna ja juustokumina. Sekoittele hetki. Lisää ohuiksi siivuiksi leikattu sipuli ja kuullota hetki. Lisää sitten huuhdellut ja valutetut kikherneet, sitruunamehu, muutama ruokalusikallinen vettä ja hiukan suolaa. Kiehauta sekoitellen hetki ja lisää joukkoon keitetty pasta ja pinaatin lehdet. Sekoita, anna pastan ja pinaatin lämmetä, lisää päälle paahdetut kinkkusiivut ja sitten voikin jo ryhtyä syömäpuuhiin.

"Pekonin kanssa olisi parempi" kuului pöydän toiselta puolelta suuri viisaus, johon yhdyn. Turha on hienostella jonkun serranokinkun kanssa sen paremmin kuin italialaisen äpäräveljensäkään kanssa. Vanha kunnon pekoni olisi parempi.

Inkivääritahnan määrän voi huoletta tuplata, samoin juustokuminan. Jälkimmäisen voi vaikka triplata tai lisätä reilun annoksen jauhettua korianteria. Ja miksei samoin tein muitakin eksoottisia juttuja maustekaapista, joita harvemmin tulee käytettyä.

Pinaatin lehtiä saa todellakin olla hämmentävän suuri kasa. Ne kutistuvat jollain omituisella tavalla niin, että ääriään myöten täysi pannu pinaattia katoaa kolmen farfallen joukkoon viidessä minuutissa. Pinaatin sijaan voisi kokeilla lehtikaalia tai vaikka paksoita.

Kinkun (tai pekonin) kanssa voisi myös paahtaa pähkinöitä, joita nakella annoksen päälle. Kasvisversionkin voisin tästä tehdä, jolloin jättäisin kinkun kokonaan pois tai sitten pariloisin kylkeen halloumia.

Huomio arkiruoka-ahdistujat

Nyt on tarjolla hyvä kandidaatti arkiruokaongelman kanssa ahdistuville. Tämä toimii myös lapsiperheissä! Tuubafanfaarin paikka!

Fetapannu ei ole mikään viikonlopun, tai edes arjen, kohokohta, mutta sillä voi saada arkiruokarotaatioon ihan suihin uppoavan lisän normaalisti arkien melko tuttuun ja turvalliseen joukkoon. Kokeile! Tarvitset teflonpannun ja siihen sopivan kannen sekä puolisen tuntia aikaa.

Fetapannu

400 g jauhelihaa
2 rkl soijakastiketta
4 dl kasvislientä
1 dl vettä
2,5 dl minipennepastaa
1 pussi herne-maissi-paprikaa
fetakuutioita
tuoretta persiljaa
seesaminsiemeniä

Paahda keskilämpöisellä pannulla ensin hiukan seesaminsiemeniä, kunnes ne saavat väriä. Siirrä ne sitten syrjään.

Ruskista jauheliha. Lisää soijakastike, kasvisliemi ja vesi ja lopuksi vielä pasta. Anna kiehua, kunnes pasta on kypsää. Minipennepasta (voi miten söpöjä!) kypsyy noin kuudessa minuutissa.

Lisää herne-maissi-paprika ja anna hautua 2 - 3 min. Lisää fetakuutiot ja persilja, koristele paahdetuilla seesaminsiemenillä ja valmista tuli.

Alkuperäinen ohje, jota yritin noudattaa, sisälsi kasvisliemen sijaan 4 dl omenamehua, mikä oli aika erikoinen ajatus. Sitä pitää kokeilla ja olisin kokeillut jo nyt, jos olisin muistanut informoida myös kaupassa kävijää omenamehun tarpeesta. Seesaminsiemenet eivät mielestäni tuoneet ihan järkyttävää lisäarvoa ruokaan, mutta hyvähän se oli niitäkin kaapista yrittää tuhota ennen kuin vanhaksi menevät. Vai ovatkohan jo menneet, taitaa olla parempi olla tarkistamatta.

Ei tämä mitään kulinaristisia elämyksiä tarjonnut, mutta yllämainitut määrät puolittamalla kaksi konttorihommien harmauttamaa saa ihan säädyllisen päivän pääaterian arkena, kun sen paremmin aikaa kuin kiinnostustakaan ei ole jaettavaksi asti.

Juomien suhteen en ole mikään asiantuntija, mutta tällä kertaa seuraksi eksynyt Alkosta löytynyt cava Jaume Serra Brut ei sitten ole mikään optimaalinen kyytipoika tälle murkinalle. Kokeile mieluummin vaikka maitoa.

"Astetta enemmän kulmia koholle"-lasagne

Jotkut ne ei sitten koskaan opi. Jäin nimittäin taas yksin vastuuseen huushollin pöperöistä. Palaute oli välitön: tästä puuttuu liha.

Ja näinhän se on, että lasagneksi ei minunkaan mielestäni saisi kutsua mitään, missä ei ole sekä pastalevyjä että jauhelihaa. Pastalevyt saisivat mieluusti olla tuorepastaa, koska se maistuu paremmalta ja koska pehmeä pasta on helpompi leikata oikeaan kokoon kuin kova kuivapasta.

Akkainaviisissa oli kuitenkin jänskä lasagneversio, jossa jauheliha oli korvattu linsseillä, porkkanalla ja varsisellerillä. Näin tässä mahdollisuuden kokeilla miten paljon kokeiluja kotona sallitaan.

Virallinen versio menee osapuilleen näin.

Linssilasagne

1 sipuli
2 porkkanaa
2 - 3 varsisellerin vartta
2 rkl öljyä
1 tl juustokuminaa
2 dl punaisia linssejä
400 g tomaattimurskaa
3 rkl tomaattisosetta
1 rkl sambal oelekia
1 rkl sokeria
2 dl vettä
250 g ricotta-juustoa
4 dl maitoa
125 g mozzarellaa
lasagnelevyjä

Kuori ja hienonna sipuli. Pilko porkkanat ja varsisellerit paloiksi. Kuullota kasvikset öljyssä juustokuminan kanssa 5 min. Lisää huuhdellut linssit tomaattimurska, tomaattisose, sokeri, sambal oelek ja vesi. Anna kiehua 7 - 8 min.

Laita kulhoon ricotta ja maito ja sekoita suhteellisen tasaiseksi. Viipaloi mozzarella. Öljyä uunivuoka. Levitä vuokaan ensin kerros linssiseosta, peitä lasagnelevyillä ja valuta päälle hieman ricottamaitoa. Toista kunnes linssiseos loppuu. Jätä viimeiseksi lasagnelevykerros, jonka päälle ladot mozzarellasiivut ja valuta niiden päälle loppu ricottamaito. Kypsennä 175 asteessa noin 45 min.

Ja miten se oikeasti meni täällä olikin vähän eri juttu...

Sambal oelekia ei ollut, joten korvasin sen chipotlekastikkeella. Chili kuin chili, eikö? Varsiselleriäkään ei ollut, joten korvasin ne vihreillä linsseillä. Sama väri, sama asia. Juustokuminaa heitin kaksin- tai kolminkertaisen määrän ja öljyn korvasi voi. Mozzarella oli raastetta, koska ohjeistus kaupassakävijälle oli ilmeisesti tulkinnanvarainen. Lisäksi heitin linssiseokseen suolaa, joka näytti puuttuvan alkuperäisestä ohjeesta. Joku on ollut kenties hiukan yli-innokas uusien ravitsemussuositusten kanssa. Lasagnelevyt oli niitä kuivia koppuroita, koska niitä kaapista löytyi.

Siitä huolimatta mausteita olisi voinut laittaa surutta ainakin tuplat nykyiseen, vaikken nytkään pihistellyt ja annoin mennä mieluummin reippaasti yli kuin vähänkään ali. Vihreät linssit eivät tunnu pehmenevän kovin helposti, vaikka liottelin joutessani linssejä pari kolme tuntia. Linssien määrän kasvusta johtuen ricottamaitoa olisi voinut olla enemmänkin, nyt tämä jäi hieman kuivaksi.

Henkilökohtaisesti olen valmis antamaan tälle toisenkin mahdollisuuden. Varaan itselleni oikeuden muuttaa mieleni. Tätä jäi niin paljon yli, ettei viiteen päivään tarvitse miettiä mitä söisi toimistolla lounaaksi.

Kevätkylvöt

Tänään heitin takapihalle lehtisaalatin seuraksi palsternakkaa, punajuurta, porkkanaa, fenkolia, kurkkua, sipulia, tilliä ja persiljaa. Näistä uusia tuttavuuksia ranchillani edustaa palsternakka ja fenkoli. Ei mitään käsitystä niiden menestymismahdollisuuksista, mutta epäilen, että se syksyyn mennessä selviää.

Viime vuonna punajuuri oli yllättävän satoisa. Myös porkkanaa tuli kivasti, mutta jostain syystä ne eivät kasvaneet kovin suuriksi ja jäivät vähän muotopuoliksi. Ehkä viljelylaatikoiden multa on liian pehmeää, kun niistä tuli pyöreäpäisiä. Perunakin tarvitsee niukat ja ankeat kasvuolosuhteet yltääkseen parhaimpaansa, ehkä porkkanakaan ei arvosta arjen ylellisyyksiä, kuten Biolanin mustaa puutarhamultaa. Luomua vielä.

Viime vuoden ongelma oli satokauden ajoittuminen yhteen ja samaan hetkeen. Kahden viikon ajan tilliä loppusijoitettiin aamiaisesta lähtien jokaiseen ateriaan. Nyt pyrin oppimaan virheestä ja istutin vain osan. Loput ajattelin istuttaa parin viikon päästä. Sitten syödään tilliä aamiaisesta illalliseen neljä viikkoa, veikkaan.

Ongelmatonta ei ollut myöskään punajuurisadon määrä verrattuna kulutukseen. Tästä en ole oppinut mitään, sen voin sanoa jo tässä vaiheessa kasvukautta.

Olin vuosi sitten myös hyvin pessimistinen siementen itävyyden suhteen. Niinpä viskasin puoli pussia siemeniä puolikkaan viljelylaatikon alalle ja enin hävikki tuli jo ennen sadonkorjuuta, kun harvennuksista tuli mittavat.

Lantsareissa ja Teboilin lippis päässä kulkemisen lisäksi kokeilin parsa-mascarponepastaa.

Parsa-mascarponepasta

spagettia
puntti vihreää parsaa
sipuli
kirsikkatomaatteja
50 g mascarponea
50 g gorgonzolaa
suolaa
oliiviöljyä

Kuori ja keitä parsat. Laita spagetit kiehumaan. Kuumenna oliiviöljy pannulla ja kuullota sipuli ja parsat. Lisää paloitellut kirsikkatomaatit ja lopulta mascarpone ja gorgonzola. Keitä sen verran, että juusto sulaa. Kaada sekaan keitetty spagetti, sekoita ja syö.

Itselläni kävi tässä pieni tapaturma. Jostain syystä muistin kaupassa mascarponen ricottaksi ja gorgonzolan parmesaaniksi. Ricotta ei sula pannulla, havainnoin. Henkilökohtaisesti olisin valmis väittämään, että koko paketti olisi äärettömän hyvää ihan ilman mascarpone-gorgonzolakastiketta, hiukan sitruunamehua vain mausteeksi, hiukan oliiviöljyä ja kohti napaa.

Salainen hyve

Voitko kuvitella, miten äärettömän hyvää on pasta ja persilja? Juu, en voinut minäkään, joten asia oli kokeiltava.

Aivan mielettömän hyvä, helppo ja halpa. Ja nopea! Hitain homma on pastan kypsymisen odottelu.

Persiljapasta

iso puntti tuoretta persiljaa
25 - 50 g voita
sitruunamehua

Laita ensin pasta kypsymään. Sillä välin on hyvin aikaa silputa persilja pieneksi. Persiljaa on sopivasti sitten, kun kasa on niin iso, että ihmettelet mihin ihmeeseen tämä kaikki menee. Kun pasta alkaa olla valmis, paista persilja paistinpannulla voissa nopeasti, noin minuutin ajan. Laita loppuvaiheessa joukkoon sitruunamehua. Valmis!

Voit ripsiä sitruunamehua myös valmiin annoksen päälle, jos muuten uhkaa jäädä kuivaksi.

Persilja käyttäytyy pannulla kummasti. Heti kuumalle pannulle jouduttuaan se vähän kuin räjähtää, meteli on melkoinen. Sotkua tulee kuitenkin suhteellisen vähän ja puolessa minuutissa pannun pohjalla on ennen niin kukoistavasta ja koko pannun täyttävästä keosta tiivistynyt jäljelle pari ruokalusikallista.

Mutta hyvää se on.